bruins_capitals

Toronto Maple Leafsin yleensä niin hyväkäytöksinen kultapoika Auston Matthews kieltäytyi puhumasta toimittajille torstaina Boston Bruinsille kärsityn tappion jälkeen.

Tervetuloa tosipeleihin, Auston.
Bruins joutui pelaamaan torstaina sarjan neljännessä ottelussa ilman ylävartalovammasta kärsivää keskushyökkääjäänsä Patrice Bergeronia, jonka johtama Bostonin ykkösnyrkki on ollut kevään dominoivin ketju. Nelinkertaisen Selke-voittajan ja mesikämmenten pelillisen sielun poissaolo ei kuitenkaan näkynyt Air Canada Centren jäällä juuri millään lailla.
Viimeisimmät uutiset NHL:n pudotuspeleistä kertoo Twitterissä [@NHL\_fi]
Riley Nash tuurasi Bergeronia hienosti ykkösvitjan keskellä ja Tuukka Rask antoi jälleen mallisuorituksen maalivahtityöskentelystä, kun Boston meni 3-1 voittonsa myötä ottelusarjassa niin ikään 3-1 johtoon. Bruins saa tilaisuuden pudottaa vaahteranlehdet lauantaina kotiyleisönsä edessä.
Vaikka Toronto pelasi erinomaisen runkosarjan (49-26-7, 105 pistettä) ja sijoittui Itäisessä konferenssissa kolmanneksi, taalajäiden tosipeleissä maailma on ihan toisenlainen. Kun on kyse pärjäämisestä runkosarjassa ja pudotuspeleissä, puhutaan kahdesta täysin eri asiasta.

Vai mitä, Auston?
Vaikka Bruins pelasikin torstaina sarjan heikoimman ottelunsa, kokemus kantoi joukkueen voittoon. Maple Leafsin päävalmentaja Mike Babcock tunnusti tappion jälkeen, että Toronton nuoret tähdet ovat yhä oppipoikia playoff-ympyröissä. Ja hän viittasi kommentillaan nimenomaan Matthewsiin ja ruotsalaishyökkääjä William Nylanderiin.
Maple Leafsin ykkössentteri Matthews on saanut neljässä Bruinsia vastaan pelatussa ottelussa tililleen vain yhden maalin, ja plus-miinustilasto on neljä pykälää pakkasella. Nylanderilla on yksi syöttöpiste ja teholukema -2. Babcock tietää, mistä puhuu.
Toronton kolmas nuorisotähti Mitchell Marner on sen sijaan pelannut varsin mainiosti (1+4, +2), mutta hänellä onkin ketjukavereinaan Patrick Marleau ja Tomas Plekanec, joilla on takanaan yhteensä 272 pudotuspeliä.
Niin, se kokemus.
Rankkaa uudelleenrakennusta viime vuosina läpikäynyt Maple Leafs yllätti viime vuonna kaikki etenemällä pudotuspeleihin ja kiusaamalla runkosarjavoittaja Washington Capitalsia ensimmäisellä playoff-kierroksella kuuden ottelun verran. Kaikki ottelut päättyivät vain yhden maalin erolla, ja viisi niistä venyi jatkoerään.
Ehkä viime kauden esitykset ja tämän kauden runkosarjan menestys vetivät Ontariossa visiirit huuruun, jolloin on hankala nähdä totuutta: Maple Leafs ei ole vielä valmis tavoittelemaan Stanley Cupia. Ehkä sitten, kun joukkueen kärkihyökkääjien playoff-partaa ei voi enää ajaa pelkällä froteepyyhkeellä.

Tämän kevään nuorimpiin pudotuspelijoukkueisiin kuuluva Columbus Blue Jackets aloitti tosipelit rytinällä ja kairasi heti kärkeen kaksi vierasvoittoa Capitalsista, jota monet ovat veikkailleet jopa idän konferenssifinaaleihin. Tämän piti olla se vuosi, jolloin Capitals vihdoin murtaa kirouksensa ja pääsee playoffien toiselta kierrokselta eteenpäin.
Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen taisi kuitenkin käydä niin, että siniset takit hieman aukesivat, jolloin joukkueesta tuli itsensä pahin vastustaja. Takaraivoon hiipi ajatus kotiedusta ja Capitalsin pudottamisesta suoraan neljässä ottelussa.
Blue Jackets oli vielä täysin mukana kolmannessa ottelussa, joka venyi kahden edellisen tavoin jatkoerään, mutta torstaina käydyssä neljännessä kamppailussa Columbuksen kompassi oli unohtunut koppiin. Sinitakit olivat kaksi erää alakynnessä, kun kokeneempi Capitals sai koneensa käyntiin ja hallitsi peliä kaikilla osa-alueilla. Päätöserässä sinitakit sentään heräsivät ja huomasivat, että täällähän on käynnissä jääkiekko-ottelu. Pitäisikö pelata?
Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo myöhäistä, koska Washington oli takonut taululle 3-0 lukemat. Eikä kapteeni Ovetshkinin komppania koostu eilisen teeren pojista. Capitals otti lopulta vakuuttavan 4-1 voiton ja tasoitti sarjan.

Niin, se kokemus.
Capitalsin konkaripelaajat tietävät, miten avauskierrokselta edetään jatkoon. Ja joukkue haluaa kuumeisesti päästä selvittämään sen, miten toiselta kierrokselta loikataan konferenssifinaaleihin. Blue Jackets sen sijaan ei ole koskaan seuran historiassa pelannut playoffien toisella kierroksella.
Washingtonin ja Columbuksen välisen sarjan jatkosta tekee kokemuseron lisäksi erityisen mielenkiintoisen se, että kolmessa ensimmäisessä ottelussa tehtiin ylitöitä yhteensä yli 47 minuuttia. Se ei voi olla tuntumatta pelaajien jaloissa. Ja kun tiedämme, mitä kilometrien kertyminen tekee ihmiskropalle, niin ei tarvitse olla ydinfyysikko ymmärtääkseen, että nuoremmilla jaloilla liikkeellä olevat sinitakit hyötyvät tästä.
Toisaalta Capitalsilla on kokeneempi joukkue ja tehokkaampi ylivoima, jonka merkitystä kevään tiukoissa väännöissä ei voi väheksyä. Washington on onnistunut tekemään ylivoimamaalin sarjan jokaisessa kamppailussa. Kun Nicklas Bäckströmin ja T.J. Oshien kakkoskenttä saisi vielä kiekkoa häkkiin tasakentällisin, niin pullat olisivat entistä paremmin pääkaupunkilaisten uunissa.
Columbuksen kannalta hälyttävin fakta on kuitenkin se, että kun ottelusarjassa on pelattu yhteensä 289.24 minuuttia, Capitals on ollut johtoasemassa 133.41, josta pelkästään neljännessä ottelussa 53.44. Blue Jackets on ollut johdossa vain 17.33 minuuttia - sarjan toisessa ottelussa.
Vaikka ottelusarja onkin tasalukemissa 2-2, Capitals alkaa kammeta kuskin paikalle.
Niin, se kokemus.