Muutaman heikomman ottelun ennen olympiataukoa pelannut Buffalo Sabres käänsi kurssinsa heti keskiviikkona, kun ensimmäiset joukkueet palasivat takaisin NHL:n runkosarja-arkeen. Sabres kävi ryöstöretkellä Newarkissa ja kaatoi New Jersey Devilsin maalein 2-1.

Niukkaa voittoa oli mahdollistamassa Buffalon suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, joka palasi työpaikalleen ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 27. päivän. Hän loukkaantui tammikuun lopulla vierasottelussa Torontossa eikä pystynyt lähtemään myöskään Leijonien matkaan Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisiin.

Luukkonen piti maalinsa puhtaana yli 57 minuuttia ennen kuin Devilsin sveitsiläishyökkääjä Timo Meier onnistui ohittamaan hänet. Tämä jäi kuitenkin kotijoukkueen ainoaksi maaliksi. Mainiossa vireessä ollut Luukkonen urakoi ottelussa yhteensä 28 torjuntaa.

– Tuntuu, että pääsin hyvin takaisiin kiinni peliin. Pelasimme hyvin puolustussuuntaan, Luukkonen summasi.

BUF@NJD: Luukkonen tekee upeita pelastuksia viime sekunneille saakka

Luukkoselta vaadittiin voittoon myös muutaman läpiajon torjuminen. Sabresin päävalmentaja Lindy Ruff oli tyytyväinen sairastuvalta tositoimiin palanneen veskarinsa otteisiin.

– Hän teki tarvittavat torjunnat silloin kun päästimme esimerkiksi ylivoimamme aikana vastustajan läpiajoon. Ne olivat tärkeitä torjuntoja tärkeään aikaan, Ruff kehaisi.

Luukkonen pelaa jälleen hyvää kautta Sabresin veräjänvartijana. Hän olisi ollut olympialaisissa todennäköisesti Suomen kakkosmaalivahti Nashville Predatorsin Juuse Saroksen aisaparina. Boston Bruinsin Joonas Korpisalo valittiin tammikuun lopulla loukkaantuneen Luukkosen tilalle.

– Jos saa mahdollisuuden pelata oman maansa paidassa, sen tilaisuuden haluaa käyttää. Olympialaisten väliin jääminen oli hänelle varmasti pettymys, mutta tänään hän näytti jälleen, miksi hän on yksi liigan parhaista maalivahdeista, Sabresin voittomaaliksi jääneen toisen osuman tehnyt hyökkääjä Peyton Krebs sanoi.

Keskiviikon ottelussa nähtiin jäällä kaksi tuoretta olympiakultamitalistia. Sabresin yhdysvaltalaishyökkääjä Tage Thompson (1+1) iski joukkueensa avausmaalin ja kirjautti syöttöpisteen Krebsin tekemään voittomaaliin. Olympiafinaalin jatkoerässä ratkaisumaalin tehnyt New Jerseyn yhdysvaltalaishyökkääjä Jack Hughes merkkautti puolestaan syöttöpisteen Meierin tekemään maaliin.

Olympiasankariksi nousseen Devils-tähden paluun kunniaksi oli järjestetty seremonia ennen ottelun alkua, joskin Hughes kävi hakemassa myös Thompsonin vierasjoukkueen vaihtoaitiosta mukaan juhlallisuuksiin. Molemmat pelasivat vielä sunnuntaina Italiassa ja juhlivat ansaitusti olympiakultaansa joukkueen kera finaalin jälkeisinä päivinä. Molemmat tähdet kuitenkin palasivat kaukaloon heti keskiviikkona ja ylsivät tehopisteille, vaikka paluuotteluun valmistautuminen on mennyt kaukalon ulkopuolisessa pyörityksessä.

– Hän olisi kyllä ansainnut vapaapäivän, mutta tämä kertoo mielestäni hänen persoonastaan. Hän laittaa joukkueen aina etusijalle ja on tärkeä osa joukkuetta, minkä hän myös tietää. Hän on yksi isoista johtajistamme, Luukkonen ylisti Thompsonia.

– Hän taisi toki myöhästyä aamujäille lähteneestä bussista, mistä muutamat jätkät saattoivat huomauttaa. Kaikki ovat totta kai iloisia hänen paluustaan ja saavutuksestaan, vaikka olisin toki halunnut itse nähdä Suomen voittavan.

NJD-BUF: Jack Hughesia muistetaan olympiafinaalin ratkaisumaalista

Parin edellispäivän tapahtumat saattoivat hieman näkyä yhdysvaltalaistähtien otteissa. Erityisesti kysyntää on ollut Hughesilla, joka nousi kultaisen maalinsa myötä Yhdysvaltojen jääkiekkoa seuraavan kansanosan suureksi sankariksi. Maajoukkue vieraili tiistaina myös Valkoisessa talossa.

– Nämä ovat olleet luultavasti elämäni parhaat pari päivää. Olen saanut pitää hauskaa näiden kavereiden kanssa. Ehkä maajoukkueen sisällä toivottiin, että tätä aikaa olisi voitu vielä jatkaa, mutta toisaalta on mukava päästä takaisin rutiinien äärelle ja omien joukkuekaverien seuraan, Hughes sanoi.

Kaiken juhlahumun keskellä saattoi unohtua, että Devilsin haaveet playoff-paikasta alkavat olla enää hyvin marginaaliset, sillä Itäisen konferenssin viimeinen pudotuspelipaikka on keskiviikon tappion myötä jo 11 pisteen päässä. New Jersey on toiseksi viimeisenä sekä Metropolitan-divisioonassaan että Itäisessä konferenssissa. Takana on vain kauden pahin alisuorittaja New York Rangers.

Sabres sen sijaan on menossa 14 vuoden tauon jälkeen playoffeihin. Buffalo lähti keskiviikkona pienelle konferenssin sisäiselle vieraskiertueelle. Sen kaksi tärkeintä koitosta ovat edessä perjantaina ja lauantaina, kun Sabres kohtaa hallitsevan mestarin Florida Panthersin ja konferenssia johtavan Tampa Bay Lightningin. Nämä voitot olisivat buffalolaisille arvokkaat Atlantic-divisioonan playoff-taistelussa.

Devilsin suomalaishyökkääjä Lenni Hämeenaho pelasi keskiviikkona reilut 12 minuuttia ilman tehopisteitä.

Aiheeseen liittyvä sisältö