Marchand Cup

SUNRISE, Florida – Kun Florida Panthersin pelaajat kerääntyivät voiton hetkellä oman maalinsa ympärille, hyökkääjä Brad Marchand ei heti liittynyt joukkuetovereidensa seuraan. Hän luisteli hitaasti kohti maalia ja osoitti sormellaan katsomoon.

Vasta tämän jälkeen konkarihyökkääjä liittyi railakkaaseen juhlintaan niiden kera, joiden kanssa hänen nimensä kaiverretaan jälleen Stanley Cup -pokaaliin. Marchand vietti kolme viimeisintä kuukautta luoden kemioita ja veljeyttä näiden pelaajien kanssa, ja lopputuloksena oli himoittu mestaruus.

Katsomon puolella olleiden ihmisten kanssa Marchand on viettänyt koko elämänsä.

– Hän halusi näyttää meille, että me teimme sen. Tämä saa minut tunteelliseksi. Hän halusi kertoa perheellemme, että me teimme sen ja että kaikki oli sen arvoista, Marchandin vaimo Katrina kertoi.

Katrina Marchand mietti kyyneleet silmissä edellistä kolmea kuukautta, jotka perhe vietti Bostonissa ilman hänen aviomiestään. Jääkiekkoilija Marchand oli tehnyt 14 vuotta töitä juuri tämän hetken eteen.

Hän pääsi lähelle mestaruutta aiemminkin, mutta lopulta se karkasi aina ulottumattomiin.

Mitä tämä voitto merkitsi Katrinalle ja koko Marchandin perheelle?

– Aivan kaikkea. Brad on paiskinut töitä joka ikinen päivä, ja tämän saavutuksen näkeminen ja kokeminen merkitsee meille todella paljon. Kaikki asiat eivät menneet Bostonissa suunnitelmien mukaan, joten tämä on uskomaton päätös kaikelle, mitä olemme kokeneet yhdessä, Katrina kommentoi.

EDM-FLA: Marchand rynnii Oilersin puolustuksen läpi päätöserässä

Brad Marchand ei olisi vuosi sitten voinut edes kuvitella, mitä kuluva kevät toisi tullessaan. Hän oli siinä uskossa, että sopimusneuvottelut Boston Bruinsin kanssa kestäisivät ehkä yhden päivän. Hyökkääjä oli edustanut tähän mennessä kaikki NHL-uransa 16 kautta Bruinsia, joka varasi hänet kesän 2006 NHL Draftissa kolmannella kierroksella varaustilaisuuden 71. pelaajana.

Toisin kuitenkin kävi, ja Marchand kaupattiin maaliskuussa ennen pelaajasiirtojen takarajaa Florida Panthersiin. Vihollisseurasta tuli nyt hänen uusi kotinsa. Hyökkääjä uskoi, että juuri Panthers olisi hänen paras mahdollisuutensa voittaa toinen Stanley Cup -mestaruus, eikä hän ollut lopulta väärässä.

Panthers kaatoi tiistaina kotijäällään kuudennessa loppuottelussa Edmonton Oilersin 5-1 ja varmisti toisen peräkkäisen mestaruutensa voittamalla finaalisarjan 4-2. Marchand teki kuudessa loppuottelussa kaikkiaan kuusi maalia, ja hänet olisi hyvin voitu palkita pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe Trophylla.

FLA-EDM: Kooste Stanley Cup -finaalisarjan kuudennesta ottelusta

Kun Sergei Bobrovski ojensi hopeisen pokaalin Marchandille, tämä pääsi tervehtimään vanhaa ystävää. Marchand voitti ensimmäisen Stanley Cup -mestaruutensa Bruinsin kanssa heti tulokaskaudellaan 2010-11. Tuolloin hän ei osannut vielä arvata, kuinka kauan aikaa seuraavaan jälleennäkemiseen kuluisi.

Hänen joukkueensa hävisi finaalit 2013 ja 2019. Molemmilla kerroilla mestaruus oli mahdollinen, mutta lopulta se lipesi käsistä.

– Tämä tuntuu nyt täysin erilaiselta. Minulla on paljon enemmän kunnioitusta ja arvostusta sille työlle, mitä tänne asti pääseminen vaatii. Monen asian täytyy mennä täydellisesti. Tässä liigassa on monia todella laadukkaita joukkueita ja pelaajia, jotka ansaitsisivat voittaa mestaruuden, Marchand kertoi.

– Mutta kaiken pitää osua täydellisesti kohdalleen. Oma tilanteeni on loistava esimerkki siitä. Minun ei edes pitänyt olla täällä, mutta lopulta kaikki päättyi onnellisesti. Nautin tästä kaikesta täysillä, hän jatkoi.

Marchand keräsi kevään pudotuspeleissä 10+10=20 tehopistettä. Finaaleissa täysosumia syntyi siis kuusi, joista kaksi oli voittomaaleja. Kohokohdiksi nousivat toisen loppuottelun jatkoeräosuma ja viidennen koitoksen näyttävä maaliin päättynyt veivaus. Välipäivinä Marchand vei pantterilauman Dairy Queeniin jäätelölle, mistä muodostui koko joukkueen yhteinen juttu.

EDM-FLA: Marchand tekee viidennen finaalin avausmaalin ensimmäisessä erässä

– Heti kun hänet oli hankittu meille, hän alkoi piikitellä minua ryhmäkeskustelussamme viime vuoden playoffeista. Hänestä tuli tärkeä pelaaja joukkueellemme. En usko, että olisimme voittaneet mestaruutta ilman häntä, Conn Smythe Trophylla palkittu hyökkääjä Sam Bennett sanoi.

– Hänen johtajuutensa ja voitontahtonsa on todella inspiroivaa. Kerroin hänelle ennen jokaista ottelua, että muu joukkue seuraa häntä, ja niin myös teimme. Hän taisteli illasta toiseen täysillä ja olisi hyvin voinut voittaa myös tämän palkinnon (Conn Smythe). Olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsin pelaamaan hänen kaltaisensa pelaajan ja ihmisen kanssa, Bennett lisäsi.

Marchand löysi kahden viime kuukauden aikana nuoruuden innon, joka oli ollut kauan kateissa. Bostonissa hartioilla painoivat kapteenin rooli, ykköskentän vastuu ja huoli organisaation menestysikkunan sulkeutumisesta.

Floridassa kuvaan astuivat auringonpaiste ja tekemisen helppous. Marchand löysi joukkueen, jonka suhtautuminen harjoitteluun ja palautumiseen suorastaan ällistytti häntä. Panthersissa vaativa ja fyysinen harjoittelu kulki aina käsi kädessä rennon fiiliksen ja kaveruuden kanssa.

Marchand oli tullut juuri oikeaan paikkaan.

Moni luuli, että vastustajia kuumentavasta pelityylistään jo 15 vuoden ajan tunnettu Marchand iskettäisiin Panthersissa satavarmasti samaan ketjuun samantyyppisiä otteita viljelevien Bennettin tai Matthew Tkachukin kanssa.

Pelipaikka löytyi kuitenkin Floridan kolmosketjusta Anton Lundellin ja Eetu Luostarisen viereltä. Tuplamestarin paras hyökkäysvitja kantoi puolustusvastuunsa ja oli tehokas hyökkäyspäässä.

FLA-EDM: Marchand vie Panthersin johtoon avauserän alussa

Viime keväänä Marchand seurasi vielä Panthersin ja Oilersin välistä finaalisarjaa sivusta, mutta tällä kertaa hän oli tapahtumien ytimessä. Matkalla finaaleihin pantterilauma pyyhki tieltään Tampa Bay Lightningin, Toronto Maple Leafsin ja Carolina Hurricanesin.

Finaaleissa katsomon puolelta tukea ja kannustusta antoivat Marchandin vanhemmat, hänen sisaruksensa sekä vaimo Katrina. Paikalla olivat myös perheen lapset Sloane, Sawyer ja Rue.

– Brad halusi voittaa tämän mestaruuden perheelleen. Hänen lapsensa ovat vielä pieniä, joten he eivät olleet ennen kokeneet mitään tällaista. Tämä merkitsee pojalleni todella paljon, Marchandin isä Kevin kertoi.

– Tämä voitto on omistettu heille.

Marchandilla oli kokemusta siitä, kuinka mestaruus voi livetä käsistä aivan viime metreillä. Tämän takia hän ei halunnut uskoa voittoon hetkeäkään liian aikaisin. Hän ei halunnut nähdä omien tai perheensä liian optimististen toiveiden murskaantuvan tappion hetkellä.

– Olemme olleet tässä tilanteessa aiemminkin, eikä onni ollut silloin puolellamme. Muistan edelleen, kuinka pettyneitä kaikki olivat 2019, kun hävisimme ratkaisevan seiskapelin, Marchand muisteli Bruinsin kotitappiota St. Louis Bluesille.

– Yritimme pitää kuitenkin nämä muistot taka-alalla ja keskittyä vain tähän hetkeen. Oli upeaa, kun näin perheeni voiton hetkellä. Tämä oli ainutlaatuinen hetki myös heille, mestarihyökkääjä lisäsi.

Keväällä 2011 Shawn Thornton juhli Stanley Cup -mestaruutta Marchandin kanssa. Nykyään Panthersin myyntijohtajana toimiva entinen voimahyökkääjä todisti tuolloin jotain, mitä nuori ja lupaava Marchand ei edes itse pystynyt täysin käsittämään.

Nyt Thorntonista tuntui liki epätodelliselta nähdä Marchandin voittavan mestaruuden toisen kerran.

Stanley Cup -pokaali oli monessa mielessä hyvin samanlainen 14 vuoden tauon jälkeen.

– Se tuntui edelleen todella painavalta, Marchand naurahti.

Toisaalta lähes kaikki sen ympärillä oli muuttunut.

– Kun nostaa pokaalin ensimmäisen kerran, keho täyttyy tunteilla ja adrenaliinilla. Mestaruuden juhliminen tuntui hienolta vieraskaukalossa, mutta nyt kotijäällä tunnelma nousi vielä korkeammalle. Oli hienoa juhlia tätä itselleni rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa, Marchand päätti.

Kokenut kanadalaishyökkääjä oli tässä samassa tilanteessa viimeksi 14 vuotta sitten. Jo 37-vuotias Marchand piti tätä kevättä viimeisenä mahdollisuutenaan palata mestarien rinkiin. Tämän kevään jälkeen kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja on monta kokemusta ja yhtä mestaruussormusta rikkaampi.

– Ensimmäisen kerran jälkeen hän ajatteli, että Stanley Cup -mestaruuden voittaminen on helppoa. Nyt 14 vuoden jälkeen hän on nähnyt läheltä, kuinka vaikeaa se todellisuudessa on. Sen takia tämä voitto on myös niin merkityksellinen, Marchandin äiti Lynn totesi.

NHL.comin toimittaja Tracey Myers avusti tämän artikkelin laatimisessa.

Aiheeseen liittyvä sisältö