Monen pelaajan muutamia päiviä salailema ilonaihe tuli julkisuuteen perjantaina muun muassa Suomen olympiajoukkueen julkistamisen yhteydessä. Leijonien ryhmään Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisiin nimettiin 22 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia.
- Uskon rehellisesti, että tämä on yksi parhaista sukupolvistamme. Voi katsoa kärkipelaajiamme, ja on todella vakuuttavaa, miten hyviä he ovat tässä liigassa. He eivät ole ainoastaan keskitason pelaajia, vaan liigan eliittiä. Meillä on paljon lahjakkuutta ja se on hienoa, mukaan päässyt Utah Mammothin puolustaja Määttä hehkutti.
Nykyisten NHL-pelaajien maajoukkueista saatiin esimakua jo viime vuoden helmikuussa 4 Nations Face-Off -turnauksen yhteydessä. Suomelle siitä turnauksesta jäi pelillisesti jonkin verran näyttämisen halua. Määttä oli mukana myös silloin, samoin Los Angeles Kingsin hyökkääjä Joel Armia.
Leijonien pelilliset periaatteet ovat siis jo tuttuja.
- Kovaa työtä ja pelaamista joukkueen eteen. Kasvoin pelaten samalla tyylillä, joten on tavallaan helppo siirtymä lähteä nykyisestä joukkueesta ja liittyä mukaan toiseen, jonka tyylin kiekosta on jo taustaa, Armia sanoi ja paljasti kuulleensa valinnastaan jouluna.
Olympialaiset ovat jo toiset Määtälle, joka pelasi vuoden 2014 kisoissa NHL-tulokaskaudellaan. Myöhemmin hän on edustanut Suomea World Cup -turnauksessa ja kolmissa MM-kisoissa.
- Tämä merkitsee paljon. Nämä turnaukset ovat aina hienoja. Näistä unelmoi nuorena, varsinkin Suomessa. Monet parhaista muistoista ovat MM-kisojen ja varsinkin olympialaisten katsomisesta. Minulle tämä on ehdottomasti iso juttu, Määttä sanoi.






















