Nousun taustalla vahva joukkuepeli ja kova työ
Ottawan sankaritarinoiden taustalla on etenkin tulokasvalmentaja D.J. Smith, joka on saanut Senatorsin pelaamaan joukkueena. Silloin myös yksilöt pääsevät loistamaan.
Smithin ja Senatorsin alkukausi oli hankala, ja kanadalaisryhmä oli sarjan pohjilla, jonne sen uskottiinkin kuuluvan. Ottawa hävisi kauden ensimmäisistä kahdeksasta ottelustaan peräti seitsemän, mutta sen jälkeen tahti muuttui. Senators alkoi pelata yhtenäisesti, liikkuvasti, taistelevasti ja tehokkaasti. Nyt joukkue on voittanut 15 viime ottelustaan 10. Viimeisistä kuudesta ottelusta on irronnut peräti viisi voittoa
- Ottawalle täytyy antaa paljon tunnustusta. He pelasivat kovaa ja viisaasti. He voittivat kaikki luistelukilpailut ja kaksinkamppailut, kehui Rangersin päävalmentaja David Quinn perjantain ottelun jälkeen.
Quinnin sanoissa on paljon perää. Tällä tavalla joukkue on pelannut jo pitkään. Senatorsin pääkäskijä Smith nostaa menestyksen suurimmaksi syyksi joukkueen henkisen tilan.
- Monet pelaajistamme ovat kokeneet paljon häviöitä, etenkin viime kauden lopulla. Nyt heillä on hauskaa, kun on tullut vähän menestystä, Smith sanoi.
- Emme voi mennä asioiden edelle, mutta on kivaa voittaa pelejä, ja nyt nämä nuoret pelaajat saavat mahdollisuuden pelata paljon.