buf upl mcleod

NHL-kauteen 2026-27 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 19. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Buffalo Sabres.

Viime kauden hurja jälkipuolisko ja kevään päättänyt sisukas playoff-taistelu antavat Buffalo Sabresin syksyyn kiinnostavammat lähtökohdat kuin pitkiin aikoihin.

Vuonna 2011 edelliset pudotuspelinsä pelannut Sabres päätti loputtomalta tuntuneen kuivan kautensa ponnistaessaan Atlantic-divisioonan ykköseksi. Pyöreät 50 voittoa olivat seuran paras potti sitten kauden 2006-07. Perään tuli ensimmäisen kierroksen playoff-sarjan voitto Boston Bruinsista. Sabres putosi toisella kierroksella Montreal Canadiensille seitsemän ottelun sarjassa, joka ratkaistiin vasta jatkoerässä.

Toiveikkuus on ollut Sabresin faneille vaarallista, mutta nyt jos koskaan sille tuntuisi olevan aihetta. Viime kauden päättyminen musertavaan draamaan saattaa pitkässä juoksussa kääntyä vielä vahvuudeksi, koska kopissa on yhä nuori ja voittamisen kokemuksia kartuttava joukkue.

– Viime kausi oli vasta ensimmäinen askel. Oli mahtavaa päästä sen esteen yli. Se oli loistava kokemus kaikilla nuorille avainpelaajillemme. Nyt he tietävät, mitä siihen vaaditaan ja miten voitetaan. He ovat kokeneet sen ja nähneet sen, Sabresin apulais-GM Josh Flynn summasi osuvasti.

Kesän aikana on tapahtunut jonkin verran luopumista, ja sieltä nimekkäämmästä päästä. Buffaloa vuodesta 2021 palvellut Alex Tuch, yli 30 maalin mies, poistui joukkueesta ja sen kapteenistosta jatkamaan uraansa Washington Capitalsissa. Ensimmäistä kertaa 40 pisteen rajan puhkaissut Bowen Byram lähti puolestaan johtamaan Chicago Blackhawksin puolustusta.

Toiseen suuntaan liikkui nuorta puolustajaa: Olen Zellweger Anaheim Ducksista, Louis Crevier Chicagosta. Todennäköisesti molemmille on luvassa myös kohtalaista vastuuta, sillä Byramin takaa Buffalon pakistosta lähtivät myös Luke Schenn ja Logan Stanley.

Sabresin sisäisen pistetilaston ykkönen Tage Thompson jatkaa ja pyrkii toistamaan 40 maalin kautensa. Tähtipuolustaja Rasmus Dahlin jatkaa myös ja pyrkii nakuttamaan jopa yli pisteen per peli. Nyt, varsinkin Tuchin poistuttua, Buffalossa toivotaan kärkikaksikon saavan uutta seuraa tähtikategoriaan nuorten Sabres-hyökkääjien alkaessa täyttää saappaitaan.

Tarkkailussa on etenkin kolme miestä. Zach Benson on ollut vakituinen NHL-mies jo kolmen kauden ajan, ja hän sai viime kauden 43 pisteen suorituksensa perään jatkosopimuksen vuoteen 2033. Hän on yhä vasta 21-vuotias. Ykköskierroksen varaus Noah Östlund, 22, pyrkii pelaamaan ensimmäistä kertaa koko kauden ylhäällä. Viime kaudella ruotsalainen teki 27 pistettä.

Kolmantena on vielä Konsta Helenius. suomalaisittain mielenkiintoisin tapaus ja 20-vuotiaana joukosta nuorin. Oikealta ampuva hyökkääjä pääsi pelaamaan viime kaudella NHL:ssä yhdeksän runkosarjaottelua (1+3) ja neljä pudotuspeliä (2+0). AHL:ssä Helenius mätti 63 pinnaa yhtä monessa ottelussa. Odotukset ovat korkealla.

NSH: Helenius avaa NHL-pistetilinsä maalilla ja kahdella syöttöpisteellä

Alustava kokoonpano

Zach Benson - Josh Norris - Tage Thompson
Noah Östlund - Jiri Kulich - Josh Doan
Jason Zucker - Konsta Helenius - Jack Quinn
Peyton Krebs - Ryan McLeod - Beck Malenstyn

Mattias Samuelsson - Rasmus Dahlin
Owen Power - Louis Crevier
Olen Zellweger - Conor Timmins

Ukko-Pekka Luukkonen
Alex Lyon

Ylimääräiset: Sam Carrick, Zach Metsa, Colten Ellis

Suomalaiset

Heleniuksen kohdalla keskeistä on, pystyykö hän jo jättämään AHL:n kokonaan taakseen. Lupaavaa oli ainakin se, että hän pääsi pelaamaan kolmessa pudotuspelissä ja teki niissä kaksi maalia. Olisi yllättävää, ellei Heleniuksen kohtalo olisi syksyllä kokonaan hänen omissa käsissään, ja NHL-väläysten perusteella hänellä on kaikki ainekset napata vakituinen pelipaikka.

Ukko-Pekka Luukkonen lähtee kauteen Sabresin ykkösmaalivahtina. Hän pelasi viime kauden runkosarjassa 35 ottelua torjuntaprosentilla 91. Pudotuspelit menivät vähän haastavammin, ja Luukkonen torjui kuudesta ottelusta kolme voittoa. Torjuntaprosentiksi jäi 87,6. Muutaman vuoden vanhempi Alex Lyon kirittää, mutta Sabresin kohdalla ei olisi mahdottomuus harkita myöskään maalivahtiosaston vahvistamista ulkopuolelta.

Ukko-Pekka Luukkosen viisi upeinta pelastusta kaudelta 2025-26

Seuraa tätä nuorta lupausta

Jiri Kulich oli hyvässä nosteessa tulokaskaudellaan 2024-25, jolloin tshekki teki 62 otteluun 24 pistettä. Viime kausi meni kuitenkin kokonaan pilalle, kun pelit päättyivät 12 ottelun jälkeen veritulppaan. Jos terveyshuolet ovat nyt takana, on 22-vuotiaalla sentterillä edellytyksiä vaikka mihin – jopa kärkiketjujen rooliin ja komeaan pistemäärään.

Sabresin kauden päätavoitteet

Viime kauden keskellä tapahtunut täyskäännös oli kuin suoraan Hollywood-elokuvasta. Aivan samanlaista koko kauden mittaista rykäisyä ei ehkä pidä odottaa, eikä Sabresia ole syytä hoputtaa ennakkosuosikkien listoille. Pudotuspelipaikan toistaminen on realistinen päätavoite. Jos samalla edes osa pitkästä listasta parikymppisiä pelaajia ottaa seuraavan askeleen urallaan, ollaan hyvällä tiellä.

Aiheeseen liittyvä sisältö