Juuso Välimäen kausi on ohi. Utah Hockey Clubin puolustaja kävi leikkauksessa, jossa korjattiin hänen polvensa eturistiside.
Välimäen, 26, kuntoutumisajaksi arvioidaan 8–9 kuukautta.
Tällä kaudella Välimäki teki viisi tehopistettä (2+3) pelaamissaan 43 ottelussa. Ottelukohtaista jääaikaa tuli keskimäärin 16.43. Hän kuului Suomen maajoukkueeseen 4 Nations Face-Offissa, muttei saanut vastuuta.
Välimäki nähtiin NHL:ssä viimeksi 26. tammikuuta. Sen jälkeen hänet lähetettiin waiver-listan kautta AHL:n Tucsoniin. Hän ehti pelata AHL:ssä vain yhden ottelun ennen loukkaantumistaan.
Calgary Flames varasi Välimäen vuoden 2017 NHL Draftissa ensimmäisellä kierroksella. Puolustajalla on NHL:stä (Flames, Arizona Coyotes, Utah) yhteensä 271 ottelua ja 72 tehopistettä (11+61).