Mikko Rantasen viime viikot ovat olleet melkoista hurlumheitä. Colorado Avalanchen monivuotinen tähtihyökkääjä kaupattiin tammikuun lopulla yllättäen Carolina Hurricanesiin. Pian sen jälkeen oli ohjelmassa 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnaus, ja viime perjantaina NHL:n pelaajasiirtojen takarajalla hänet myytiin edelleen Carolinasta Dallas Starsiin.
Rantanen solmi Starsin kanssa saman tien kahdeksanvuotisen sopimuksen, joka sisältää siirron estävän pykälän, joten maisemanvaihdoista ei tarvitse enää kantaa huolta. Mies itse vaikuttikin helpottuneelta saavuttuaan keskiviikkona median eteen Dallasissa.
– Halusin pysyä Coloradossa, mutta ymmärrän, että tämä on bisnestä. He (Avalanche) tekivät päätöksen (myydä minut Hurricanesiin). Sitten olinkin Carolinassa, jossa yritin parhaani. Nyt olen täällä ja onnellinen. Minut on kiinnitetty kahdeksaksi vuodeksi hyvään joukkueeseen, jolla on hyvät valmentajat. Olen iloinen siitä, että olen nyt täällä. Kiitän Dallasia siitä, että minuun luotettiin, Rantanen sanoi.
Rantanen on ehtinyt pelata Starsissa kaksi vierasottelua. Lauantaina Edmonton Oilers vei voiton lukemin 5-4, mutta Rantanen vietti Dallas-debyytissään kahden (1+1) pisteen iltaa. Kun Stars kaatoi sunnuntaina Vancouver Canucksin 4-1, hän sinetöi ottelun loppulukemat iskemällä kiekon tyhjään nuottaan.
– On ollut mukavaa saada pari päivää vapaata, koska viime viikot ovat olleet aika hurjia. On kiva olla täällä, tutustua joukkuetovereihin ja saada parit harjoitukset alle ennen seuraavaa peliä. Pelaamisen pitäisi luistaa sitten jo helpommin, Rantanen kertoi.
Tulevan viikonvaihteen ottelut ovat Starsille merkittäviä. Perjantaina tähtinutut vierailevat Central-divisioonaa johtavan Winnipeg Jetsin hallissa, ja sunnuntaina Rantanen pääsee entisen kotiyleisönsä eteen, kun Stars piipahtaa Denverissä ottamassa mittaa Avalanchesta.
– Kyllä se varmasti oudolta tuntuu. Vietin siinä organisaatiossa kuitenkin kymmenisen vuotta. Siinä oppii tuntemaan kaupungin ja kaikki. Sitten tuleekin muutos ja joutuu palaamaan sinne vierasjoukkueen koppiin. Tuleehan siitä erilaista, mutta on kiva nähdä kaikki ne pelaajat, joihin tutustuin vuosien varrella. Siitä tulee hauska ottelu vanhoja ystäviä vastaan, Rantanen ennakoi.
– Olen ollut yhteyksissä entisten joukkuekavereideni kanssa. Coloradosta lähdöstäni on kuitenkin kulunut vasta kuusi viikkoa. Menemme ehkä muutaman kaverin kanssa yhdessä syömään lauantaina, jutustelemaan elämästä ja vähän kaikesta, hän lisäsi.
Dallasissa Rantasesta tuli "suomalaismafian" viides jäsen, sillä joukkueessa olivat jo ennestään puolustajat Esa Lindell ja Miro Heiskanen sekä hyökkääjät Roope Hintz ja Mikael Granlund.
– Onhan se mahtavaa. Tunnen heidät kaikki jo entuudestaan, ja se tekee kaikesta helpompaa. Esa kutsui minut eilen luokseen, joten pääsin näkemään hänen kotinsa. Ja hieno oli. Siirtyminen uuteen seuraan on helpompaa, jos tuntee sieltä tiettyjä kavereita tai vaikka edes yhden, Rantanen tuumi.
Lindellin lukaali on siis jo nähty, ja texasilaisjoukkueen tuorein tähti etsii itselleenkin pysyvämpää kattoa päänsä päälle.
– Yritän päästä muuttamaan hotellista pois mahdollisimman nopeasti. Pyrimme vuokraamaan asunnon loppukaudeksi. Katselemme sitten muita vaihtoehtoja sen jälkeen. Kyllähän sitä haluaa esimerkiksi oman keittiön ja äkkiä pois hotellista. Olen hotelleissa ihan tarpeeksi jo vieraspelireissuilla, Rantanen avasi.
Hintzille sattui lauantain Oilers-ottelussa ikävä loukkaantuminen, kun hän sai kiekon rajusti kasvoihinsa. Sunnuntain Canucks-ottelu jäi ykkössentteriltä väliin, mutta päävalmentaja Peter DeBoerin mukaan paluu kaukaloon alkaa jo siintää horisontissa.
– Roopen tilanne on ihan hyvä. Kun loukkaantuminen sattui, hänelle sanottiin sen jälkeen, ettei syke saa nousta korkealle viiteen päivään. Mutta kun tuo jakso on ohi, niin hän saattaa palata pelaavaan kokoonpanoon ehkä jo sunnuntaina, DeBoer paljasti.
Rantanen pelasi Stars-debyytissään Hintzin johtamassa ykkösvitjassa, jonka toisella laidalla viiletti Jason Robertson.
– Se tuntui luonnollisesti hyvältä aloituspaikalta Mikolle. Hänellä ja Roopella on yhteistä historiaa, ja he ovat kavereita. He pelasivat jonkin verran yhdessä myös 4 Nationsissa. Mutta aiomme kokeilla Mikkoa eri ketjukoostumuksissa. Tiedän, että hänellä on kemiaa Roopen kanssa, mutta haluan nähdä, syntyisikö sitä myös Wyatt Johnstonin tai Matt Duchenen kanssa, DeBoer kommentoi.
Starsin ja Avalanchen sunnuntain mittelö nähdään suomalaisittain parhaaseen katseluaikaan. Kiekko putoaa jäähän Denverin Ball Arenassa kello 21.30 Suomen aikaa (Viaplay).