Aatu Niittymäen jääkiekkokipinä syttyi isän NHL-vuosina

Kauden 2025-26 varrella pääsemme tutustumaan entisiin suomalaisiin NHL-pelaajiin ja heidän kiekkoileviin poikiinsa. Omenahan ei tunnetusti kauaksi puusta putoa. Tänään tapaamme Liigassa ja U20 SM-sarjassa TPS:ää edustavan maalivahdin Aatu Niittymäen ja hänen isänsä Anteron, joka pelasi seitsemän NHL-kauden aikana 234 runkosarjaottelua vuosina 2003-11.

Aatu Niittymäki, 20, muistelee olleensa neljän tai viiden ikäinen, kun hän liittyi paikalliseen junnujoukkueeseen San Josessa – ja siitä urkeni ura jääkiekkoilijana. Mutta hänen isänsä muistaa kosketuksen jääkiekkoon tulleen jo aikaisemmin Tampassa, tai tarkemmin ottaen kosketus oli ylävitonen Lightningin nousevan hyökkääjätähden Steven Stamkosin kanssa.

– Olihan se pienelle pojalle hienoa, kun Steven Stamkos tulee kopissa antamaan high-fiven. Hän taisi lyödä kunnolla läpi vasta seuraavana vuonna sen jälkeen kun me oli oltu siellä, mutta teki jo sillä kaudella 50 maalia, Antero Niittymäki muistelee.

Hän pohtii, että heillä oli aikoinaan sama tilanne kuin muissakin jääkiekkoperheissä: isä oli ainakin jossain iässä poikansa silmissä jonkinlainen sankari.

– Mutta varmasti Aatulla oli muitakin sankareita, kun kotona kävi kaikenmaailman jäkisukkeleita ja hän pääsi pelaamaan minkä pelaajan kanssa milloinkin. Kyllä sen huomasi, että hän oli innoissaan jääkiekosta, mutta paljon muustakin kuin itse lajista, kuten pikkupojat yleensä.

Mikä muu kiinnosti?

– Varusteet, koppi ja se, kun kopissa oli jääkaapit täynnä Gatoradea. Kun kopissa käydessä sai aina Gatorade-pullon mukaan, niin olihan se siistiä ja jotenkin ruokki innostusta.

Hallilla Lightningin perhehuoneen edustalla oli silloin maalattuna pieni kaukalo, ja sen päädyissä tietenkin pienet maalit. Suunnilleen samanikäiset pelaajien pojat ottivat isistään mallia, ja peli pienellä kentällä käynnistyi usein samaan aikaan kuin NHL-kaukalossa.

– Aatu pääsi aikanaan jopa tikattavaksi silmän yläpuolelle tulleen osuman takia. Pelissä oli tullut vähän haaveria, ja meidän joukkueen fyssari tai lääkäri paikkaili häntä kesken meidän pelin. Se oli hänelle hieno hetki nähdä, kun jollekin vanhallekin pelaajalle laitetaan vähän teippiä tai tikkejä. Tämmöiset asiat oli hienoja hetkiä pienelle pojalle.

Mitä San Joseen tulee, myös isä on sitä mieltä, että Aatu sai sieltä uralleen hyvät eväät.

– Siellä oli hyvä ryhmä ja hyvät valmentajat. Se oli jääkiekon kannalta hyvin innostavaa aikaa Aatulle. Pikkupoikien juniorityö oli siellä ensiluokkaista.

Isä oli ensimmäinen ja suurin esikuva nuorelle pojalle

Aatun lapsuuteen kuuluivat pelaaminen kotona minimaila kädessä, useimmiten isän kanssa, ja isän kotiotteluiden seuraaminen hallilla äidin sekä kylässä olleiden isovanhempien tai tuttavien kanssa.

– Isän pelejä ei ehkä tullut paljon seurattua, sillä kaikki muu kiinnosti hallilla, maskotit, käytävillä pelailu, syöminen ja kopissa käyminen. Mutta isä on aina ollut iso esikuva. Kun hän lopetti, seurasin eniten Jonathan Quickin ja Henrik Lundqvistin pelaamista. Silloin jo vähän ymmärsin pelistä jotakin.

Antero Niittymäki vartioi Philadelphia Flyersin maalia vuosina 2003-09, siirtyi kaudeksi 2009-10 Lightningiin ja sieltä San Jose Sharksiin kaudeksi 2010-11. Sitten perhe palasi Suomen Turkuun. NHL-vuosinaan Niittymäki pääsi näyttämään osaamistaan myös olympiaturnauksessa. Hänen valittiin Torinon 2006 talvikisoissa turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä parhaaksi maalivahdiksi, vaikka finaalissa tulikin katkera tappio Ruotsille.

Aatu liittyi heti TPS:n 04-ikäluokan mukaan F-junnuihin ja pelasi niin kentällä kuin maalissa. Mutta lopulta veräjänvartijan tontti vei voiton.

– Jotenkin sitten jäin maalivahdiksi. Varmaan se oli aika luonnollinen valinta, kun isä pelasi sitä paikkaa, ja luulen, että maalivahdin kamat kiinnosti.

Häntä ei haitannut silloin eikä haittaa nytkään, että pelipaidan selässä lukee kiekkofaneille entuudestaan tuttu nimi.

– En ole koskaan edes ajatellut, että olen Antsun poika, enkä ole ottanut siitä paineita.

Eikä paineita tullut isältäkään, joka oli vain iloinen siitä, että Aatu ja hänen siskonsa olivat kiinnostuneita ylipäätään urheilusta ja liikkumisesta.

– Jotenkin on luontaista, että Aatu on nytkin jääkiekon tai urheilun parissa. Hänhän pelasi myös jalkapalloa. Pelaaminen on kiinnostanut häntä pienestä asti, sillä jääkiekko ja urheilu ovat olleet niin paljon läsnä hänen ja siskojensa elämässä.

Täysi ja äänekäs liigahalli sytyttää nuoren maalivahdin

Aatun kiekkopolku TPS:ssä on nyt edennyt Liigaan saakka. Hän treenaa ja pelaa tällä kaudella niin U20-joukkueen kuin liigajoukkueen mukana, aina tilanteen mukaan. Liigassa torjuntavastuun jakavat hänen kanssaan Eetu Mäkiniemi ja Noa Vali, U20 SM-sarjassa Roope Toivakka ja Viljami Mikkonen.

– Eetu loukkaantui alkukaudesta ja oli pois kuutisen viikkoa, joten siinä pääsi heti kiinni kunnon liiga-arkeen. Eka liigapeli tuli aika kauden alkuun. Nyt olen U20-joukkueen mukana, mutta aika päiväkohtaisesti katsotaan, kumman joukkueen mukana treenaan, hän kertoo.

Liiga saattaisi olla hankalakin paikka 20-vuotiaalle nuorelle pelaajalle, mutta Niittymäki ei ole kokenut syksyä haastavaksi. Itse asiassa päinvastoin, sillä hän nauttii täydestä ja äänekkäästä hallista, joka jopa auttaa häntä. Maalivahti syttyy tavallista helpommin, kun halli on täynnä ja ääntä ilmassa.

– Liigajoukkueen koppi on täynnä hyviä äijiä, ja sama juttu U20-joukkueessa. Molemmissa kopeissa on hyvä olla.

Mitä liigapeli vaatii maalivahdilta?

– Se vaatii tasaisuutta, koska peliin tulee kaikki lisämausteet mukaan, ja siinä on oikeasti työpaikka kyseessä. Liigassa peli on nopeampaa ja pelaajat on taitavampia sekä nopeampia kuin U20-sarjassa. He pystyy tekemään asioita vähän kovemmassa vauhdissa. Kyllä siinä täytyy olla enemmän hereillä.

Millä mielellä isä katselee poikansa pelejä?

– Kun tekee pelaaja-agentin hommia, niin näkee häntä ja muitakin pelaajia paljon. Kivaa se on katsoa. Hänen ensimmäinen liigapelinsä vähän jännitti isääkin ensimmäiset 5-10 minuuttia. Sitten huomasi, että hän on ihan oma itsensä eikä näytä kauheasi jännittävän.

Isä ja poika puhuvat jääkiekosta edelleen paljon, mutta vain yleisesti. Joskus Aatu saattaa kysyä mielipidettä jostain omaan peliinsä liittyvästä asiasta ja saa totta kai vastauksen, mutta ei mitään syvää analyysia. Kumpikin on sitä mieltä, että maalivahtivalmentajat ovat olemassa sitä varten.

Joukkueen kanssa voittaminen on jääkiekon sydän

Isältä peritty rauhallinen luonne näkyy Aatun pelaamisessa. Millainen maalivahti olet muuten?

– Suurimmat vahvuudet on pelin lukemisessa ja pelin pelaamisessa. Pelisilmä on semmoinen, että tunnistaa tilanteet hyvin ja pystyy sopeutumaan eri tilanteisiin.

Kun puhe kääntyy meneillään olevan kauden tavoitteisiin, ensimmäinen ja tärkein asia on Aatun mielestä ehjä loppukausi – mihin ei tietysti pysty aina itse vaikuttamaan.

– Olisi hienoa päästä pelaamaan vielä liigapelejä, mutta se ei ole minun käsissäni. Siinä joukkueessa on kuitenkin kaksi hyvää maalivahtia. Toinen tavoite on auttaa U20-joukkuetta voittamaan ja mennä pitkälle kevääseen.

Entä tulevaisuus?

– Ihan kausi kerrallaan katsotaan, missä mennään, hän linjaa.

Mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan, Aatu on mielestään saanut jo paljon jääkiekolta.

– Voittaminen on hienoa, ja sen lisänä joukkueen yhteishenki. Joukkue pyörii yhdessä oikeastaan koko vuoden, ja ollaan päivittäin tekemisissä. Joukkueen kanssa voittaminen on hienointa, mitä tiedän.