GettyImages-2147869983

Edellisen kerran Vancouver Canucks liiteli näin korkealla Henrik ja Daniel Sedinin kulta-aikoina. Nyt Canucks on palannut NHL:n huipulle – ainakin runkosarjan osalta.

Vancouver kukisti tiistaina Calgary Flamesin kotonaan 4-1 ja sinetöi Pacific-divisioonan voiton. Canucks oli voittanut divisioonansa viimeksi 11 vuotta sitten. Vancouver ylsi samalla 50 voiton kauteen kolmannen kerran seuran historiassa.

– Olen vain iloinen, että voitimme Pacific-divisioonan. Pelaajamme tekivät hiton hyvää työtä koko kauden ajan. Kukaan ei veikannut, että voittaisimme divisioonan, joten pitää antaa pelaajille paljon kiitosta, Canucksin päävalmentaja Rick Tocchet sanoi.

Tocchet puhuu asiaa. Tuskin kenenkään papereissa Vancouveria oli veikattu ykköseksi divisioonassa, jossa pelaavat myös Stanley Cup -mestaruutta puolustava Vegas Golden Knights ja Connor McDavidin johtama Edmonton Oilers.

Kanadan länsirannikolla tunnelmat ovat tietenkin korkealla. Canucks oli päässyt pudotuspeleihin vain kerran kahdeksan viime vuoden aikana. Se tapahtui koronapandemian muovaamalla kaudella 2019-20.

– Pari vuotta sitten tuntui, että aika oli pysähtynyt joukkueessa. Vaihtuvuus on ollut isoa, ja on tullut paljon uusia kasvoja. Juuri nyt tuntuu hyvältä. Meillä on paljon syitä olla ylpeitä siitä, miten pitkälle olemme päässeet näin lyhyessä ajassa, vuonna 2019 Vancouveriin tullut hyökkääjä J.T. Miller iloitsi.

VAN-CGY: Miller viimeistelee 4-1 maalin läpiajosta

Seuraavaksi Vancouverin pitää todistaa kykynsä myös pudotuspeleissä. Upeasta runkosarjasta huolimatta harva nostaa Canucksin suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Tämä oli kuitenkin hyvä "väliaikapiste".

– Jos joku olisi sanonut viime vuonna tähän aikaan tai kesällä, että olisimme tässä tilanteessa nyt, niin se olisi kelvannut meille. Tiesimme, että meillä on hyviä palasia täällä ja meillä on hieno henkilökunta. Johtoryhmä teki hyvää työtä laittaessaan palaset kohdilleen. Ei tämä ole ollut helppoa, mutta teimme kaiken, mitä meidän pitikin tehdä, Canucksin kapteeni Quinn Hughes sanoi.

Divisioonan ykkössija on palkinto joukkueelle. Myös henkilökohtaista kunniaa on odotettavissa. Puolustajien pistepörssiä johtava Hughes on vahva suosikki NHL:n parhaan pakin Norris Trophyyn. Tocchet saattaa pokata NHL:n parhaalle valmentajalle annettavan Jack Adams Awardin.

Vaikka Canucksin viime kausi päättyi runkosarjaan, joukkueen nousun voi laskea käynnistyneen jo tammikuussa 2023, kun Tocchet astui penkin taakse. Vancouverilaiset voittivat viime keväänä hänen alaisuudessaan 36 ottelustaan 20. Käänne hyvään suuntaan on ollut nopea.

– Tämä (divisioonan voitto) merkitsee paljon sen takia, mitä olemme käyneet joukkueena läpi viime vuosina. Tämä osoittaa, että asiat alkavat kääntyä töitä tekemällä. Olen todella ylpeä siitä, mitä saavutimme tänään. Emme millään muotoa ole tyytyväisiä vain tähän, mutta sillä on merkitystä, Vancouverin puolustaja Tyler Myers painotti.

Canucksille on tarjolla vielä myös Läntisen konferenssin ykkössija. Siihen vaadittaisiin tosin voitto viimeisestä runkosarjaottelusta ja Dallas Starsille tappio omastaan.

Tärkeä mies palasi tolppien väliin

Kauden viimeinen runkosarjan kotiottelu käynnistyi Vancouverin kannalta hyvin. Myers osui avauserän jälkipuoliskolla alivoimalla. Nils Höglander kasvatti etumatkaa puolitoista minuuttia myöhemmin, eikä Canucks enää katsonut taakseen.

– Eihän tämä ottelu ollut mikään Picasson taideteos, mutta siitä pitää ottaa positiiviset asiat mukaan: voitimme Pacific-divisioonan. Se (Myersin maali) toi meille energiaa ja klap-klap-klap -maali (Höglanderin osuma) "Peteyn" (Elias Pettersson) ketjulta oli hieno. Sen jälkeen tuntui, että odotimme vain kellon kulkevan ja lopetimme hieman pelaamisen, mutta voitimme 4-1, Tocchet kuvaili kamppailua.

Dakota Joshua vastasi Vancouverin kolmannesta osumasta, ja joukkueen sisäisen pistepörssin voittava Miller (37+66=103) viimeisteli loppunumerot. Pisteputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi venyttänyt Miller on Canucksin historian seitsemäs eri pelaaja, joka on rikkonut sadan tehopisteen rajan.

Mutta ylivoimaisesti paras uutinen Vancouverille oli maalivahti Thatcher Demkon paluu tolppien väliin. Demko oli pelannut edellisen kerran 9. maaliskuuta. Hän oli saman tien elementissään yhtenä NHL:n parhaista veskareista ja merkkautti 39 torjuntaa.

– Demko on yksi liigan parhaista. On erilaista, kun hän pelaa. Kuten olen sanonut, niin Casey DeSmith on pelannut hienosti kuten myös Arturs Silovs, mutta kun "Demmer" on tuolla takana, niin tämä on täysin toisenlaista, Hughes hehkutti.

Kauden 35. voittonsa kirjauttanut Demko on NHL-veskareiden voittotilastossa jaetulla kuudennella tilalla. Kaikki edellä olevat ovat pelanneet vähintään viisi ottelua enemmän. Demko kuuluu ilman muuta Vancouverin tärkeimpiin pelaajiin Hughesin, Petterssonin, Millerin ja puolustaja Filip Hronekin ohella. Joku voisi sanoa, että Demkon otteet saattavat olla jopa se ratkaiseva tekijä Canucksin playoff-menestykselle.

Kaikilla edessä ensimmäinen playoff-kotiottelu Vancouverissa

Vancouver kuului runkosarjassa NHL:n aateliin vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen vaihteessa. Canucks voitti oman divisioonansa viisi kertaa peräkkäin kaudesta 2008-09 lähtien.

Sedinin veljekset olivat tuolloin kiekkomaailman terävimmällä huipulla. Sentteri-Henrik pokkasi NHL:n arvokkaimman pelaajan Hart Trophyn sekä pistepörssin voittajan Art Ross Trophyn 2010. Hänet valittiin sillä ja myös seuraavalla kaudella NHL:n ykköstähdistöön. Laituri-Daniel vei Art Ross Trophyn ja pelaajien valitseman parhaan pelaajan Ted Lindsay Awardin Örsnköldsvikiin 2011.

Nyt vastuuta kantavat eri miehet. Vancouver on vuonna 1970 alkaneen NHL-historiansa saatossa esiintynyt Stanley Cup -finaaleissa kolmesti (1982, 1994, 2011) ja hävinnyt joka kerta. Joko nyt olisi juhlien aika?

Vuoden 2020 pudotuspelit järjestettiin "koronakuplassa". Canucks on pelannut viimeksi playoff-kotiottelun 2015, eikä siitä joukkueesta ole enää ketään jäljellä. Innostus on kaupungissa ja joukkueessa luonnollisesti huipussaan.

– En ole pelannut playoff-ottelua täällä Rogers Arenassa viiden vuoden aikanani, joten tästä tulee jännittävää, Hughes totesi.

– Tämä on ensimmäinen kerta meille kaikille, kun pelaamme playoff-kiekkoa kotona, joten meillä on miljoona syytä olla innoissamme. Tunnelma tulee olemaan uskomaton. Kaupunki ja yleisö tulevat olemaan mahtavia, Miller säesti.

Mutta vain kiireisimmät – eli rehellisesti sanottuna kaikki fanit – ajattelevat niin pitkälle eteenpäin. Tässä vaiheessa Vancouver ei edes tiedä, mikä joukkue tulee vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Ja edessä on tietenkin vielä myös yksi runkosarjan ottelu. Canucks matkustaa torstaina Winnipegiin Jetsin vieraaksi. Siinä ottelussa kohtaavat tämän runkosarjan kaksi parasta kanadalaisjoukkuetta.

– Meillä on vielä yksi ottelu pelaamatta, joten en halua ajatella liian pitkälle eteenpäin, mutta tästä tulee sitä kauden hauskinta aikaa, Miller totesi.

Aiheeseen liittyvä sisältö