Kokonaisuutena ajatellen tämän ottelun piti olla Suomelle pelkkä suupala - ja sitä se myös oli. Sunnuntain vääntö nosti kuitenkin esiin pieniä kysymysmerkkejä joukkueen kurinalaisuudesta, sillä Suomi otti ennakolta selvästi heikompaa vastustajaa vastaan käydyssä kamppailussa peräti yhdeksän kahden minuutin rangaistusta.
- Täytyy katsoa, millaisia ne meidän jäähyt olivat, mutta meidän täytyy skarpata jatkoa ajatellen. Se oli kuin villi länsi tänään, ja jäähyjä meni sinne ja tänne, totesi Suomen päävalmentaja Raimo Helminen Ylen verkkosivuilla.
Alivoimapelaaminen oli kuitenkin varsin mallikasta, vaikka sielläkin näkyi ajoittain pienoista lipsumista nöyryyden ja helppojen ratkaisujen osalta.
Positiivista Kazakstan-ottelussa oli se, että Suomen kärkipelaajat saivat tässä ottelussa lisää kaivattuja onnistumisia. Rädyn veljekset jatkoivat vahvaa turnaustaan, sillä nelosketjun peli toimi läpi ottelun todella vahvasti.
Maccellin maali voi myös nousta tulevaisuudessa isoon arvoon, sillä maalintekijät elävät onnistumisista. Maccelli on paperilla Nuorten Leijonien ykköshyökkääjä, jonka maalitekotaidot tunnetaan.
Suomi pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina, kun vastaan luistelee Sveitsi.
- Kun olemme parhaimmillamme, sitten myös olemme. Tänään emme olleet, mutta ei jäädä siihen nyt kiinni ja jatketaan eteenpäin, totesi Helminen.
[Klikkaa tästä nuorten MM-kisojen uutisiin]
Yhdysvallat kaatoi Venäjän
Sunnuntaina pelattiin myös B-lohkon puolella, kun Yhdysvallat ja Venäjä iskivät yhteen. Venäjä lähti otteluun pienoisena suosikkina, koska joukkue murskasi lauantaina Kanadan maalein 6-0.
Yhdysvallat ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan kaatoi Venäjän maalein 3-1. Yhdysvaltojen pistenikkarina hääri 18-vuotias Arthur Kaliyev, joka iski ottelussa kaksi täysosumaa.