Skip to main content

2017 Draft: Välimäki loistaa Tri-Cityssä

Perheen tuki on tärkeää 17-vuotiaana ulkomaille muuttaneelle WHL-puolustajalle

Teksti Aaron Vickers / NHL.comin kirjeenvaihtaja

Esittelemme torstaisin huippulupauksia, joiden ennustetaan olevan korkealla NHL:n ensi kesän varaustilaisuudessa.

Jääkiekko on ollut Juuso Välimäelle aina koko perheen yhteinen juttu, vaikka välimatkaa onkin ollut melkoisesti.

Välimäki muutti viime kaudella 17-vuotiaana Suomesta Pohjois-Amerikkaan pelaamaan Western Hockey Leaguen Tri-Cityssä. Toiveissa oli, että sitä kautta löytyisi parempi reitti NHL-unelman toteuttamiseen. Läheiset tukivat Välimäen päätöstä.

- Perheeni on aina tukenut minua jääkiekkourallani. Oli kova päätös muuttaa viime vuonna pois kotoa. Puhuin asiasta paljon perheeni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että Yhdysvallat ja WHL olisi minulle paras paikka kehittyä sekä jääkiekkoilijana että ihmisenä. Halusin paljon pelejä ja jääaikaa sekä oppia pohjoisamerikkalaisen pelityylin, sanoi nyt 18-vuotias Välimäki.

- Tavoitteeni on pelata NHL:ssä, ja nyt olen lähempänä sitä. Ajattelimme, että tämä olisi minulle paras paikka.

Päätös on osoittautunut Välimäen (185 cm ja 93 kg) kannalta oikeaksi. Hän on tällä hetkellä WHL-puolustajien pörssikolmonen 12 maalilla ja 35 pisteellä. NHL Central Scouting antoi hänelle A-luokituksen ensi kesän varaustilaisuutta varten tarkkailtavien listalla.

Välimäen menestyksen takana on ollut jälleen hänen perheensä. Hänen äitinsä Mia sekä Juuson kaksi veljeä muuttivat elokuussa Washingtonin Kennewickiin asumaan Juuson ja hänen joukkuetoverinsa Michael Rasmussenin kanssa. Rasmussen on saanut niin ikään A-luokituksen.

- Halusimme Michaelin kanssa kämppäkavereiksi, mutta emme tienneet minne menisimme ja mitä tapahtuisi, Välimäki selvitti.

- Sitten äitini sai idean muuttamisesta tänne, ja siihen tarjoutui mahdollisuus. Se on ollut meidän kannaltamme hyvä asia. Veljenikin ovat päässeet tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin. He käyvät täällä koulua ja pelaavat myös jääkiekkoa. Kokemus on ollut heillekin erinomainen.

Mia-äiti sekä pikkuveljet Niko, 14, ja Rasmus, 6, saivat seurata Juuson mainiota ensimmäistä kautta Tri-Cityssä, jossa hän teki seitsemän maalia ja 32 pistettä pelaamissaan 56 ottelussa. Lisäksi hän kipparoi Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen MM-kultaan.

- Hän on parantanut hyökkäyspelaamistaan tällä kaudella, ja maalejakin on kertynyt jo mukavasti. Viime kaudellakin hän pelasi hyvin hyökkäyssuuntaan, mutta joutui olemaan loukkaantumisen takia kauan sivussa. Tällä kaudella hän on ollut itsevarmempi ja pyrkinyt määräämään pelitapahtumia enemmän, sanoi NHL Central Scoutingin John Williams.

Välimäki uskoo, että tiukat kesätreenit auttoivat häntä nostamaan pelinsä uudelle tasolle.

- Kesäni sujui todella hyvin. Minusta tuli vahvempi ja nopeampi. Treenasin paljon, yritin kehittää fysiikkaani tälle kaudelle. Joukkuetovereistani on ollut paljon apua. Toinen vuosi on tuntunut helpommalta myös siksi, että sarja, pelityyli ja reissaaminen ovat tulleet tutummiksi, Välimäki kertoi.

Välimäki tietää, että hänellä on vielä pitkä matka kuljettavanaan tästä hetkestä Chicagossa 23. kesäkuuta pidettävään NHL:n ensi kesän varaustilaisuuteen, jossa hän tietenkin haluaa kuulla nimensä kuulutettavan ensimmäisellä varauskierroksella.

Mutta Välimäki ei ota asiasta paineita. Kiitos siitä kuuluu osaksi hänen kämppikselleen,

- On mahtavaa, kun Michael asuu saman katon alla. Hän on minulle todella läheinen ystävä. On kiva käydä tätä varausprosessia läpi yhdessä hänen kanssaan, sillä ajattelemme asiasta samalla tavalla. Hänkään ei ota varauksesta turhia paineita, Välimäki kertoi.

- Tavallaan tämä tuntuu poikkeukselliselta vuodelta, mutta samalla tämä on vain yksi kausi muiden joukossa. En kuitenkaan aseta itselleni liikaa menestyspaineita. On vain paiskittava töitä ja pidettävä hauskaa.

Välimäellä ja Rasmussenilla on ainakin talo täynnä tukea.

Katso lisää