Kaikki Hurricanesin palaset loksahtivat vihdoin kohdalleen

Jordan Staalin ja Frederik Andersenin jakama hieno hetki kiteytti lyhyesti matkan, jonka Carolina Hurricanes kulki voittaakseen Stanley Cup - mestaruuden.

Hurricanesin kapteeni Jordan Staal sai kunnian vastaanottaa pokaalin NHL:n komissaari Gary Bettmanilta sunnuntaina Vegas Golden Knightsin kaaduttua finaalisarjan kuudennessa ottelussa. Kunniakierroksensa jälkeen Staal luisteli muun joukkueen ohi maalivahdin luo ja ojensi pokaalin seuraavaksi Andersenille.

- Olin järkyttynyt. Olin kuin peura ajovaloissa. En ollut oikein valmis siihen, mutta se oli todella hieno juttu. Olin odottanut sitä pitkään ja unelmoinut siitä kauan, Andersen sanoi.

Andersen on nimittäin ollut yksi Hurricanesin lähihistorian hahmoista. Nyt jo 36-vuotias konkari, joka tuotiin Toronto Maple Leafsistä Carolinan maalille vuonna 2021. Siitä alkaen hän on kantanut ykkösvahdin viittaa, kärsinyt haastavista loukkaantumisista, ja taistellut läpi karvaisiin pettymyksiin päättyneiden pudotuspelien vuodesta toiseen.

Samat nousut ja laskut on elänyt Staal. 37-vuotias hyökkääjä siirtyi Carolinaan jo vuonna 2012. Kapteeni hän oli ensimmäisen kerran kaudella 2017-18. Sebastian Aho tuli mukaan vuonna 2016, Andrei Svetshnikov vuonna 2018.

He ovat kaikki olleet rakentamassa menestyvää organisaatiota, jonka suoritus pudotuspeleissä jäi kuitenkin tuskastuttavalla tavalla vajaaksi kerta toisensa jälkeen.

Nyt ei enää jäänyt.

Hurricanesin pudotuspelit olivat liki katkeamatonta voittokulkua. Sen ensimmäinen tappio tuli vasta Itäisen konferenssin finaalien avauksessa Montreal Canadiensia vastaan. Silloin sitä seliteltiin puolentoista viikon pelaamattomuudella, joka oli aiheutunut kahdella ensimmäisellä kierroksella nähdystä ylivoimasta.

Stanley Cup -finaaleissa Vegas pystyi kaatamaan Carolinan kahdesti. Tappioita tuli siis 19 ottelussa yhteensä kolme. Missään kohtaa ei kuitenkaan ollut varsinaisesti hätää. Kaikki se, mitä aiempina vuosina oli koettu omalla tunnistettavalla pelityylillä esimerkiksi Florida Panthersin aiheuttamien tappioiden yhteydessä näyttäytyy nyt kirvelynä, joka oli pakko kokea osana kasvuprosessia.

Tästä kaudesta ei enää jäänyt juurikaan moitittavaa. Jo runkosarjan ensimmäisten viiden ottelun voittoputki lupaavine maalimäärineen löi alkutahteja. Ensimmäisen kolmen ottelun tappioputkensa Hurricanes koki vasta jouluna. Toinen tuli vuodenvaihteessa, ja ne olivatkin ainoat kerrat koko kaudella, joina Hurricanes hävisi enemmän kuin kahdesti peräkkäin.

Pudotuspelipaikka varmistui hyvissä ajoin. Metropolitan-divisioonan voitto tuli dominoivalla 15 pisteen erolla. Itäisen konferenssin mestariksi Hurricanes kruunattiin neljän pisteen turvin. Suoritus oli niin hyvä, että runkosarja lopussa oli varaa jo lepuuttaa avainpelaajia ja kierrättää kokoonpanoa. Se oli lopulta ratkaisevaa esimerkiksi Jesperi Kotkaniemelle, joka sai pelata kauden viimeiset ottelunsa ja pääsi riittävään ottelumäärään saadakseen nimensä Stanley Cup -pokaaliin.

Tarkoin laskelmoitua tai ei, niin silti hyvää pelisilmää päävalmentaja Rod Brind'Amourilta.

Kokeneimpien ja pitkäaikaisimpien pelaajien tavoin Carolina on ollut hänen kotinsa pitkään. Hurricanes näyttää enemmän kuin tilapäiseltä työpaikalta ja Brind'Amour on kehittänyt pukukopin kulttuuria omalla työteliäällä tavallaan. Pelaajana hän siirtyi Hurricanesiin kesken kauden 1999-2000 voittamaan Stanley Cupin joukkueen kapteenina vuonna 2006. Siellä hän myös lopetti pelaajauransa ja aloitti valmennusuransa apuvalmentajana. Päävalmentaja hän on ollut vuodesta 2018.

Jääkiekon korkeimmalla huipputasolla kärsivällisyys on monesti koetuksella, mutta Hurricanes ei lähtenyt höntyilemään ja vaihtamaan valmentajaa "ravistellakseen" tai "hakeakseen uutta suuntaa ja uusia ajatuksia".

- Rod on tämän organisaation rakentaja. Hän tekee asiat niin helpoiksi, että minun ei koskaan tarvitse olla huolissani siitä, miten asioita tehdään. Kaikki yrittävät kovaa ja välittävät toisistaan. Hän on salainen ainesosamme, Hurricanesin omistaja Tom Dundon sanoi mestaruushumun keskellä.
Hurricanes piti kiinni valmentajastaan ja pitkäaikaisista avainpelaajistaan. Uskoa riitti silloinkin, kun ympäriltä huudettiin, että kyseessä on pelkästään vahva runkosarjajoukkue - ei mestariainesta.

Vielä viime kaudella otettiin riskejä ja kokeiltiin räväkästi esimerkiksi Mikko Rantasta, mutta viimeistään kesän ja alkusyksyn aikana saatiin koottua viimeiset, sopivasti täydentävät palaset.

Tämän kauden aikana ei enää tarvinnut miettiä suurempia siirtoja. Olennaisia laskusuhdanteita ei tullut, usko palkittiin.

Carolinan kausi oli tasaista marssia pudotuspeleihin, joihin päästiin levänneinä ja valmistautuneina. Niiden läpi rynnistettiin kompuroimatta, eikä koko NHL-kauden vahvimmasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä.