Willie O'Ree mursi ison padon NHL:ssä

Kun kiekko putosi jäähän Centennial Classic -ulkoilmaottelussa 1. tammikuuta 2017, koko vuoden kestävät NHL:n 100-vuotisjuhlallisuudet alkoivat. Vuonna 1917 perustetun liigan värikkääseen historiaan mahtuu tuhansia tarinoita ja satoja lajin soihtua kantaneita legendoja.
NHL.com/FI kertoo lauantaisin kiehtovia tarinoita vuosisadan varrelta. Tässä juttusarjassa esittelemme NHL:n historian avainhenkilöitä perustajista pelaajiin ja pioneereihin, jotka ovat jättäneet jääkiekkoon lähtemättömän jälkensä. Tällä kertaa tutustumme Willie O'Reehen.

Nashville Predatorsin puolustaja P.K. Subban on yksi NHL:n kärkipuolustajista, mutta ennen kaikkea suuri viihdyttäjä, jonka otteiden seuraaminen tuottaa suurta nautintoa. Subbanin tumma ihonväri ei herätä enää suurta kummastusta, sillä nykyään jääkiekkoilijoita tulee NHL:ään hyvin erilaisista taustoista.
Subban voi olla kuitenkin kiitollinen yhdelle uudisraivaajalle, jonka aktiiviaikoina tilanne ei ollut suinkaan samanlainen.
Kun Willie O'Ree aloitteli 1950-luvun alussa junioriuraansa Frederictonissa, mustat jääkiekkoilijat olivat vielä harvinaisuuksia. NHL:stä he eivät voineet kuin haaveilla.
Mutta O'Ree toteutti unelmansa ja teki sen mahdolliseksi myös monelle muulle hengenheimolaiselleen. O'Reen tarina on ylipäätään kertomus äärimmäisestä sitkeydestä - ja rakkaudesta jääkiekkoon.
Ennen O'Reetä Art Dorrington teki vuonna 1950 NHL-sopimuksen New York Rangersin kanssa, mutta hän ei koskaan pelannut yhtään ottelua ylhäällä.

Laitahyökkääjä O'Ree sai kutsun Boston Bruinsin NHL-miehistöön tammikuussa 1958, kun häntä tarvittiin täydentämään loukkaantumisten jättämää aukkoa.
- Rodulla ei ollut mitään tekemistä päätöksen kanssa. Hänet nostettiin ylös pelkästään jääkiekkotaitojen takia. Tarvitsimme pelaajan siihen paikkaan, ja hän ansaitsi mahdollisuuden, Hall of Fame -hyökkääjä Johnny Bucyk totesi NHL.comille.
O'Reen koko ura oli vaakalaudalla, sillä hän oli menettänyt kaksi vuotta aiemmin 95 prosenttia toisen silmänsä näöstä saatuaan kiekon päähänsä. O'Ree kuitenkin salasi vammansa, koska hän tiesi, että kutsu saattaisi jäädä ainutkertaiseksi. Betty-sisko ja pelaajakaveri Stan Maxwell olivat ainoat, joille hän paljasti totuuden.
- En kertonut edes äidilleni ja isälleni, koska en halunnut huolestuttaa heitä, O'Ree kertoi The Undefeated -sivustolla.
- En antanut vamman pysäyttää minua. Siihen aikaan pelaajilla ei ollut käytössään samanlaista lääkintäapua kuin tätä nykyä. Pystyin kuitenkin näkemään toisella silmällä ja halusin pelata. En keskittynyt siihen, mitä en pystynyt näkemään, vaan siihen, mitä pystyin näkemään, hän jatkoi.
O'Ree pelasi sillä kaudella vain kaksi NHL-ottelua. Hän ei itse tiennyt merkittävästä teostaan ennen kuin luki asiasta sanomalehdestä.
O'Ree palasi Bruinsiin seuraavalla kaudella ja sai tililleen 43 ottelua lisää. Pelillisesti NHL-ura jäi pieneksi, eikä hän saanut tililleen kuin neljä maalia ja kymmenen syöttöpistettä. Silti O'Ree oli tehnyt jotain, mihin kukaan muu ei ollut aiemmin kyennyt.

O'Ree sai tuntea nahoissaan, miten vaikeaa tumman pelaajan oli murtautua valkoihoisten urheilulajiin. Hän pani merkille, että rasistiset huutelut olivat yleisempiä USA:n kaupungeissa kuin Kanadan puolella Torontossa tai Montrealissa.
- Fanit saattoivat huutaa, että lähde takaisin etelään tai miksi et ole poimimassa puuvillaa. Sellaiset asiat eivät häirinneet minua. Halusin vain olla jääkiekkoilija. Jos he eivät hyväksyneet sitä faktaa, se oli heidän ongelmansa eikä minun, O'Ree sanoi.
O'Reen pelit eivät aiheuttaneet kuitenkaan vielä tummaihoisten pelaajien massavyöryä NHL:ään. Kesti aina vuoteen 1974 ennen kuin Washington Capitals varasi Mike Marsonin.
Bruinsissa pelannut joukkuetoveri Fern Flaman muisteli NHL.comille, että O'Ree oli nopea luistelija.
- Hän oli erittäin onnellinen NHL:ään pääsemisestä, kuten kuka tahansa. Hän sopi jokaiseen rooliin ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Olen kuullut häneen kohdistuneista solvauksista, mutta yleensä hän sai esittelyssä isot suosionosoitukset, Flaman kertoi.
O'Ree sai tuta jäällä usein, että on hän erikoistapaus. Takavuosien pelityyli oli muutenkin brutaali nykykiekkoon verrattuna.
- Minun piti suojella itseäni. Tiesin, että minua jahdataan jäällä.
O'Reetä on kutsuttu usein "jääkiekkoilun Jackie Robinsoniksi". Robinson pelasi ensimmäisenä tummaihoisena baseballin ammattilaisottelun Brooklyn Dodgersin paidassa vuonna 1947.
O'Ree on uransa jälkeenkin tehnyt tärkeää työtä jääkiekon eteen. Hänen iloinen persoonansa on tervetullut NHL-paikkakunnilla. O'Ree on tehnyt paljon promootiotyötä lajissa, jossa hän on jo elävä legenda. Ikää uranuurtajalla on jo 81 vuotta, mutta muisti pelaa moitteettomasti ja järki leikkaa.

• Media antoi minulle lempinimen "jääkiekkoilun Jackie Robinson". Se tuntuu hyvältä. On ollut hienoa tavata hänet pari kertaa, O'Ree sanoi The Undefeated -sivustolla.
  O'Ree on tuonut inspiraatiota monelle huippukiekkoilijalle. Esimerkiksi Philadelphia Flyersin tähtihyökkääjä Wayne Simmonds on todennut saaneensa motivaatiota O'Reen tekemästä työstä.
  - Hän joutui käymään läpi paljon vaikeita asioita. Sitä ei voi kuin ihailla, Simmonds sanoi.
  O'Ree on iloinen siitä, että jääkiekkoilu on tätä nykyä kaikkien yhteinen urheilulaji.
  - Mustia pelaajia tulee koko ajan lisää. Asiat ovat muuttuneet paljon, ja se on hyvä juttu, O'Ree totesi.
  O'Ree on saanut uransa aikana paljon kunnianosoituksia ja palkintoja, mutta Hockey Hall of Fameen häntä ei ole valittu. Hän sanoo ymmärtävänsä asian täysin.
  - En pelannut riittävästi, ja monet muut ovat pelanneet paljon hienompia uria. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Asiat voivat muuttua, hän tuumaili.