Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisten miesten jääkiekkoturnauksen 12 maajoukkuetta julkistivat maanantaina kuusi ensimmäistä pelaajaansa. Suomi nimesi tässä vaiheessa joukkueeseen Aleksander Barkovin, Mikko Rantasen, Sebastian Ahon, Miro Heiskasen, Esa Lindellin ja Juuse Saroksen. Olympiaturnaus alkaa alkusarjan otteluilla 11. helmikuuta ja päättyy loppuotteluun 22. helmikuuta. Loput pelaajavalinnat julkistetaan myöhemmin tämän vuoden puolella. NHL-pelaajat nähdään olympiajäillä ensimmäistä kertaa vuoden 2014 jälkeen. Tänään arvioimme, miltä Suomen lopullinen olympiajoukkue näyttää.
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen pääsee ensi talvena upeaan paikkaan, sillä hän johdattaa olympiajäille Leijonien historian kovimman joukkueen. Esimakua saatiin jo viime talvena 4 Nations Face-Off -turnauksessa, jossa nähtiin kaikkien aikojen ensimmäinen kokonaan NHL-pelaajista koottu Suomen maajoukkue.
Leijonilta puuttui 4 Nations -turnauksesta loukkaantumisten takia tärkeitä puolustajia, mutta nyt Suomi saa toivon mukaan kasaan parhaan mahdollisen nipun. Voi myös hyvin olla, että mukaan mahtuu yksi pelaaja Euroopan sarjoista.
Tulevaan leijonaryhmään on helppo nimetä yhdeksän hyökkääjä, neljä puolustajaa ja kaksi maalivahtia, mutta lopuista paikoista käydään ensi syksyn aikana hurjaa taistoa. Etenkin hyökkäyksessä kilpailu on kovaa. Olympiajoukkueeseen nimetään yhteensä 25 pelaajaa.
Arvio Leijonien olympiajoukkueesta
HYÖKKÄÄJÄT (14)
Sebastian Aho
Aleksander Barkov
Mikael Granlund
Erik Haula
Roope Hintz
Kaapo Kakko
Joel Kiviranta
Patrik Laine
Artturi Lehkonen
Anton Lundell
Eetu Luostarinen
Juuso Pärssinen
Mikko Rantanen
Teuvo Teräväinen
Ehdolla: Joel Armia, Kasperi Kapanen, Jesperi Kotkaniemi, Matias Maccelli, Eeli Tolvanen
Suomi pystyy rakentamaan jälleen kaksi tai jopa kolme todella nimekästä hyökkäyskolmikkoa – riippuen siitä, peluutetaanko joko Roope Hintziä tai Sebastian Ahoa laidassa. Oletettavasti molemmat pelaavat tutuilla paikoillaan keskellä, kuten tekevät myös Aleksander Barkov ja Anton Lundell. Onkin selvää, että sentteriosasto on Suomen suurin vahvuus hyökkäyksessä.