St. Louis Blues

St. Louis Bluesin kausi sai lauantaina haikean loppusoiton, kun nuottipaitojen karsiutuminen kevään pudotuspeleistä sai varmistuksen Los Angeles Kingsin voiton myötä. Blues voitti oman ottelunsa Chicago Blackhawksia vastaan lukemin 5-3, mutta ero Kingsiin venähti jo ylitsepääsemättömän suureksi. 
 
Blues teki viime vuonna paluun playoffeihin kahden kuivan kauden jälkeen, mutta nyt organisaatio otti kehityksessään selvän taka-askeleen. Ensimmäistä täyttä kauttaan joukkueen päävalmentaja toimiva Jim Montgomery ei saanut St. Louisia toivottuun lentoon, ja nyt edessä on jälleen isojen kysymysten kesä.

Syitä nuottipaitojen heikosti sujuneeseen kauteen ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä joukkue oli lähes kaikissa tärkeimmissä tilastoissa liigan häntäpäässä. Maalinteon ongelmat tulivat yllätyksenä, mutta heikko erikoistilannepelaaminen oli tuttua jo aiemmilta sesongeilta.

Lauantaina Bluesin tehohetki osui toisen erään, jossa vierasjoukkue iski kolmesti. Illan ainoasta erikoistilanneosumasta vastasi Jordan Kyrou, joka täräytti vieraat ylivoimalla maalein 3-2 johtoon ajassa 32.06. Nuottipaidat kestivät Blackhawksin loppukirin ja katkaisivat kahden ottelun tappioputkensa.

Toivo playoff-paikasta oli hiipumaan päin jo ennen lauantaina kamppailua, eikä lopullinen niitti tullut päävalmentaja Montgomerylle enää yllätyksenä.  

– Tiesimme, että Kings ei häviä viittä ottelua putkeen. Puhun nyt omasta puolestani, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun jään pudotuspelien ulkopuolelle. Tiedän, että minun pitää oppia omista virheistäni, pääkäskijä Montgomery totesi.

Viime kevään todella tasainen playoff-sarja Winnipeg Jetsiä vastaan nosti odotuksia Bluesin tulevaisuudesta, mutta nyt organisaation ympärillä leijuu jälleen suuria kysymysmerkkejä. Bluesilla riittää hyökkäyspäässä tulivoimaa ja potentiaalia, mutta puolustus- ja maalivahtipelaamisessa riittää kohentamista.

St. Louisin alkukausi oli suorastaan karmaiseva, sillä joukkue voitti ensimmäisestä 20 ottelustaan vain kuusi. Olympiatauon jälkeen Bluesin peli on ollut parempaa, mutta kirittävää jäi yksinkertaisesti liian paljon. 
 
– Olemme pelanneet olympiatauon jälkeen huomattavasti paremmin, ja suuntamme on jälleen oikea. Haluamme päättää tämän kauden positiivisessa hengessä. Emme onnistuneet tavoitteessamme tänä vuonna, mutta rakennamme yhdessä tulevaisuuden menestysryhmää, Blues-puolustaja Tyler Tucker kommentoi. 
 
Blues teki viime kesänä kokoonpanoonsa muutamia täsmähankintoja, joiden avulla joukkue toivoi taistelevansa kuluvalla kaudella Central-divisioonan kolmesta kärkipaikasta. Tavoite jäi saavuttamatta, ja syitä olivat muun muassa avainpelaajien loukkaantumiset ja todella vaisu hyökkäyspelaaminen. 

Blues on tehnyt 79 runkosarjaottelussa vain 213 maalia, eli viidenneksi vähiten koko liigassa. Hyökkäyspään vaikeuksia kuvastaa hyvin se, että nuottipaitojen kokoonpanosta löytyy tällä hetkellä vain kaksi 20 maalin miestä (Robert Thomas 22, Dylan Holloway 20). Vuosi sitten tämän rajapyykin ylitti peräti viisi hyökkääjää.

ANA-STL: Thomas tuo nuottipaidat tasoihin ensimmäisessä erässä

Yksi vaisun kauden suurista epäonnistujista on ollut hyökkääjä Kyrou, joka ei ole pystynyt toistamaan viime vuoden onnistumisiaan. Nuoriso-osastolta Dalibor Dvorsky ja Jimmy Snuggerud kantoivat kortensa kekoon hyökkäyspäässä, mutta isossa kuvassa onnistujien lista oli harmittavan lyhyt. Kesän hankinnoista hyökkääjä Pius Suter ja puolustaja Logan Mailloux hoitivat omat tonttinsa, mutta sateentekijöiksi heistä ei ollut.

Heikko alivoimapeli on ollut Bluesin perisynti jo useamman kauden ajan, eikä Montgomery saanut tähän vieläkään paljon kaivattua muutosta. Nuottipaitojen erikoistilannepelaaminen oli kokonaisuudessaan harvinaisen heikkoa, sillä Blues oli yli- ja alivoimatilastoissa liigan seitsemän huonoimman joukkueen joukossa.

St. Louisissa on saatu nauttia viime vuosina laadukkaasta maalivahtipelistä, mutta nyt tälläkin osa-alueella oli tuskaisempaa. Nuori Joel Hofer pelasi kohtuullisen sesongin, mutta Stanley Cup -voittaja Jordan Binnington ei ollut omalla tasollaan.   

Bluesin seuraavat peliliikkeet ovat tarkan seurannan alla, sillä suuret pettymykset johtavat usein äkkipikaisiin ratkaisuihin. Hyökkäyspään vaikeudet voi vierittää vielä loukkaantumisten syyksi, mutta muun muassa heikko alivoima on vaivannut joukkuetta jo liian pitkään.

Blues on pakotettu tekemään joitain muutoksia, sillä kilpailu Central-divisioonan sisällä on vain kiihtymään päin. Colorado Avalanche ja Dallas Stars kuuluvat suurimpiin mestarisuosikkeihin, ja Minnesota Wild tekee kovaa nousua kohti NHL:n eliittiä. Kun tähän lisätään vielä viime vuoden runkosarjaykkönen Winnipeg Jets, niin kilpailutilanne on äärimmäisen tiukka.

Nuorten lupausten kohdalla suurimmat odotukset on kasattu kolmikon Dvorsky - Justin Carbonneau - Adam Jiricek ympärille. Slovakialaishyökkääjä Dvorsky, 20, sai tällä kaudella vyölle jo hyvää kokemusta noin 70 NHL-ottelun verran. Carbonneau (QMJHL) ja Jiricek (OHL) sen sijaan kiekkoilivat vielä tänä vuonna juniorisarjoissa.  

Maalivahtiosastolla käsillä on vallanvaihto, sillä Hofer, 25, nousi jo tällä sesongilla joukkueen ykköstorjujaksi. Mestarivahti Binnington on ollut tärkeä palanen Bluesin kokoonpanoa jo kahdeksan kauden ajan, mutta nyt edessä on pitkän sopimuksen viimeinen sesonki.  

Bluesissa nähtiin tällä kaudella vain yksi suomalaispelaaja. Hyökkääjä Aleksanteri Kaskimäki oli mukana viidessä runkosarjaottelussa. Pääosin AHL-joukkue Springfield Thunderbirdsissä tällä sesongilla pelannut Kaskimäki nostettiin joulukuussa Bluesin vahvuuteen viikon ajaksi, mutta tehopisteitä suomalaislupaus ei vielä saavuttanut taalajäillä.

Kaskimäen ensimmäinen NHL-sopimus jatkuu vielä ensi kauden, ja suomalaishyökkääjä toivoo vimmatusti useampia näytön paikkoja NHL-joukkueessa. Jokipoikien kasvatti keräsi AHL:ssä 60 ottelussa tehot 18+21=39 ja oli Thunderbirdsin toiseksi tehokkain pelaaja.

Aiheeseen liittyvä sisältö