Ensi viikolla tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun Patrik Laine oli edellisen kerran Montreal Canadiensin kokoonpanossa.
Loukkaantuminen ajoi hyökkääjän kauden sivuraiteelle, joten Laineen osaksi on jäänyt kuntouttaa itseään ja jännittää joukkueen pudotuspelihaaveita sivusta. Nyt playoff-paikka on varmistettu, mutta Laineen tilanne ei ole muuttunut.
- Hänellä on ollut mielestäni loistava asenne. Tiedän, että tämä ei ole ollut hänelle helppoa. Tilanne on, mikä on, Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis totesi torstaina.
Laine on edelleen virallisesti loukkaantuneiden listalla, vaikka hän onkin harjoitellut joukkueen mukana. Hän pelasi kauden alussa viisi ottelua, mutta sai sitten leikkaushoitoa vaatineen vamman.
Laine siirtyi Montrealiin viime kaudeksi. Ensimmäisellä kaudellaan hän teki 52 ottelussa tehot 20+13=33. Hänen Columbus Blue Jacketsin kanssa tekemänsä neljän vuoden sopimus päättyy tähän kauteen.





















