Montreal Canadiensin joukkueen usko pudotuspelipaikkaan sai jonkinlaisen välipalkinnon tiistaina. Voitto Ottawa Senatorsista nosti Canadiensin ainakin hetkellisesti kiinni Itäisen konferenssin villi kortti -pudotuspelipaikkaan.

Runkosarjan loppuun on kuitenkin vielä niin paljon matkaa, että Montreal löytänee enemmän aiheita tyytyväisyyteen tarinasta tuloksen takaa. Senatorsin kuuden ottelun voittoputki päättyi Canadiensin 6-3 jyräykseen.

– Tulimme toisen erän jälkeen koppiin ja yritimme tavallaan rauhoittua. Tiesimme, ettemme olleet pelanneet parasta peliämme, joten yritimme keskittyä pelitapaamme ja suorittaa mahdollisimman korkealla tasolla. Siitä tuli myös palkinto, Canadiensin kapteeni Nick Suzuki sanoi.

Totuus pelin kuvasta ei ollut yhtä raju kuin lopputulos. Ero repesi Montrealin eduksi vasta kolmannen erän aikana, ja tarkalleen viimeisinä minuutteina. Vielä ensimmäisellä erätauolla oltiin tiukasti tasatilanteessa. Toisen erän jälkeen johtoasemassa oli Senators, kun taas Canadiensia harmittivat esimerkiksi kolme rangaistusta, jotka rikkoivat rytmiä.

Sen jälkeen suunta alkoi kääntyä. Lane Hutson tasoitti, mutta Senators kuittasi tämän osuman nopeasti ja palasi johtoon 3-2 lukemin. Josh Anderson teki seuraavan tasoituksen, ja sitten Suzuki tälläsi isännät ensimmäistä kertaa edelle ylivoiman aikana. Jäljellä oli vain vajaat viisi minuuttia, joten Senators otti pian maalivahdin pois, ja Anderson sekä Brendan Gallagher kävivät laittamassa kiekon tyhjiin saadakseen kotivoiton näyttämään komeammalta.

Canadiens teki kolmannessa erässä viisi maalia ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen. Edellisen kerran näin oli tapahtunut vuoden 2021 marraskuussa.

– Tämä oli varmasti kauden suurin voitto. Seuraavasta tulee vielä suurempi. Olemme pudotuspelimoodissa. Meillä ei ole varaa pudottaa yhtään pistettä kyydistämme. Kolmas erä oli hieno suoritus, jolla nappasimme tämän voiton, Suzuki sanoi.

Gallagher vietti kolmen pisteen iltaa tehoin 1+2. Vielä parempaan ylsi Christian Dvorak, joka oli tehnyt Montrealille ottelun avausmaalin jo kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Hän syötti kolmannessa erässä peräti kolme osumaa.

Montrealin maaleista puolet tuli kolmosketjulta, jossa pelasivat Gallagher, Dvorak ja Anderson. He nakuttivat yhteensä yhdeksän pistettä. Ykkössentteri Suzuki "joutui" iskemään vain kertaalleen. Ennusmerkki on lupaava, sillä Canadiens on luottanut Suzukin, Cole Caufieldin ja Juraj Slafkovskyn muodostamaan ykkösketjuun, joka oli kirjauttanut kolmessa edellisessä ottelussa yhteensä 15 pistettä.

Suzuki saavutti omalla osumallaan 70 tehopisteen rajapyykin. Näin tapahtui myös viime kaudella, ja Suzuki on ensimmäinen peräkkäiset 70 pisteen kaudet pelannut Canadiensin pelaaja sitten Mark Recchin kolmen kauden putken vuosina 1995-98.

MTL-OTT: Suzuki vie Canadiensin johtoon ylivoimalla päätöserässä

– Kaikki oli ihan hyvin. Meillä oli uskoa omiin kykyihimme nousta. Teimme kaiken mahdollisen saadaksemme aikaan tehoja ja voittaaksemme ottelun. Halusimme jatkaa paineistamista ja onnistuimmekin siinä hyvin, Anderson sanoi.

Canadiens nousi 33 voittoon ja 73 sarjapisteeseen. Näin se ponnisti yhden pisteen turvin New York Rangersin edelle ja pudotuspeliviivan päälle. Atlantic-divisioonassa Montrealin sijoitus on viides, ja Ottawa on vain neljä pistettä edellä.

Canadiens on voittanut kaksi ottelua peräkkäin napattuaan lauantaina arvokkaan päänahan kaatamalla Florida Panthersin eli hallitsevan Stanley Cup -mestarin. Neljästä viimeisimmästä ottelusta on tullut kolme voittoa ja yksi jatkoaikatappio.

Patrik Laine pelasi tiistain ottelussa Montrealin kakkosketjussa Alex Newhookin ja Joshua Royn vierellä. Laineelle kirjattiin reilut 15 minuuttia jääaikaa, yksi laukaus maalia kohti sekä kolme taklausta. Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis on huomannut kehitystä Laineen otteissa viidellä viittä vastaan.

– Valmentajana yrittää aina myydä ja vakuutella, ja sitä minäkin tässä teen. Parissa viime ottelussa hän on pelannut enemmän, ja haluan peluuttaa häntä enemmän, koska hän osaa olla todella vaarallinen pelaaja. Hän ansaitsi nuo minuutit. Tarvitsemmekin hänelle enemmän jääaikaa, mutta hänen pitää tehdä tiettyjä minulle ehdottomia asioita päästäkseen pelaamaan niitä minuutteja. Näissä kahdessa viimeisessä ottelussa hän on ollut meille avuksi, St. Louis sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö