Ivar Stenberg-11

NHL.com/fi kertoo sinulle tuoreimmat uutiset vuoden 2026 varausikäluokan huippulupauksista. Tänään katsomme, ketkä Suomen ulkopuolelta tulevat eurooppalaiset kiekkoilijanuorukaiset ovat parhaissa asemissa ensi kesän NHL Draftia silmällä pitäen.

Kanadalaishyökkääjä Gavin McKennan uskotaan olevan vuoden 2026 NHL Draftin ykkösvaraus, ja hänen kovin haastajansa on kanadalaispuolustaja Keaton Verhoeff. Valtikka on siis tässä vaiheessa kautta tukevasti Pohjois-Amerikassa, mutta myös Euroopasta tulee useita potentiaalisia ensimmäisellä kierroksella varattavia.

Yksi suurimmista eurooppalaislupauksista on Jukureissa Liigaa pelaava latvialaispuolustaja Alberts Smits, jota pidetään todennäköisenä ykköskierroksen varauksena.

Smits on ottanut yllättävän isoa roolia mikkeliläisten puolustuskalustossa. Joulukuun alussa 18 vuotta täyttävän latvialaisen kerrottiin juuri jatkavan kehitystään Jukureissa myös tulevilla kausilla.

– Alberts on ottanut isoja steppejä eteenpäin täällä ja pelannut hienoa kautta, josta palkintona muun muassa paikka ensimmäistä kertaa Latvian miesten maajoukkueessa. Hänellä on kova halu kehittyä. Työt jatkuvat ja isommat areenat odottavat. Kyseessä on poikkeuksellinen talentti, Jukureiden urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen sanoi seuran tiedottaessa sopimuksen jatkamisesta.

Toki sopimusasioilla on tapana muuttua myöhemmin, jos Smits julistetaan kauden edetessä ihan kärkiosaston lupaukseksi ja varausnumero on erittäin pieni ensi kesänä. Juraj Slafkovsky varattiin Suomen kaukaloista NHL Draftin ykkösenä 2022, ja hän siirtyi saman tien NHL-jäille.

MTL-Slafkovsky-on-being-drafted

Smits on Liiga-tulokkaiden ykkönen niin tehopisteillä (6+5=11) kuin ottelukohtaisella peliaikakeskiarvolla (19.57) mitattuna. Tänä syksynä muutaman ottelun myös U20 SM-sarjassa pelannut latvialainen ehti piipahtaa Jukureiden edustusjoukkueessa jo viime kaudella.

– On kyllä poikkeuksellinen 17-vuotias. Hän on kyllä kehittynyt. Muistan, kun hänet nostettiin SM-liigaan samoihin aikoihin kun tulin (tänne), Jukureiden päävalmentaja Jonne Virtanen kertoi MTV:lle.

NHL:n historiankirjoista löytyvät latvialaispelaajat ovat olleet enimmäkseen roolipelaajia. Heistä oikeastaan vain Sandis Ozolinsh oli tähtiluokan puolustaja. Tällä kaudella taalajäillä on nähty kuusi latvialaispelaajaa, joista joukkueilleen tärkeimmät ovat maalivahdit Arturs Silovs ja Elvis Merzlikins. Voisiko Latvia saada Smitsistä uuden Ozolinshin?

– Ihmettelen, jos ei mene aika alussa, kun (NHL:ssä) varaillaan pelaajia. Hyvä poika, Virtanen jatkoi.

Sinikeltaista hyökkäyslahjakkuutta

Smits sai NHL:n kykyjenetsintäorganisaatio Central Scoutingin kauden alustavalla listalla A-luokituksen, mikä tarkoittaa mahdollista ensimmäisen kierroksen varausvuoroa. Mutta hän tuskin on ensimmäisenä varattava eurooppalainen. Vanhan mantereen näkökulmasta ykköskierros on todennäköisesti ruotsalaisten hallintaa.

Sinikeltaisten suurin lupaus on laitahyökkääjä Ivar Stenberg.

Ivar Stenberg-04

– Stenberg on huippuluokan luistelija, joka kontrolloi kiekkoa hienosti ja on luova, mikä tekee hänestä jatkuvan uhan. Hänen kykynsä muuttaa tahtia ja suuntaa kiekollisena on merkittävä ominaisuus. Hän on myös esittänyt vahvaa pelintekokykyä, Central Scoutingin Euroopan-osaston johtaja Jukka-Pekka Vuorinen analysoi.

Ivar on jääkiekkoperheestä. Hänen isoveljensä Otto Stenberg oli St. Louis Bluesin ykköskierroksen varaus vuonna 2023.

Ruotsalaishyökkääjien kärkinimiin kuuluvat myös Marcus Nordmark ja Elton Hermansson. Heidän osakkeensa nousivat loppukesän Hlinka Gretzky Cupissa, jossa Nordmark voitti pistepörssin ja Hermansson oli kakkonen.

– Marcus on poikkeuksellisen lahjakas hyökkääjä, jolla on kaikki taidot tehdä pisteitä tehokkaasti, vaikka hän ei aina esitä parasta mahdollista taistelutahtoa ilman kiekkoa. Hänellä on vahvat kädet, hyvä laukaus ja hän luo maalipaikkoja loistaville syötöillään, Vuorinen kuvaili.

Ruotsalaishyökkääjistä eniten mielipiteitä jakaa sentteri Viggo Björck. Jotkut pitävät häntä ehdottomasti kärkikympin varauksena, mutta Central Scouting antoi hänelle B-luokituksen, mikä tarkoittaa mahdollista toisen tai kolmannen kierroksen varausta. Kriitikoiden yksi perusteluista on Björckin koko. NHL:ssä ei kovin usein näe alle 180-senttisiä ykkössenttereitä. Nuorukainen itse luottaa luonnollisesti kykyihinsä.

– Pelaan mieluiten keskellä, mutta pystyn pelaamaan myös laidassa. Haluan pelata vahvalla itseluottamuksella jokaisessa vaihdossa. Olen parhaimmillani, kun syöttelen paljon ja saan joukkuekaverini mukaan peliin, Björck kertoi.

Itseluottamusta uhkuva tshekki ja Suomessa pelaava veskari

Eurooppalaisista hyökkääjistä A-arvosanan saivat myös Nikita Klepov, Jegor Shilov ja Adam Novotny. Klepov on Venäjän ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalainen, joka edusti Yhdysvaltoja Hlinka Gretzky Cupissa. Venäläinen Shilov loistaa tällä hetkellä Quebecin junioriliigan Victoriaville Tigresissä.

Laitahyökkääjä Novotny siirtyi täksi kaudeksi Ontarion junioriliigan Peterborough Petesiin, jossa hän on pelannut piste per ottelu -tahdilla. Hän edusti viime kaudella Tshekkiä U18 MM-kisoissa, mutta myös reilusti alaikäisenä U20 MM-kisoissa.

– Oli hienoa saada mitali U20 MM-kisoista, mutta toivon, että tänä vuonna se ei ole pronssia vaan kultaa. Olin nuorin pelaaja siinä joukkueessa eikä minulla ollut isoa roolia, minkä ymmärrän täysin. Viimevuotinen kokemus auttaa paljon, ja pystyn olemaan tulevassa turnauksessa vahvempi ja parempi. Uskon, että roolini tulee olemaan huomattavasti erilainen ja pystyn olemaan johtaja, Novotny huokui itseluottamusta TSN:n haastattelussa.

Puolustajien osalta ensi kesän NHL Draft on näillä näkymin enemmän pohjoisamerikkalainen verrattuna hyökkääjien vääntöön asetelmista. Smitsin ohella takalinjojen eurooppalaisiin huippulupauksiin lukeutuu ruotsalainen Malte Gustafsson.

– Gustafsson on vahva luistelija, joka on kokoisekseen (194 cm) nopea ja ketterä. Hän on kypsä ja vankka pelaaja, jolla on itseluottamusta ja ammattilaisen tapoja, joihin kuuluvat kovat syötöt ja fyysisyys kamppailutilanteissa, Vuorinen luonnehti.

Eurooppalaispelaajista Central Scoutingin B-luokituksen saivat myös norjalaishyökkääjä Niklas Aaram-Olsen, tshekkipuolustaja Vladimir Dravecky, ruotsalaispuolustaja William Håkansson, latvialaishyökkääjä Olivers Murnieks, Tapparan junioreiden tshekkihyökkääjä Simon Katolicky ja Pelicansin junioreiden maalivahti Frantisek Poletin, joka on yksi ehdokkaista ikäluokan parhaaksi veskariksi. Koko ikäluokkaa ajatellen maalivahtiosastolta ei löydy yhtä ylivoimaista superlupausta, joka olisi repinyt kaulaa muihin, eli kilpailu ensimmäisenä varattavan veräjänvartijan tittelistä on yhä avoin.

Eurooppalaisten pakkaa sekoittavat luonnollisesti myös suomalaishyökkääjät Oliver Suvanto ja Oscar Hemming sekä puolustaja Juho Piiparinen. Mutta näillä näkymin vanhan mantereen kunniaa puolustaa kovimmin Stenberg, jonka yksi nykyisistä suosikkipelaajista on myös sopivasti eurooppalainen.

– Olen parhaimmillani, kun teen kovasti töitä ja pelaan hieman leuhkalla tyylillä ja taidolla. Seuraan (Ottawa Senatorsin sentteri) Tim Stützleä. Hän on mielestäni todella hyvä kahden suunnan hyökkääjä, joka pelaa todella hyvin kiekon kanssa ja tykkää olla siellä, missä tapahtuu, Stenberg sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö