Unohtumaton kausi 1992-93 paljasti Mario Lemieux'n taistelijasielun

NHL-kausi 1992-93 oli unohtumaton monesta syystä. Tämän talven aikana NHL.com/fi tarjoaa jokaisen kuukauden viimeisenä sunnuntaina muistopalan 30 vuoden takaa.

Pittsburgh Penguinsin keskushyökkääjä Mario Lemieux'n taidot kyllä tiedettiin, mutta kausi 1992-93 paljasti hänen taistelijasielunsa sekä suuruutensa ääriään myöten. Lemieux toipui kesken kauden diagnosoidusta Hodgkinin lymfoomasta, imukudossyövästä, ja voitti runkosarjassa liigan pistepörssin iskettyään 60 otteluun tehot 69+91=160.
Lemieux oli 27-vuotias syksyllä 1992 ja kovaa vauhtia kirjoittamassa NHL-historiaa. Hän takoi pisteitä siihen malliin, että odotettavissa oli 200 tehopisteen kausi. Rajan hän olisi rikkonut vasta toisena pelaajana kautta aikojen. Ensimmäinen ja ainoa oli Wayne Gretzky, joka oli ylittänyt 200 pisteen rajan neljä kertaa: 215 (1985-86), 212 (1981-82), 208 (1984-85) ja 205 (1983-84).
Lemieux aloitti kauden pelaamalla kaksitoista peräkkäistä usean pisteen iltaa ja oli lokakuun loppuun mennessä nakuttanut yhteentoista otteluun 36 tehopistettä. Marraskuu oli hieman hiljaisempi, sillä 15 otteluun merkattiin 29 tehopistettä. Joulukuussa vauhti taas kiihtyi, kun Lemieux merkkautti kahdeksan maalia sekä 28 syöttöpistettä kahteentoista otteluun. "Super Marioksi" kutsuttu hyökkääjä otti uuden vuoden 1993 vastaan vyöllään 38 ottelua ja 101 tehopistettä.

NHL:ssä pelasi kyseisellä kaudella yhdeksän suomalaista, joista puolustaja Peter Ahola sai seurata Lemieux'n otteita lähietäisyydeltä. Ahola pelasi Pittsburghissa 22 ottelua, joista varsinkin ensimmäinen Lemieux'n kanssa jäi pysyvästi mieleen.
Ahola kertoi pari vuotta sitten Urheilulehden haastattelussa, kuinka aloituksen ottanut Lemieux osoitti suomalaispuolustajalle paikkaa ja kehotti menemään siihen, kun kiekko tulee. Kiekko ei tullut osoitettuun paikkaan suoraan aloituksesta, joten Ahola siirtyi. Hetkeä myöhemmin hän katseli sivusta, kun peliväline tuli juuri Lemieux'n lupaamaan paikkaan.
- Kerran New Yorkissa tulin hänen perässään hyökkäykseen, kun Mario ampui kaksista längistä sisään, Ahola muisteli haastattelussa ja jatkoi, että Lemieux oli uskomattoman taitava.
- Mario oli tosi nopea luistelija, vaikka isona kaverina ei siltä näyttänytkään. Hän pystyi myös käsittelemään kiekkoa erittäin hyvin siinä vauhdissa. Hän oli tosi ulottuva pelaaja, pystyi kiertämään ja haastamaan puolustajia.
Pikainen paluu sekoitti koppitunnelman - hetkeksi
Sitten tammikuussa jää petti Lemieux'n jalkojen alta, kun hän kuuli lääkäriltään karun diagnoosin. Niskassa ollut pieni patti osoittautui Hodgkinin lymfoomaksi, mutta hänen onnekseen sairaus oli vasta varhaisessa vaiheessa. Lemieux'n hoidot aloitettiin helmikuun alussa, ja hänellä oli selkeä tavoite: nujertaa sairaus ja palata kaukaloon vielä saman kevään aikana.

• Hän (Lemieux) kamppaili usein vammojen kanssa, joten olimme tottuneet siihen, että hän oli sivussa kokoonpanosta. Mutta oli varsinainen sokki, kun kuulimme syövästä. Mario on hiljainen kaveri, joka johti esimerkillään. Hän oli erittäin pidetty kopissa, joten uutinen järkytti meitä kaikkia, Penguinsin hyökkääjä Dave Tippett kuvaili NHL.comille joukkueen tuntoja Lemieux'n sairastumisen jälkeen.
  Lemieux piti tiukasti kiinni suunnitelmastaan ja palasi jäälle 2. maaliskuuta. Hänellä oli saman päivän aamuna viimeinen 22 sädehoitokerrastaan, ja jo illalla lentomatkan jälkeen hän kuritti vierasottelussa arkkivihollista Philadelphia Flyersiä. Lemieux'lle, ranskankielisten mukaan Le Magnifiquelle, merkattiin ottelussa tehot 1+1.
  - Olihan siitä ollut huhuja, että hän pelaisi illan ottelussa, mutta pelkkä ajatus tuntui niin käsittämättömältä, ettei kukaan osannut ottaa niitä puheita tosissaan. Mario teki useita uskomattomia asioita urallaan, mutta tuo oli todennäköisesti kaikkein uskomattomin, Penguinsin ottelut kyseisellä kaudella raportoinut toimittaja Tom McMillan tuumi NHL.comin haastattelussa.
  Lemieux'n lento Pittsburghista Philadelphiaan oli myöhässä, mutta hän ei antanut moisen seikan häiritä. Hän vuokrasi pienen lentokoneen miehistöineen ja saapui ajoissa Spectrum-hallin vierasjoukkueen koppiin.
  Penguinsin hyökkääjä Rick Tocchet totesi niin ikään NHL.comille, että jonkinlainen rauhallisuus laskeutui koppiin Lemieux'n astuttua sisään. Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan hieman hämmentyneitä siitä, kuinka asiaan pitäisi suhtautua. Mitä voisi sanoa?
  - Mario oli oma itsensä. Hän murjaisi aiheesta pari juttua, ja saman tien kaikki oli niin kuin tavallisestikin oli ollut, Tocchet selitti.
  LaFontaine jäi lopulta kahdentoista pisteen päähän
  Lemieux'n sairausloman aikana Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä Pat LaFontaine oli karannut johtoon liigan pistepörssissä, mutta mikään ei tuntunut olevan Lemieux'lle mahdotonta kyseisellä kaudella. Hän jäi ilman pisteitä 5. maaliskuuta New York Rangersia vastaan pelatussa ottelussa, mutta sen jälkeen hän käytti runkosarjan loput viisitoista ottelua pisteiden keruuseen. Seuranneissa otteluissa pistepotti kasvoi 46:lla (22+24), ja jakson todellisen huipun toivat kaksi peräkkäistä ottelua 18. ja 20. maaliskuuta. Hän latoi iltoina yhteensä kahdeksan maalia.
  - LaFontaine on luultavasti hieman hermostunut tällä hetkellä. Kaikki kunnia hänelle, jos hän pystyy pitämään johtoasemansa. Minä laitan kuitenkin rahani likoon Marion puolesta. Uskon, että hän nousee ykköseksi, Lemieux'n ketjukaveri Kevin Stevens totesi Pittsburgh Post-Gazette -lehdelle kahden illan maali-ilottelun jälkeen.

Eikä siinä suinkaan ollut vielä kaikki, sillä matkan varrella Lemieux vauhditti Penguinsin ennätykselliseen seitsemäntoista ottelun voittoputkeen. Hän heilutti runkosarjan päätösottelussa New Jersey Devilsin verkkoa kaksi kertaa ja sai myös yhden syöttöpisteen, joten 60 ottelun lopullinen saldo oli 69+91=160. Maalilaukauksia kertyi kauden aikana 286, ja plus-miinuslukema oli +55. LaFontaine jäi lopulta 12 pisteen päähän.
Kolmas peräkkäinen Stanley Cup -mestaruus jäi Lemieux'lle haaveeksi, mutta hän oli silti kiistatta kauden 1992-93 paras pelaaja. Hän sai liigan pistepörssin voittajan Art Ross Trophyn, liigan arvokkaimman pelaajan Hart Trophyn, pelaajien äänestämän Lester B. Pearson Awardin (nykyisin Ted Lindsay Award) sekä Bill Masterton Trophyn, joka annetaan omistautumisesta jääkiekolle.
Kaudella 1992-93 Mastertonin voittajaksi oli vain yksi vaihtoehto.