Tuomas Pihlman eli New Jersey Devilsissä pienen pojan unelmaa

Kauden 2026-27 aikana jututamme entisiä NHL-pelaajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan. Tänään tapaamme hyökkääjä Tuomas Pihlmanin, jonka New Jersey Devils varasi vuoden 2001 NHL Draftissa toisella kierroksella varaustilaisuuden 48. pelaajana. Nykyisin hän valmentaa JYPin U16 SM-joukkuetta päävalmentaja Jussi Nättisen apuna.

Marraskuussa 44 vuotta täyttävä Pihlman siirtyi JYPin edustusjoukkueesta Devilsin kokoonpanoon kaudeksi 2003-04 ja pelasi Devilsin sekä seuran AHL-joukkueiden Albany River Ratsin ja Lowell Devilsin riveissä kauden 2006-07 loppuun. Hän palasi maailmalta Suomeen, missä pelaajaura jatkui JYPissä, Jokereissa sekä Ässissä ja päättyi JYPissä kauteen 2016-17.

Mitä teet nykyisin?

– Olen töissä Pohjola Vakuutuksessa vakuutusedustajana ja autan henkilöasiakkaita sekä yrityksiä. Kymmenes vuosi on menossa. Valmennan JYPin U16-junnuja ja harrastan tennistä. Minulla on vaimo ja neljä lasta. Vanhin lapsista on jo muuttanut pois kotoa, ja kolme asuu vielä kotona.

Pohditko valmentamista jo pelaajauran aikana?

– Omat pojat pelaavat, ja sitä kautta olen ikään kuin ajautunut valmennushommaan. Kävin vanhimman pojan kanssa JYPissä junnupolun läpi ja olin päättänyt siinä kohtaa, että nyt ei enää. Vuoden poissaolon jälkeen löysin itseni nuoremman pojan valmennusryhmästä. Se on erittäin hauskaa hommaa. Innokkaita poikia ja tosi mukavia persoonia. Siellä on todella mukava touhuta, mutta itsellä ei ole sen enempää valmennuksellisia tavoitteita.

– U16-joukkueen kanssa on kiva touhuta jäällä, kun he ottavat pikku vinkkejä. Saa vähän värjäillä poikien kanssa ja katsoa jotain pikku juttuja, joita voisi tehdä. Peleissä tsemppaan jätkiä, toiset hoitavat taktiikat.

– Jossain vaiheessa pelatessa ajattelin, että minusta voisi tulla valmentaja. Kun sitten tutustuin tarkemmin, että mitä kaikkea valmentaja joutuu tekemään, niin totesin, ettei se ole minua varten. Pelaajat pääsevät aika helpolla valmentajiin verrattuna. Valmentajilla se on ihan 24/7-hommaa, ja nostan kyllä hattua kaikille valmentajille. He tekevät kovaa työtä.

Vieläkö käyt itse jäällä eli pelaatko edelleen?

– En. Sanotaanko niin, että silloin kun lopetin, niin kynttilä paloi yltä, päältä, alta ja sisältä. Ei vieläkään ole minkäänlaista innostusta mennä itse pelaamaan. Tykkään kyllä kovasti jääkiekosta, seuraan jääkiekkoa ja tykkään valmentaa. Mutta se, että vetäisi omat kamat päälle, niin ei. Olen kyllä muutaman kerran käynyt kokeilemassa vuosien varrella, mutta ei. Toivon, että sellainen tunne vielä tulisi, koska täälläkin käy vanhoja pelikavereita pelaamassa.

– Olen harrastanut tennistä ja saan siitä urheilulliset kiksit. Se on hauskaa liikuntaa.

Ehditkö seurata NHL:n tapahtumia?

– Olen aina ollut huono katsomaan kokonaisia pelejä, mutta totta kai katson tulokset. Ilman muuta kiinnostaa kovasti, miten suomalaiset pärjäävät siellä – ja he ovatkin esiintyneet edukseen tällä kaudella. Maalikoosteita olen katsonut aika tarkasti.

Minkälaisia muistoja sinulla on NHL-vuosista?

– Lyhyeksihän se aika tietysti jäi, sillä oli tarkoitus, että menen sinne ja jään sinne. Mutta hyvät muistot jäi. Se oli kova koulu. Olin parikymppinen sinne lähtiessä, joten siinä joutui aika lyhyessä ajassa aikuistumaan. Olin asunut puoli vuotta pois kotoa, kun lähdin NHL:ään silloisen tyttöystävän ja nykyisen vaimon kanssa.

– Tykkäsin kyllä siitä ajasta. Tykkäsin pelata ja asua siellä, ja oli mukavia pelikavereita. Siinä pääsi vähän maistamaan NHL:ää, mutta ei se ehkä ihan täyttänyt sitä unelmaa, mikä oli pikkupoikana ollut. Sitten kävin Suomessa pelaamassa, ja elämä päätti toisin. Polvet meni sököksi vähän huonoon aikaan (kaudella 2009-10), kun olisi ollut tarjolla toinen mahdollisuus NHL:ään. Mutta en ollut kunnossa. Mutta muistelen kyllä hyvällä, sillä koen, että jääkiekko antoi paljon. Nyt on toiset kujeet, ja olen hyvin tyytyväinen elämääni.