Max Westergard Frolunda 2

William Douglas on kirjoittanut The Color of Hockey -blogiaan vuodesta 2012 saakka. Hän tuli mukaan NHL.comin tiimiin vuonna 2019 ja kirjoittaa värillisistä henkilöistä jääkiekon parissa. Tänään hän kertoo Frölunda HC:ssa pelaavasta suomalaishyökkääjä Max Westergårdista, joka edusti myös Pikkuleijonia alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa huhtikuussa. Westergård oli NHL Central Scoutingin viimeisessä listauksessa 30. sijalla Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelaavista kenttäpelaajista. Hänet saatetaan varata 2025 Upper Deck NHL Draftissa 27.–28. kesäkuuta.

Hyökkääjä Max Westergård varttui Suomessa katsoen NHL:ää ja haaveillen, että voisi pelata siellä joskus itsekin.

– Se on ollut aina unelmani. Kun pääsin maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa alle 16-vuotiaiden ikäryhmässä, haave oli kirkkaampana mielessäni. Haluan todella tehdä vaadittavan työn päästäkseni NHL:ään joku päivä, Westergård sanoo.

Westergård, 17, on pelannut tällä kaudella Frölunda HC:ssa ja Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, ja se on vienyt häntä eteenpäin kohti unelmaa. Westergård rankattiin NHL Central Scoutingin varausikäisten lupausten listauksessa 30. parhaaksi Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelaavaksi kenttäpelaajaksi.

– Olen innoissani ja hieman jännitänkin. On mukavaa nähdä, kuinka kaikki lopulta kääntyy, Westergård pohtii.

Max W Photo 7

Tamperelaislähtöinen hyökkääjä kertoo seuraavansa NHL Draftia Euroopassa, mutta hänen mahdollista varaustaan jännitetään myös toisella mantereella Afrikassa, missä kenialainen pieni jääkiekkoilijaryhmä Kenya Ice Lions luo maahansa lajille pohjatöitä.

Suomalaishyökkääjän äiti Veronica Westergård on kotoisin Itä-Afrikasta. Max harjoitteli Ice Lionsin kanssa, kun perhe vieraili Kenian pääkaupungissa Nairobissa vuonna 2018.

– Se oli hauskaa, mutta kaikki oli siellä hyvin erilaista. Kokemus oli kuitenkin todella hieno, Westergård hehkuttaa.

Westergårdin tapaan kenialaisella jääkiekolla on omat unelmansa, jotka ovat ottaneet askeleita eteenpäin hänen vierailunsa jälkeen. Kenia liittyi viime vuoden syyskuussa virallisesti kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n jäseneksi. Keniasta tuli liiton viides afrikkalaisjäsen Algerian, Marokon, Etelä-Afrikan ja Tunisian vanavedessä.

– Meillä on useita 10–11-vuotiaita pelaajia, joilla on haaveena pelata jääkiekkoa isommilla areenoilla. Maxin varaus olisi puhdas motivaattori ja suurempi syy nuorillemme työskennellä kovasti saavuttaakseen tavoitteensa jääkiekossa. Olemme aina uskoneet, että jääkiekko johtaa hyviin asioihin. Lapsilla ja seuraavalla sukupolvella on joku, jota katsoa ylöspäin. Sillä on iso merkitys, Ice Lionsin apulaisjohtaja Ali Kilinga kertoo.

Max W Photo 1

Westergård oli viime kaudella Frölundan 20-vuotiaiden joukkueessa kolmanneksi paras maalintekijä (19) ja neljänneksi paras pistemies (50). Hän pelasi Ruotsin pääsarjatasolla SHL:ssä neljä runkosarjaottelua, mutta pistetili ei vielä auennut. SHL:n playoffeissa hän kuitenkin pelasi 11 ottelua tehoin 1+2.

Westergård jakoi Pikkuleijonien pistepörssin kärkisijan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa huhtikuussa kerättyään viiteen otteluun tehot 2+4. Suomi oli turnauksessa viides ja taipui puolivälierässä Ruotsille maalein 2-7.

Westergård toivoo olevansa seuraava kenialaistaustainen NHL-pelaajauransa lopettaneen puolustaja Johnny Oduyan jalanjäljissä. Oduya juhli Stanley Cup -mestaruutta kahdesti (2013 ja 2015) Chicago Blackhawksissa ja voitti Ruotsin riveissä hopeaa vuoden 2014 Sotshin olympialaisissa. Hän pelasi NHL:ssä 850 runkosarjaottelua ja 106 pudotuspeliä vuosina 2006-17.

Max Westergard in Kenya 2

NHL Central Scoutingin Euroopan-toimiston johtaja Jukka-Pekka Vuorinen sanoo, että Westergårdissa yhdistyvät nopeus, luisteluvoima ja peliälykkyys, jotka voivat tehdä hänestä hyvin karvaavan ja maalintekoon kykenevän NHL-hyökkääjän. Westergård oli kauden puolivälin rankingissa sijalla 66, mutta hänen osakkeensa nousivat kauden edetessä.

– Tiesimme aina, että Max on hyvä pelaaja. Kauden alussa hän oli Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana Hlinka-Gretzky Cupissa, joka meni Suomelta heikosti. Sen jälkeen kuitenkin huomasimme, että hän pystyy tekemään tulosta 20-vuotiaiden mukana Frölundassa. Kaikki kirkastui, kun hän sai pelipaikan Ruotsissa Frölundan edustusjoukkueesta. Erityisesti playoffeissa hän oli hyvä. Silloin kaikki alkoivat puhua hänestä, Vuorinen kertoo.

– Hän osoitti pystyvänsä pelaamaan miesten kanssa, vaikkei ole kaikkein kookkain kaveri. Hänen nopeutensa, taitonsa ja muut ominaisuutensa toimivat miesten tasolla.

Westergård aloitti pelaamaan jääkiekkoa viisivuotiaana isänsä Jan-Erik Westergårdin jalanjäljissä. Perhe ryhtyi tähyilemään Tamperetta kauemmas Maxin varttuessa, jotta hän voisi jatkaa kehittymistä ja NHL-unelmansa tavoittelemista. Hän liittyi Rauman Lukkoon kaudeksi 2021-22 ja pääsi seuraavalla kaudella mukaan alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen.

– Kaksi kautta Raumalla olivat todella hyviä. Uskon, että Rauma oli tuolloin nuorille pelaajille paras paikka kehittyä Suomessa, Westergård sanoo.

Nuoren suomalaishyökkääjän otteet huomattiin myös Frölundassa, jonka NHL-alumneja ovat muun muassa Daniel Alfredsson, Frederik Andersen, Rasmus Dahlin, Lars Eller, Erik Karlsson, Henrik Lundqvist ja Alexander Steen. Max liittyi Frölundan 18-vuotiaiden joukkueeseen kaudeksi 2023-24.

– Oli erittäin vaikea päätös lähteä Ruotsiin, mutta Frölundaa pidetään Euroopan parhaana seurana. He vakuuttivat Maxin, ja me näimme sen seuraavana askeleena. Ympyrät ovat Frölundassa hieman kansainvälisempiä, ja siellä voi oppia kieltä sekä hieman sitä, miten ulkomailla toimitaan. Ruotsi on toki Suomen naapuri, mutta kuitenkin ulkomaa ja siten kansainvälinen ympäristö, missä kaikki alkaa alusta, Maxin suomenruotsalainen isä Jan-Erik Westergård kertoo.

Westergård palaa Frölundaan jälleen syksyllä, sillä hän teki tulokassopimuksen seuran kanssa huhtikuussa. Tavoitteena on pelata täysipäiväisesti SHL-joukkueessa.

– Tavoitteeni on ottaa paikka joukkueesta. Sen jälkeen haluan tehdä jonain päivänä NHL-sopimuksen, hän linjaa.

Aiheeseen liittyvä sisältö