Pirteä Sabres lähtee murtamaan muuria
Buffalo Sabresin vahva lähtö kauteen ei ole hiipunut. Kuuden ottelun jälkeen koossa on jo viisi voittoa ja yksi ainokainen jatkoaikatappio. Tämä viikko alkoi Dallas Starsin isäntänä Carter Huttonin komealla nollapelillä.
Keskiviikkona kaukalossa on toinenkin puolustuksellisesti onnistunut joukkue. Anaheim Ducksilla on alla tappio, mutta sekin on voittanut kuudesta ottelustaan ansiokkaat neljä. Pistetili on karttunut nimenomaan puolustamisen kautta, sillä tappiot Boston Bruinsille ja Pittsburgh Penguinsille ovat ainoat kerrat, joina Ducks on päästänyt kaksi maalia.
- Pomppu siellä ja täällä, niin olisimme voittaneet kaikki ottelut vieraspelikiertueellamme. Pelasimme todella hyvin. Nytkin, kunhan vain sopeuduimme heidän pelityyliinsä, olimme paikoin jopa parempia, Korbinian Holzer sanoi Bruins-tappion päättäessä neljän vierasottelun putken.
John Gibson on ollut Anaheimin alkukauden suurimpia onnistujia ja pelannut Ducksin maalilla yhtä vaille kaikki ottelut. Myös Ryan Miller onnistui hienosti toistaiseksi ainoassa esiintymisessään. Kahden vahvan maalivahdin taktiikalla on edennyt myös Sabres, sillä Huttonin ja Linus Ullmarkin yhteenlaskettu torjuntaprosentti tasaviisikoin on väkevä 95,6.
Alavireinen Dallas tarvitsee herätyksen
Kuka ikinä käveleekään ulos Nationwide Arenalta voittajana, on varmasti helpottunut. Sekä Columbus Blue Jackets että Dallas Stars nimittäin kaipaavat pisteitä kovasti.
Suurempi tuska on eittämättä Dallasin pukukopissa. Menestysvalmiina pidetty joukkue on voittanut seitsemästä ottelustaan vain yhden ja kyntää taas kolmen ottelun tappioputkessa. Käyräkin osoittaa väärään suuntaan, sillä voittolaukauskilpailussa tulleen tappion jälkeen Stars taipui Washingtonille 1-4 lukemin ja sitten Sabresille tekemättä ainuttakaan maalia.
- Tällä hetkellä pidän erikoistilanteita suurena syynä. Joskus tulee huonoja iltoja, mutta jos erikoistilanteet toimivat, on aina mahdollisuus voittaa. Juuri nyt emme pelaa huippuluokan jääkiekkoa, mutta olemme kaikissa otteluissa kamppailleet voitosta. Jos olisimme saaneet välillä edes yhden ylivoimamaalin, ero olisi ollut selkeä, Starsin GM Jim Nill arvioi.
Dallas on pelannut alkukauden aikana ylivoimaa 22 kertaa ja tehnyt vain yhden ylivoimamaalin, joten kritiikki ei varmasti ole turhaa.
Mailaa on saatettu puristaa myös keskiviikon isännän puolella, joskin Blue Jackets otti viikonloppuna arvokkaan voiton Carolina Hurricanesista. Joonas Korpisalo on napannut torjuntavastuun, aloittanut kolme ottelua peräkkäin ja voittanut niistä kaksi. Hurricanesia vastaan onnistumisen sai myös Markus Nutivaara, joka avasi kauden maalitilinsä.