Zitolla oli optimistinen ajatus siitä, kuinka Jones ja Marchand istuisivat hallitsevan mestarin kokoonpanoon. Kukaan ei kuitenkaan osannut arvata, kuinka täydellisesti palapelin palat loksahtivat kohdalleen.
– Minulla oli käsitys siitä, kuinka hyviä he voisivat olla parhaimmillaan. Heidät otettiin avosylin vastaan ja heistä tuli välittömästi joukkueen jäseniä. Se kertoo paljon siitä, kuinka hyvä henki tässä ryhmässä oli koko kauden ajan, GM Zito sanoi.
Kesän 2013 NHL Draftissa kolmantena pelaajana varattu Jones nousi lyhyessä ajassa Panthersin puolustuksen kulmakiveksi, ja hän kellotti pudotuspeleissä Floridan pakeista suurimmat minuutit. Tehopisteissä Jonesin edellä olivat puolustajista vain Aaron Ekblad ja Nate Schmidt.
Marchandin kohdalla voidaan puhua jopa kaikkien aikojen siirtorajahankinnasta, sillä hänen merkityksensä Panthersille oli loppukaudesta valtava. Jo 14 vuotta sitten ensimmäisen mestaruutensa voittanut hyökkääjä muodosti pudotuspeleissä Anton Lundellin ja Eetu Luostarisen kanssa Floridan kiistatta parhaan hyökkäysvitjan.
Pelaajasiirtojen takarajalla tehtävät liikkeet ovat usein sattuman kauppaa, ja vain harvasta hankinnasta on lopulta merkittävää hyötyä. Marchandin kohdalla riskinotto kannatti, sillä lopputuloksena oli mestaruus.
– Joskus asiat vain loksahtavat paikoilleen. Sitä on vaikea selittää, Zito pohti siirtorajalla tekemiään kauppoja.
Kun tähän lisätään vielä Tomas Nosekin, A.J. Greerin ja Nate Schmidtin kaltaisten pelaajien hankinnat, niin Panthersin toinen peräkkäinen mestaruus ei tunnukaan enää niin suurelta yllätykseltä. Joukkueen runko säilyi hyvin kasassa, ja Ziton tekemät täsmähankinnat vain vahvistivat jo entuudestaan laadukasta ryhmää.
Pystyykö Florida voittamaan vielä kolmannen peräkkäisen Stanley Cup -mestaruuden? Tämä saavutus on nähty NHL:ssä edellisen kerran 42 vuotta sitten. Kaikki on mahdollista, mutta sitä ennen Panthersilla ja Zitolla on edessään tärkeitä päätöksiä, sillä muutama tuore mestari on jäämässä rajoittamattomasti vapaaksi pelaajaksi heinäkuun alussa.
Zito ei kuitenkaan ole vielä huolissaan Ekbladin, Marchandin ja Sam Bennettin sopimusneuvotteluista.