Tämänvuotinen Heritage Classic -tapahtuma oli sekä Jetsille että Flamesille historian toinen. Winnipeg sai Littlen maalin myötä voittosarakkeensa auki ulkoilmaotteluissa. Kaudella 2016-2017 järjestetyssä Heritage Classic -ottelussa Jets kärsi tappion, kun niin ikään aikoinaan Smythe -divisioonaan kuulunut Edmonton Oilers oli parempi lukemin 3-0.
- Meillä on ollut alkukaudesta hieman hankaluuksia pitää peli kasassa koko ottelun ajan, mutta nyt näytti jo paremmalta. Toki pelissä oli vaiheita, jolloin emme olleet parhaimmillamme. Toivon mukaan tämä tulos palauttaa meidät pysyvästi oikealle tielle, yhden syöttöpisteen ottelussa saalistanut Jetsin hyökkääjä Patrik Laine kertoi.
- Olosuhteet ja tunnelma olivat jälleen todella hyvät. Ulkoilmaottelut ovat aina erikoislaatuisia pelejä, eikä niistä voi muuta kuin nauttia. Muistan hyvin tulokaskaudellani pelatun kamppailun. Nyt saimme siitä hyvän revanssin, suomalaistähti jatkoi.
Kanadan Reginassa pelatussa taistossa Jets oli joukkueista aktiivisempi ja pääsi kokeilemaan ylivoimapelinsä toimivuutta peräti viisi kertaa, mutta tehot jäivät tällä kertaa piippuun. Joukkueet näyttivät kuitenkin, että kanadalaisjoukkueiden keskinäiset taistelut taalaliigassa elävät ja voivat hyvin.