Pelipäivä-juttusarjassa pysytään tiukasti pudotuspelien hermolla, muttei puristeta liikaa mailasta. Sudimme fläppitaululle leveällä värikynällä viisi havaintoa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tulevissa playoff-mittelöissä.
Vähiin käy ennen kuin jääkiekkokausi loppuu. Stanley Cup -finaalisarja on edennyt jo viidenteen otteluun, joka pelataan Carolina Hurricanesin kotiluolassa torstaina. Carolina ja Vegas Golden Knights lähtevät vitospeliin tasatilanteessa 2-2.
Viihdearvot tapissa
Aina kun ajattelee, että tämä Stanley Cup -finaalisarja ei voi jatkua näin viihdyttävänä, niin joukkueet ja pelaajat näyttävät olevan eri mieltä. Viihdearvot ovat olleet tapissa jo neljän ottelun ajan.
– Tuskin kukaan odotti tällaista. Tätä pudotuspelit ovat. Ilmeisesti pitää odottaa odottamatonta, Golden Knightsin päävalmentaja John Tortorella totesi.
Finaalisarjassa on tehty tähän mennessä yhteensä 33 maalia. Se on eniten neljään ensimmäiseen loppuotteluun sitten vuoden 1981. Kaikki kamppailut ovat olleet yhden maalin pelejä – tai kuten nelosottelussa, yhden maalin ero ja bonusosuma tyhjiin.
Kaiken lisäksi jokaisessa ottelussa toinen joukkue on menettänyt jossain vaiheessa vähintään kahden maalin johtoasemansa. Momentumista on ilmeisesti mahdoton pitää kiinni.
– Tämä on ollut villiä, eikö? Pelissä on paljon tunnetta sekä ylä- ja alamäkiä, finaalisarjan jokaisessa neljässä ottelussa verkkoa heiluttanut Hurricanesin kapteeni Jordan Staal tuumi.























