Dallasin Arttu Hyrystä kehittyi aloitusspesialisti toistojen kautta

Pääsemme seuraamaan Dallas Starsia NHL-kauden 2025-26 jokaisena kuukautena joukkueen suomalaispelaajien Miro Heiskasen, Roope Hintzin, Esa Lindellin, Mikko Rantasen ja Arttu Hyryn näkökulmasta. Tällä kertaa Hyry kirjoittaa "Dallasin mafiapäiväkirjoihin" runkosarjan viimeisistä otteluista, lähes 60 hujakoilla olevan aloitusprosenttinsa taustoista ja lämpimästä vastaanotosta Dallasissa.

Meillä on vielä viisi runkosarjan ottelua jäljellä, ja niistä pitää ottaa pisteitä, että saadaan kotietu Minnesota Wildia vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Wild on nyt voittanut otteluita viime aikoina ja vähän jo nuuhkii perässä aika lähellä meitä (kahden pisteen päässä). Meidän täytyy myös voittaa. Se ei riitä, että pelataan hyvin.

Wild tulee meille vieraaksi torstaina. En ole koskaan pelannut heitä vastaan, mutta yhden Wild-pelin olin Starsin mukana ja seurasin ottelun ylhäällä katsomossa. Minun käsittääkseni Wild pelaa playoff-tyyppistä lätkää ja heillä on taitavia yksilöitä, jotka yksistään pystyvät ratkomaan pelejä. Minnesota pelaa hyvin samantyylisesti kuin muutkin joukkueet Central-divisioonassa, vaikka Colorado.

Otteluissa on panosta ihan loppuun asti, pudotuspeleihin saakka, ja se on ihan hyvä. Ei sitten tule ihan shokkina se ensimmäinen playoff-ottelu.

Itsellä NHL-maaleja on nyt kaksi, ja totta kai muistan sen ensimmäisen (alivoimalla 29. maaliskuuta Philadelphia Flyersia vastaan) erittäin hyvin. Huomasin, että siinä oli vastustajalla vähän tiukka paikka laidan pinnassa omalla alueella, ja ajattelin, että siinä voisi olla paikka iskeä. Siinä vähän sohelsin kiekon kanssa ja pääsin ampumaan oikein hyvältä paikalta. Kuti lähti ihan hyvin siitä vauhdista.

Maalista tuli vähän euforinen tunne. Se oli myös helpotuksen tunne, sillä olihan niitä paikkoja ollut aikaisemminkin, mutta onnistumisia ei ollut. Erityisen hyvältä tuntui se, että eka maali oli hieno. Ei pomppu, vaan tehty maali.

Starsilla on ollut aika paljon loukkaantumisia, ja sitä kautta olen päässyt maistamaan NHL:n arkea vähän pitempään kuin viime kaudella. Pelejä on hirveästi, kun pelataan melkein joka toinen päivä. Ei täällä paljon ehdi treenaamaan. Pikkupoikana haaveilin NHL:stä, ja pelit on olleet juuri sitä, mistä unelmoin. Pääsee askiin maailman parhaita vastaan.

Aloituksissa olen onnistunut, mutta välillä on kyllä semmoisia vastustajia, jotka pyyhkii meikäläisellä lattiaa, kun alivoimalla menen pisteelle. Pääosin on mennyt kuitenkin hyvin. Olen treenannut aika pitkään aloituksia suhteessa ikääni (25 vuotta). Jo juniorina keskityin aloituksiin enemmän kuin varmaan moni muu. Joukkueessa oli muutama muukin, jotka oli kiinnostuneita aloituksista, ja siitä sai apua niiden harjoitteluun. Sai paljon toistoja alle.

Aloituksissa on paljon muuttujia, mutta itsellä kaikki lähtee rightin mailasta. Tuntuu, että aloittajalle on hankalampaa, jos vastustaja pelaa rightilta. Menen niin matalalle kyykkyyn kuin vain pääsen, että saan aloituksessa mahdollisimman paljon voimaa mailan varteen. Sitten käsi alas, niin tuntuu, että pääsee jämäkkänä pisteelle ja saa otettua ison osan pisteestä haltuun.

Helmikuun lopulla minut nostettiin ylös farmista, ja silloin minua auttoi tosi paljon, kun oli suomalaisia ottamassa vastaan. Joukkueen muilla pelaajilla on hyviä kokemuksia suomalaisista, niin sekin auttoi. Heidän ennakkoajatus on sellainen, että suomalainen on mukiinmenevä jätkä.

Kun astuin ensimmäisenä päivänä koppiin, niin Roope Hintz taisi olla loukkaantunut silloin. Kaverit vähän virnuili, että yksi suomalainen lähti ja saatiin seuraava tilalle.

Peli kerrallaan on joukkueena menty, ainakin nyt. Eipä sitä oikein voi muuhun vaikuttaa kuin seuraavaan omaan peliin. Ei kannata vielä turhaan murehtia sitä, mitä muut joukkueet tekee. Me on koetettu saada vähän peliä uomiin, kun meillä oli vähän synkempi jakso muutaman pelin ajan. Sitä koetettiin vähän kääntää, ja on onnistuttukin siinä.