Patrik Laine on päässyt hyvään vauhtiin uuteen kauteen valmistautumisen kanssa. Suomalaisen rytmiä muutti kauppa Montreal Canadiensiin, jonka menoon hyökkääjä on totutellut viimeisten viikkojen ajan.
Laine osallistui Canadiensin vuosittaiseen golf-turnaukseen ja kertoi odotelleensa harjoitusleirin alkamista hyvillä mielin.
- On ollut kivaa päästä taas jäälle. Siihen ei ollut liian montaa mahdollisuutta ennen kuin pääsin tänne. Toistaiseksi on siis ollut mahtavaa. Kaikki ovat ottaneet minut hienosti vastaan. Harjoitukset ovat olleet vähän erilaisia, lähempänä pelinomaisia tilanteita, ja olen pitänyt siitä kovasti, Laine kertoi.
Keväällä 26 vuotta täyttänyt Laine pelasi viime kaudella vain 18 ottelua ja teki niissä tehot 6+3=9. Hän edusti viimeisten kolmen ja puolen kauden ajan Columbus Blue Jacketsia.
Viime vuosia ovat sotkeneet toistuvat poissaolopätkät, joista pisin oli viime kauden katkaissut hakeutuminen NHL:n pelaajien tukiohjelmaan. Laine sai luvan palata joukkueensa vahvuuteen heinäkuun lopussa.
- Tämä on vain peliä. Saamme pelata rakastamaamme peliä työksemme ja totta kai haluamme olla joka päivä parempia sekä voittaa. Ei kuitenkaan pidä olla liian ankara itseään kohtaan. Aina tulee seuraava päivä ja uusi mahdollisuus olla parempi, Laine puntaroi.
- Tämä kausi on kuitenkin taas uusi mittari, mitä tulee kykyihini ja henkiseen puoleen.