Lundell, Mikkola ja Luostarinen haastattelussa Stanley Cup -mestareina

Ensimmäistä kertaa NHL:n historiassa Stanley Cupin kylkeen kaiverretaan suomalaispelaajan nimi yhteensä kahdeksan kertaa kahden kauden sisään. Eri nimiä on toki vain neljä, sillä Panthersin suomalaisnelikon Aleksander Barkovin, Eetu Luostarisen, Anton Lundellin ja Niko Mikkola nimet ikuistettiin pokaaliin myös viime vuonna.

Barkov on ollut keskeinen osa Panthersia jo useiden vuosien ajan. Hänestä tuli tiistaina NHL:n ensimmäinen eurooppalainen kapteeni, joka on päässyt nostamaan Stanley Cupia kahdella peräkkäisellä kaudella. Hän on myös ainoa suomalaispelaaja, joka kipparoinut joukkueensa Stanley Cup -voittoon – ja nyt siis jo kahdesti.

Joukkueelle leimalliseen tapaan Barkov on kuitenkin vain yksi pelaaja muiden joukossa. Hyvin kuvastavaa oli, että kun kapteeni oli mestaruuden ratkettua hakenut Stanley Cupin NHL:n komissaari Gary Bettmanilta, hän ei antanut pokaalia seuraavaksi suurimmille tähdille, vaan puolustaja Nate Schmidtille, jolle mestaruus oli ensimmäinen.

Tämän kulttuurin suomalaiskapteeni on esimerkillään Panthersiin asettanut. Barkov teki playoffien aikana myös tulosta (23 ottelua, 6+16=22) ja näyttäviä suorituksia, mutta keskeisin teko oli se, että hän pystyi jälleen pimentämään finaalisarjassa Edmonton Oilersin supertähdet Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin.

FLA-EDM: Barkov nostaa Stanley Cupin ja ojentaa sen sitten Schmidtille

– Nyt on aika kirjoittaa hyviä juttuja hänestä. Hän saa välillä kritiikkiä, mutta meidän mielestämme hän on aina tähti ja paras pelaajamme, tekee hän pisteitä tai ei. Hän on ollut osa tätä organisaatiota myös niiden päivien aikana, kun on ollut vaikeaa. ”Sasha” on iso osa, miksi olemme voittaneet kaksi mestaruutta putkeen, Lundell sanoi.

Lundell ja Luostarinen puolestaan nousivat merkittävästi viimevuotista suurempaan rooliin. Molemmat toki toivat tulosta syvyydestä jo viime vuoden playoffeissa, mutta tänä vuonna marssitahti oli aivan erilainen.

Panthers sai rakennettua yhden NHL-historian parhaista kolmosketjuista, kun Lundellin ja Luostarisen kaveriksi vitjaan tuli mukaan kokenut kanadalaishyökkääjä Brad Marchand. Panthersiin maaliskuussa pelaajasiirtojen takarajalla hankittu Boston Bruinsin entinen kapteeni asettui nuorempien suomalaispelaajien rinnalle erinomaisesti, ja yhdessä he tekivät tulosta pudotuspelien alusta loppuun saakka.

Lundellin ja Luostarisen pudotuspeleissä tuottamat perinteisten tilastojen rivit ovat komeaa luettavaa. Luostarinen kirjautti 23 playoff-ottelussa tehot 5+14=19 ja Lundell puolestaan 6+12=18. Molemmat tekivät kaikki pisteensä tasakentällisin pelattaessa.

Luostarinen oli playoff-kevään neljänneksi tehokkain pelaaja tasaviisikoin. Samaan pistemäärään tasakentällisin ylsi Floridan pelaajista ainoastaan Sam Reinhart, joka nousi Luostarisen rinnalle vasta finaalisarjan kuudennessa ottelussa.

EDM-FLA: Luostarinen laukoo kiekon tyhjiin kolmannen erän lopussa

Plus-miinustilastosta voi olla mitä tahansa mieltä, mutta Lundellin onnistumista tasakentällisin kuvastaa silti oivallisesti se, että hänen pudotuspelien plus-miinuslukemansa oli +19. Lukema oli playoffien paras ennen ketjukaveria Marchandia (+17). Heidän jälkeensä muut olivat kaukana. Lähimmäksi pääsi Panthersin puolustuksessa urakoiva Gustav Forsling (+13).

Luostarinen, Lundell ja ketjun kolmas lenkki Marchand toivat joukkueeseen syvyyttä, joka oli kriittisessä roolissa kantamassa Floridaa kohti mestaruutta. Heidän panoksensa mahdollisti esimerkiksi sen, että Barkovin, Reinhartin ja Carter Verhaeghen ei tarvinnut illasta toiseen takoa massiivisia tehopisteitä.

– Anton Lundell on 23-vuotias, mutta hänen plus-miinuslukemansa oli pudotuspeleissä +19 ja hän pelasi Marchandin kanssa. Ei se voi olla kolmosketjumme. Lundell, Marchand ja Luostarinen olivat parhaita pistemiehiämme, mikä tarkoittaa, että Sam Bennettin ketju oli varmaan sitten kolmosketjumme. Mutta hän voitti Conn Smythe Trophyn. Koska siinäkään ei siis ole järkeä, onko kolmosketjumme sitten kolminkertaisen Selke Trophy -voittaja Barkovin ketju? Panthersin päävalmentaja Paul Maurice puntaroi joukkueensa poikkeuksellista syvyyttä.

FLA-EDM: Tkachuk vie Panthersin kahden maalin johtoon avauserän lopulla

Panthersin takalinjoilla urakoinut Mikkola oli puolestaan osa joukkueen harmaata peruskalliota. Hän teki pudotuspeleissä toki kolme maaliakin, joista yksi jäi ottelun voittomaaliksi, mutta hänen reilun 20 minuutin peliaikansa tuotti Floridalle pääasiasiassa puolustuksellista lisäarvoa. Toki hän oli avaamassa peliä siinä missä muutkin puolustajat eikä ollut kentällä vain suoriutumassa puolustusvelvoitteistaan. Mikkola on Panthersiin tultuaan päässyt yhä paremmin kiinni myös kiekolliseen pelaamiseen.

Panthersin suomalaisnelikon tuplamestaruus on poikkeuksellinen luku kotimaisessa jääkiekkohistoriassa ja voi mennä vuosia ennen kuin NHL:ssä päästään todistamaan vastaavaa suomalaisvetoista dynastiaa. Floridan tarina ei kuitenkaan näillä näkymin pääty pelkkään tuplamestaruuteen, sillä kesällä tulevista todennäköisistä muutoksista huolimatta joukkue pysyy kilpailukykyisenä vielä kauan.

Samat suomalaiset nähdään joukkueen mukana myös ensi kaudella, sillä Lundellin ja Barkovin sopimukset ovat voimassa kesään 2030, Luostarisen kesään 2027 ja Mikkolan kesään 2026.

FLA-EDM: Panthers lyö Oilersin finaalisarjassa toisena vuonna peräkkäin

Aiheeseen liittyvä sisältö