Golden Knightsin päävalmentaja John Tortorellalle esitettiin perjantaina ohittamaton kysymys joukkueen valmiudesta valtavaan haasteeseen.
– Vastaus on helppo. Joukkueemme on kokenut kaiken ja tietää, mitkä panokset ovat. Keskitymme vain siihen, että meidän on voitettava yksi ottelu. Olemme valmiina pelaamaan, Tortorella ilmoitti.
Oman joukkueen kipukohtia ei tarvitse liiemmin etsiä. Vegas ei ole pystynyt vastaamaan Carolinan kohentuneeseen ylivoimapelaamiseen. Useiden loistavien esitysten jälkeen maalivahti Carter Hart näyttää tavalliselta kuolevaiselta. Ykkössentteri Jack Eichel ei ole tehnyt finaaleissa maaliakaan, Mitch Marner on jäänyt osumitta kolmannen ottelun hattutemppuilunsa jälkeen, eikä monipuolinen keskushyökkääjä William Karlsson enää pelanne finaalisarjassa loukkaantumisen vuoksi.
Miten Golden Knights pystyy tyrehdyttämään verenvuodon?
– Ei ole mitään yksittäistä osa-aluetta, jota voisi osoittaa sormella. Pyrimme kehittymään jokaisella tontilla riippumatta siitä, tuleeko voittoja vai tappioita. Meillä on nyt kaksi välipäivää. Teemme töitä pelaamisemme eteen ja yritämme olla yhä parempia, Tortorella kertoi.
– Arvioimme ryhmän terveystilannetta, ja sen perustella tehdään päätöksiä ketjukoostumuksista.
Jos Karlsson pysyy sivussa, Golden Knightsilta löytyy vaihtoehtoja. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Brandon Saad saattaa nousta kokoonpanoon. Reservissä on myös kanadalaishyökkääjä Reilly Smith, joka on "alkuperäisiä ritareita" ja oli voittamassa seuran ensimmäistä mestaruutta 2023.
Lisäksi keskushyökkääjä Tomas Hertl saanee suuremman roolin. Lisätoivoa tuo Pavel Dorofejev, joka iski viidennessä finaalissa kaksi maalia – ensimmäisensä sitten toukokuun 20. päivän. Osumat saattavat tietää ketsuppipullon avautumista.
– Toivottavasti. Pavel oli ollut hieman hiljaisempi muutamassa ottelussa. Hänellä on taipumus maaliputkiin, joten nyt olisi hyvä aika siirtyä sellaiseen ja tehdä muutama maali lisää, Tortorella muotoili.
Golden Knights ja Hurricanes ovat saaneet tasapuolisesti ylivoimatilaisuuksia loppuotteluiden aikana. Vegas on päässyt yrittämään 15 kertaa ja Carolina 16. Finaaleissa ylivoimamaalien lukemat ovat kuitenkin Hurricanesin hyväksi vakuuttavasti 6-2. Tortorella myöntää, että tilanne on kiperä.
– Viime peleissä olemme jääneet hieman jälkeen erikoistilanteissa, ja vastustaja sai pari ylivoimamaalia (torstaina). Alivoimapelaamisemme on ollut ajoittain aggressiivista ja hyvää, välillä vähän heikompaa.