NHL-kauden 2026-27 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet lähempään tarkasteluun juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tänään nostamme esiin viisi kysymystä Nashville Predatorsista.
Välitilassa seilaava Predators lähtee alkavalla kaudella tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa haastavassa Central-divisioonassa.
Vieläkö Josi kykenee olemaan Josi?
Predatorsin kapteeni ja ykköspuolustaja Roman Josi kärsi viime kaudella loukkaantumisista, jotka pitivät hänet sivussa kokoonpanosta eri vaiheissa kautta. Sveitsiläistähti pelasi kauden aikana 68 runkosarjaottelua, joissa hän nakutti kuitenkin kelpo tehot 13+42=55.
Josi johdatti keväällä Sveitsin MM-finaaliin kotikisoissa, mutta Suomi vei maailmanmestaruuden Buffalo Sabresin hyökkääjä Konsta Heleniuksen jatkoaikamaalilla. Predatorsin kippari oli viime kaudella ajoittain juuri se kiekollinen taitopuolustaja, joka on rohmunnut parhaalla NHL-kaudellaan 96 tehopistettä.
Kaksi viimeisintä kautta ovat kuitenkin olleet Josille rikkonaisia, ja hän täytti kesäkuussa jo 36 vuotta. Sveitsiläispuolustaja pelaa eittämättä NHL-uransa viimeisiä kausia. Häntä kuitenkin kaivataan edelleen Nashvillen takalinjoilla, sillä kiekollisten puolustajien suhteen joukkueen pelimerkit loppuvat nopeasti kesken. Kantrikaupungissa toivotaan, että kapteeni pystyy pelaaman ehjän kauden.
Palaako Saros takavuosien huipputasolle?
Predatorsin ykkösmaalivahti Juuse Saroksen kaksi viimeisintä kautta ovat olleet tilastollisesti hänen NHL-uransa heikoimmat. Kaudella 2024-25 hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa oli 2,98 ja torjuntaprosenttinsa 89,6. Viime kaudella tilastot putosivat entisestään, kun päästettyjen maalien keskiarvo oli 3,16 ja torjuntaprosentti 89,4.
Saroksen puolustukseksi on toki sanottava, ettei hän ole saanut pelata NHL:n laadukkaimpiin kuuluvan pakiston takana. Vanhaa tuttua Sarosta nähtiin kuitenkin helmikuussa Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisissa, joissa hän torjui erittäin vakuuttavasti Leijonien maalilla. Predators kaipaa olympiaturnauksessa säkenöinyttä huipputason Sarosta, mikäli joukkue mielii menestyä tulevalla sesongilla.
Positiivista viime kaudessa oli se, että Justus Annunen esiintyi hyvin kakkosmaalivahtina. Hän pystyy ottamaan hieman enemmän pelikuormaa pois Sarokselta, joka on urakoinut NHL-maalivahdeista suurimpia ottelumääriä vuodesta toiseen.
























