Leijonien olympiahurmio päättyi katkeraan finaalitappioon Torinossa

Se pahuksen maila. Ilman sitä Suomi voisi olla miesten jääkiekon olympiavoittaja - tai sitten ei. Joka tapauksessa Torinon 2006 olympiafinaalissa hajonnut Saku Koivun maila jää suomalaiseen jääkiekkotarustoon ikiajoiksi.

Loppuottelun Suomi-Ruotsi kolmas erä alkaa tasavajaalla tasalukemissa 2-2. Koivun maila hajoaa aloituksessa Mats Sundinia vastaan, ja leijonakapteeni suuntaa vaihtoaitioon hakemaan uutta työkalua. Ruotsi käyttää kuitenkin etsikkoaikansa nopeasti hyväkseen. Nicklas Lidström pommittaa 3-2 osuman ajassa 40.10.
Suomella on lopussa vielä paikka tasoittaa, mutta Ruotsi nappaa olympiakultaa noilla 3-2 lukemilla.
- Mikä pudotus se olikaan, kun hävisimme finaalin. Sen hetken kyllä muistaa yhä. Ja sen Sakun rikkoutuneen mailan, Suomen hyökkääjä Jere Lehtinen manaili vielä vuonna 2020 Ylen haastattelussa.
Se maila on tietenkin asia, joka on helppo muistaa ja sitä on helppo pitää syntipukkina. Mutta totuus taitaa olla laajempi.

• On kysytty, hävisimmekö kultamitalin yhteen mailan katkeamiseen tai muihin virheisiin. Emme todellakaan. Ainahan mailoja katkeaa. Ruotsin voittomaalia ei edes Nicklas Lidström pysty enää milloinkaan tekemään. Niin millimetrintarkkaa laukausta ei voi uusia, kuti oli kuin lottovoitto. Yleensäkin maalin syntyessä tapahtuu paljon asioita, Suomen puolustaja Petteri Nummelin muistutti Tero Laaksosen ja Turkka Talosen kirjoittamassa "Kaikkien aikojen Leijonajoukkue" -kirjassa.
  Torinon olympiakisoja on sanottu Leijonien kaikkien aikojen turnaukseksi. Erkka Westerlundin valmentama Suomi eteni voitosta voittoon ennen kuin hävisi sen tärkeimmän ottelun.
  - Se joukkue huokui heti ensimmäisestä yhteisestä hetkestä lähtien sitä, että tässä käy hyvin. Se oli kokonaisuutena huikea turnaus. Se, miten pelasimme läpi koko turnauksen, hipoi täydellisyyttä, Lehtinen hehkutti tuossa samaisessa Ylen haastattelussa.
  Ikimuistoista maalivahtipeliä
  Torinon kisat muistetaan myös Antero Niittymäestä, joka valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, parhaaksi maalivahdiksi ja tähdistökentälliseen. Suomen ykkösvahdin piti alunperin olla Miikka Kiprusoff, mutta hän jäi Torinosta pois lonkkavaivan tai jonkun muun syyn takia. Oli miten oli, niin maalivahtipeli oli joka tapauksessa Suomen vahvuus.
  Niittymäki pelasi Torinossa kuusi ottelua, joista puolessa hän jätti vastustajan nollille.
  - Se oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Turnaus oli hieno, ja itselläni pelit menivät hyvin. Ja onhan olympiamitali aina olympiamitali. Se on monen urheilijan päätavoite, ja itse olen saanut niitä kaksi (myös 2010), Niittymäki kertoi Turun Sanomille vuonna 2013.
  Suomi piti maalinsa puhtaana kahdeksassa ottelussaan viisi kertaa. Ne kaksi muuta nollapeliä merkittiin Fredrik Norrenan nimiin. Suomen kolmosvahtina toimi Niklas Bäckström.

Leijonien ykkösketju oli muodossa Teemu Selänne - Saku Koivu - Lehtinen. Selänne ja Koivu valittiin turnauksen tähdistökentälliseen. Kaksikko oli myös pistepörssissä sijoilla yksi ja kaksi. Kakkosketjun muodostivat Ville Peltonen, Olli Jokinen ja Jussi Jokinen. Olli Jokinen jakoi turnauksen maalipörssin voiton Selänteen kanssa. Jussi Jokinen oli joukkueen kuopus.
- Torinon olympialaiset 2006, se on paras arvokisajoukkue, jossa olen saanut olla mukana. Se joukkue olisi ehkä ansainnut enemmän. Olin joukkueen nuorin pelaaja, mutta minut otettiin joukkueeseen loistavasti vastaan. Siitä joukkueesta tarttui mukaan paljon arvokasta oppia koko urani kannalta, Jussi Jokinen sanoi videolla, jonka hän julkaisi ilmoittaessaan uransa päättymisestä toukokuussa 2021.
Niko Kapanen hääri kolmosketjun sentterinä. Vieruskaverit hieman vaihtelivat, mutta tärkeimmissä otteluissa laidoille vakiintuivat Niklas Hagman ja Ville Nieminen. Nelosketjun vakiokaksikko oli Mikko Koivu - Jarkko Ruutu. Suurimmaksi osaksi heidän rinnallaan luisteli Antti Laaksonen. Jukka Hentunen vietti eniten aikaa 13. hyökkääjänä.
- Veljen kanssa ensimmäiset olympialaiset, niin kyllä sekin merkitsi paljon, Mikko Koivu sanoi Yle:n Olympialeijonat -ohjelmassa viitaten tietenkin kolmansissa olympiakisoissaan esiintyneeseen Saku Koivuun.

Ykköspakkiparissa luutivat itseoikeutetusti Kimmo Timonen ja Teppo Numminen. Timonen valittiin turnauksen tähdistökentälliseen. Kakkospakkiparin muodostivat Petteri Nummelin ja Sami Salo. Nummelinin ruutu oli alun perin varattu Joni Pitkäselle, joka joutui kuitenkin jättämään Torinon väliin lonkkavamman takia. Kolmosparissa pelasivat Toni Lydman ja Aki Berg. Lydman nousi kahteen viimeiseen otteluun Nummelinin rinnalle sen jälkeen kun Salon kisat jäivät kesken loukkaantumisen takia.
Antti-Jussi Niemi toimi pääasiassa seitsemäntenä puolustajana, mutta nousi Lydmanin paikalle turnauksen lopun ajaksi. Niemi tuurasi myös flunssaista Nummista alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Salon loukkaannuttua Lasse Kukkonen lähti pikakomennuksella Suomesta Italiaan.
Vaikka kyseessä olivat niin sanotut "NHL-olympialaiset", niin Suomen joukkueesta löytyi paljon Euroopassa ammattiaan tuolloin harjoittaneita miehiä. Kukkonen ja Bäckström pelasivat Suomessa. Peltonen, Nummelin ja Hentunen tulivat Sveitsistä sekä Norrena ja Niemi Ruotsista.
Voittoja ja nollapelejä
Suomella oli Torinoon lähdettäessä hyvät pohjat alla parhailla parhaita vastaan -turnauksesta. Leijonat eteni vuoden 2004 World Cupissa loppuotteluun ennen kuin taipui ehjillä mailoilla Kanadalle.
Ja Torinossa homma toimi.
- Heti ensimmäisistä kokoontumisista lähtien siellä oli hyvä fiilis ja kaikki olivat valmiina pelaamaan Suomi-paidan eteen. Se lähti heti rullaamaan oikeaan suuntaan, Timonen kertoi KalPa-TV:n haastattelussa vuonna 2016.
Suomi löi alkulohkossa ensin Sveitsin 5-0 ja sitten Italian 6-0. Tshekkiä vastaan pelatussa ottelussa Leijonat oli vajaan kuuden minuutin ajan tappiolla ennen kuin hoiti homman kotiin lukemin 4-2. Se oli Suomen ainoa takaa-ajoasema ennen loppuottelua.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Tuo Tshekki-ottelu muistetaan Ruudun kovasta taklauksesta, jonka uhriksi joutui Jaromir Jagr. Ruutu sai suihkukomennuksen, mutta selvisi ilman pelikieltoa.
- Kaksi erää oli vaikeaa jäähyjen takia, mutta pelasimme hyvää alivoimaa. Tämä oli hyvä testi jälkipeleihin, Westerlund kommentoi tuolloin.
Suomi kukisti seuraavaksi Kanadan tähtinipun 2-0. Alkulohkovaihe päättyi Leijonien kannalta merkityksettömään otteluun, jossa lyötiin Saksa 2-0.
Puolivälierissä vastaan tuli Yhdysvallat. Leijonat menetti kahden maalin johtoasemansa ennen kuin Olli Jokisen kaksi ylivoimaosumaa toivat Suomelle 4-2 voiton.
- Ketjumme on pelannut koko kisat hyvin, mutta nyt saimme onnistumisiakin, Olli Jokinen totesi tuolloin.
Torino ei ollut hyvä paikka Pohjois-Amerikan kiekkomahdeille. Kanada tippui Yhdysvaltojen tavoin jo puolivälierissä. Vaahteranlehtien kohtaloksi koitui Venäjä.
Välierässään Leijonilla oli tilaisuus ottaa revanssi kahdeksan vuoden takaisesta tapahtumasta. Viisi maalia mättänyt Pavel Bure oli lähettänyt Suomen laulukuoroon Naganon olympiakisoissa 1998. Nyt Leijonat jyräsi Venäjän 4-0.
- Katsoin kelloa (kolmannessa erässä) 12. minuutin kohdalla Venäjän saatua kaksi kaksiminuuttista. Vartalon läpi meni kylmät väreet, kun tajusin meidän menevän finaaliin, Numminen tunnelmoi tuolloin.
Venäjän joukkueessa hyökkäsivät Torinossa muun muassa sellaiset nimet kuin Aleksandr Ovetshkin, Ilja Kovaltshuk, Pavel Datsjuk, Aleksei Kovalev ja Suomi-välierästä pelikiellon takia sivussa ollut Jevgeni Malkin.
- Venäjän 2006 maajoukkue, missä on kaikki maailman parhaat pelaajat. Suomi pelaa ja voittaa 4-0. Onhan se aika huikea juttu, turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi valittu Selänne muisteli Ylen Olympialeijonat -ohjelmasarjassa.
Tuohon asti kaikki sujui kuin tanssi. Westerlund on paljastanut myöhemmin, että alun perin ongelmaksi nähty tilanne muodostuikin joukkueen vahvuudeksi. Suomelle ei löytynyt olympiakylästä sopivaa työskentelytilaa, johon olisi mahtunut koko joukkue. Palaverit ennen otteluita ja niiden jälkeen pidettiin sitten pienryhmissä.
- Siellä syntyikin todella aito vuorovaikutus pelaajien kesken. Loppua kohden me valmentajat (Westerlund, Hannu Virta ja Risto Dufva) vetäydyimme pois niistä tilanteista. Pelaajat alkoivat keskustella keskenään. Pelaajat osoittivat minulle, mitä jääkiekkoilija ja huipputiimi ovat parhaimmillaan, Westerlund kertoi Ylelle vuonna 2019.
Tarkka kuti ja tunteellinen veteraani
Leijonat pelasi ensimmäistä kertaa jääkiekon miesten olympiafinaalissa 26. helmikuuta 2006. Kun Suomi sai ensimmäisen olympiamitalinsa, hopean Calgaryssä 1988, niin turnaus pelattiin sarjamuotoisena. Tuossa välissä Leijonat oli kahminut pronssia 1994 ja 1998.
Suomi johti ensimmäisellä tauolla Timosen maalilla 1-0. Henrik Zetterberg ja Niklas Kronwall käänsivät tilanteen Tre Kronorin eduksi toisessa erässä ennen kuin Ruotsin-tappaja Peltonen tasoitti tasan viisi minuuttia ennen jälkimmäistä taukoa.
Kolmannen erän alussa nähtiin sitten se mailaepisodi. Niittymäellä ei ollut mahdollisuutta torjua Lidströmin kutia.
- Ei vitsi, tuo Lidströmin veto. Jos se vetää sata tuollaista, niin ehkä yksi menee tuolla tavalla sisään. Ehkä ei yksikään, Lehtinen mietiskeli siinä Ylen haastattelussa 2020.
Leijonilla oli vielä aikaa lähes täysi erä. Olli Jokinen pääsi viimeisen puolen minuutin aikana todella lähelle, mutta onnikaan ei ollut Suomen puolella.

• Olimme niin lähellä olympiakultaa: Olli ampui vielä parikymmentä sekuntia ennen loppua mailan tuppeen. Muistan kun näin, että nyt menee maaliin, ja sitten se osuikin (Ruotsin veräjänvartija Henrik) Lundqvistin mailan tuppeen, Timonen kertoi siinä KalPa-TV:n haastattelussa.
  Moni muistaa yhä Nummisen tunteellisen haastattelun ottelun jälkeen. Itkuaan pidätellyt veteraanipakki hoiti Ylen kysymykset tyylillä, vaikka kaikesta näki, että nyt tuo tappio sattuu.
  - Aika sekavat tunteet. Tietysti tässä on väsynyt ja pitkä urakka takana, mutta hyvin taisteltiin.
  - Ehkä ei luisteltu niin hyvin kuin aikaisemmissa peleissä. Ei vain luistin kulkenut niin hyvin mitä olisi pitänyt voittaakseen. Oli meillä paikkoja siinä lopussa, mutta ei se riittänyt. Joukkue taisteli loppuun asti. Siitä voidaan olla ylpeitä, Numminen vuodatteli.
  Oli upeaa nähdä Leijonat olympiafinaalissa. Tulos olisi voinut toki olla parempi, mutta itse kamppailu oli sitä urheilun suurta draamaa. Mahtava turnaus ei vain saanut sinivalkoista päätöstä.
  - Emme pelanneet parasta peliämme (finaalissa). Vielä ei ollut meidän aikamme, mutta uskon, että se tulee vielä, Westerlund totesi tuolloin.
  Ei ole sen jälkeenkään vielä ollut meidän aikamme. Jos korona suo, niin ehkä se aika on kahden kuukauden päästä. Ainakin nykyiset NHL-pelaajamme muodostaisivat mahtavan leijonaryhmän, josta Torinon-kävijätkin olisivat varmasti ylpeitä.