Ainakin kahdelta suomalaiselta pelaajalta toivotaan alkavalla NHL-kaudella merkittäviä kehitysaskelia kohti huippua.
Oliver Kapanen sai jo viime kaudella hyvän roolin Montreal Canadiensin hyökkäyksessä, vaikka pudotuspeleissä luottoa valmennukselta tuli selvästi vähemmän. Konsta Helenius puolestaan joutui odottamaan omaa vuoroaan kärsivällisesti, mutta kausi oli nousujohteinen ja nyt Helenius saattaa olla vakiokasvo Buffalo Sabresin kokoonpanossa.
Molempien pelaajien valmentajat ovat innoissaan näkemästään. Heleniuksen ennakkoluulottomuus on tehnyt vaikutuksen Sabresin päävalmentaja Lindy Ruffiin.
– Hän on aika itsevarma nuorukainen, jota ei häiritse kovinkaan moni asia. Hän ei pelkää juuri mitään. Hän haluaa kiekon lapaansa tärkeällä hetkellä ja päästä pelaamaan, Ruff kuvaili.
Helenius ehti saada kahdessa harjoitusottelussa pistetilinsä avattua maalisyötöllä. Hän myös laukoi vastustajan maalia kohti kolmesti, mutta tuloksetta. Alkukesästä 20 vuotta täyttänyt Helenius iski viime kauden yhdeksässä ottelussaan neljä pistettä ja osui pudotuspelien neljässä ottelussaan vielä kahdesti.





















