GettyImages-2271798499

Dallas Stars ja Minnesota Wild ovat ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjassaan 2-2-tilanteessa.

Stars on ollut viime aikoina riippuvainen onnistumisista erikoistilanteissa, sillä kahdessa viimeisimmässä ottelussa se on tehnyt viisi ylivoimamaalia. Päävalmentaja Glen Gulutzan kiitteli Mikko Rantasen, Wyatt Johnstonin ja Justin Hryckowianin kärkiketjun otteita, mutta toivoi lisäpotkua hyökkäyspelaamiseen.

- Heillä on vaikea tilanne peluutuksen näkökulmasta. He pelaavat kolmea muuta huippuluokan pelaajaa vastaan. Taisto on ollut aika tasaväkinen. He ovat olleet todella hyviä puolustussuuntaan, mutta uskon, että hyökkäyssuuntaan on mahdollista tehdä vielä enemmänkin - etenkin viidellä viittä vastaan, Gulutzan arvioi sunnuntaina sarjan välipäivänä.

Gulutzan korosti lauantaina maalineduskamppailujen merkitystä molemmissa päädyissä. Stars teki ottelun molemmat maalinsa ylivoimalla, mutta jäi kaipaamaan lisää tehokkuutta viidellä viittä vastaan. Wild voitti sarjan neljännen ottelun jatkoerässä 3-2.

Kooste: MIN-DAL 3-2

- Täytyisi saada kiekko verkkoon. Olemme välillä dominoineet peliä viidellä viittä vastaan. En siis ole huolissani tilanteiden luomisesta tai muusta. Oli hetkiä, joina olisimme voineet mennä kahden tai kolmen maalin johtoon hyödyntämällä paikkamme. Molemmat osaavat hyökätä ja puolustaa, mutta pitää saada pari pomppua, mennä maalille ja olla myös vähän onnekas, Rantanen sanoi lauantain ottelun jälkeen.

Yhden nukutun yön jälkeen Gulutzan oli optimistinen ennen sarjan siirtymistä kolmen ottelun loppurynnistykseksi. Starsilla on kotietu viidenteen sekä mahdolliseen seitsemänteen otteluun. Rantanen puolestaan on tehnyt kolmessa viimeisimmässä ottelussa tehot 1+4=5 ja valmentaja uskoi, että yksittäinenkin onnistuminen ruokkisi hänen ketjuaan kuumempaan vireeseen.

- Eilen oli pari läheltä piti -tilannetta. Kun ne napsahtavat kohdilleen kerran tai kaksi, niitä tulee myös lisää. Sarja on todella tasainen ja molemmilla puolilla on loistavia pelaajia. Asemat vaihtelevat ja seitsemän ottelun sarjassa ei pysty olemaan parempi kaikkina iltoina. Toivotaan vain, että ollaan parempia neljänä, Gulutzan sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö