Anaheim Ducks - Vegas Golden Knights 5-6 ja.
Ducksin ja Golden Knights viettivät maalikarkeloita Honda Centerissä. Vegasin ritarit johtivat moneen otteeseen, mutta Ducksin Adam Henrique (2+2) venytti ottelun loppujen lopuksi jatkoajalle. Siellä Knights oli vahvempi Shea Theodoren osumalla. Voitto oli Vegasille jo kuudes peräkkäinen.
Omin sanoin
Flames nappasi sunnuntaina arvokkaan voiton Red Wingsistä. Voitto vei Calgaryn pykälää lähemmäksi pudotuspeliviivaa, mutta tie playoffeihin on vielä pitkä ja kivinen.
- Meillä on 19 ottelua jäljellä ja tarvitsemme pisteitä. Jos saamme hyvän putken nyt päälle, voimme saada itsemme hyviin asetelmiin, pohti kaksi maalia iskenyt Flamesin Andrew Mangiapane.
Islandersin hyökkääjä Anders Lee on ollut viime aikoina vahvassa maalivireessä. Sunnuntaina hän nousi jälleen isoon rooliin, kun Islanders kaatoi Sharksin. Lee iski ottelussa tehot 2+1.
- Kiekot menevät nyt sisään. Meillä oli vaihe, kun saimme mahdollisuuksia, mutta mikään ei toiminut. Olimme todella turhautuneita, mutta nyt kova työ kantaa hedelmää, iloitsi Lee.