NHL-kauden 2025-26 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet lähempään tarkasteluun juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tällä kertaa pureudutaan Nashville Predatorsin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.
Andrew Brunetten toinen kausi Nashville Predatorsin päävalmentajana oli jättipettymys, kun tennesseeläisseura jäi Central-divisioonassa toiseksi viimeiseksi ja Läntisessä konferenssissa kolmanneksi viimeiseksi. Tilille tuli vain 30 voittoa ja 68 sarjapistettä, joilla jäätiin 31 pisteen päähän lännen viimeisestä playoff-paikasta. Predatorsin kausi oli pistetahdilla (0,83 pistettä per peli) mitattuna sen historian toiseksi heikoin. Huonoin lukema (0,77) löytyy seuran debyyttikaudelta 1998-99 eli 26 vuoden takaa.
Tulevan kauden teemana on kasvojen pesu. Nashville ei ole uudelleenrakennusvaiheessa, sillä seura panosti merkittävästi vuotta aiemmin hankkimalla Steven Stamkosin, Jonathan Marchessault'n ja Brady Skjein, joiden piti auttaa Predators mukaan lännen kärkikamppailuun. Tavoite ei ole muuttunut heikosta viime kaudesta huolimatta.
Merkittävät muutokset
Nashville ei yllättänyt kesän markkinoilla, vaan teki vain pieniä muutoksia miehistöönsä. Joukkue on edelleen paperilla todella iskukykyinen, joten potentiaali ei ole kadonnut mihinkään. GM Barry Trotzilla on yhä luottoa nykyiseen pelaajistoon ja Brunetten johtamaan valmennukseen. Siksi seuran kaikki isot nimet jatkavat Predatorsissa myös ensi kaudella.
Hyökkäyksen isoin naaraus oli Erik Haula, joka palaa Nashvilleen neljän vuoden tauon jälkeen. Nopea ja työteliäs suomalainen tuo joukkueen alempiin kenttiin syvyyttä, mutta parhaimmassa tapauksessa hän pystyy tuuraamaan laadukkaasti myös kärkikentissä.






















