Ottawa Senators katkaisi tiistaina tappioputkensa maalivahti Leevi Meriläisen johdolla. Nuori suomalaisveskari torjui 19 kertaa ja pokkasi ottelun ykköstähden kunnian, kun Senators kukisti kotonaan Vancouver Canucksin 2-1.

– Tuntuu kyllä hyvältä. Iso voitto meille. Nyt pitää vain jatkaa tästä. Yksi voitto ei riitä, vaan tarvitaan lisää, Meriläinen kertoi ottelun jälkeen NHL.com/fi:n haastattelussa.

Suomalainen osaaminen teki maalintekijöiden illasta hankalan. Meriläinen loisti kotijoukkueen tolppien välissä, ja vastakkaisessa kenttäpäädyssä Canucksin maalia vartioi Kevin Lankinen, joka ei myöskään ollut helppo ohitettava. Lankinen torjui peräti 38 kertaa, mikä osaltaan kertoi kenttätapahtumien tasapainosta.

Senatorsille merkittiin kaksinkertainen määrä laukauksia kohti vastustajan maalia. Paine oli siis kova. Samaan aikaan Meriläinen suostui antautumaan vasta yli 41 minuutin pelaamisen jälkeen.

– Tämä oli joukkueeltamme vahva peli heti aloituskiekon putoamisesta lähtien. Ei jäänyt paljoa valitettavaa. Voitto oli lopulta tiukka, mutta pidin siitä, miten esiinnyimme, Senatorsin päävalmentaja Travis Green kehui.

Senators oli hävinnyt neljä edellistä otteluaan. Nyt se otti komennon jo ensimmäisessä erässä, sillä kotimaalit tulivat yhden tehohetken aikana. Artjom Zub rikkoi kuparisen nelisen minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa. Jordan Spence teki 2-0 maalin vain 15 sekuntia myöhemmin, ennen kuin edellistä osumaa oli ehditty edes sulatella.

OTT-VAN: Lankinen estää Cozensin maalintekoyrityksen toisessa erässä

– Puhetta on paljon silloin kun asiat eivät mene hyvin. Olen sanonut pukukopissa viime päivien aikana paljon. Tunnelma muuttuu raskaaksi, kun voittoa ei tule hetkeen. Kuten elämässä aina, itseluottamuksen myötä pelaa paljon paremmin, Green sanoi.

Samoilla linjoilla oli myös Meriläinen.

– Tässä on ehdottomasti kyse itseluottamuksesta. Yritän pitää omat ajatukseni tasaisina riippumatta voitoista tai tappioista. En usko, että olen ikinä hävinnyt neljää peräkkäin, ainakaan kovin monesti, joten voitto tuntuu hyvältä, Meriläinen sanoi.

Senatorsin maalivahtitilanne on ollut murroksessa. Meriläinen on päässyt kantamaan vastuuta ykkösveskari Linus Ullmarkin poissaolon aikana. Hän on aloittanut Ottawan maalilla nyt kahdeksan kertaa peräkkäin.

Ullmark jäi sivuun henkilökohtaisista syistä 28. joulukuuta, mutta Greenin mukaan ruotsalainen palannee pian joukkueen vahvuuteen. Lisäksi Senators teki juuri maanantaina sopimuksen James Reimerin kanssa. Kokenut Reimer, 37, pelaa jo 15. NHL-kauttaan, ja hänen saapumisensa myötä kilpailu kiristyy Ottawan veskariosastolla.

Meriläinen, 23, tapasi uuden vanhemman virkaveljensä lyhyesti.

– Todella vähän on ehditty jutella, mutta vaikuttaa todella mukavalta tyypiltä. Yksi ystävällisimmistä, joita olen tavannut. Muistan jostain juniorivuosilta, kun katsoin NHL:n kohokohtia ja hän pelasi Toronto Maple Leafsissa. Sieltä on joitain muistikuvia. Hän tuntuu siis olleen täällä jo ikuisuuden. Kokenut ja todella meritoitunut kaveri, hän kertoi NHL.com/fi:lle.

OTT-VAN: Zub ja Spence osuvat 15 sekunnin välein ensimmäisessä erässä

Meriläinen kohtasi tiistaina kahden ensimmäisen erän aikana yhteensä vain 11 laukausta. Lankisen vastaava lukema oli 32. Canucks onnistui tekemään kavennuksen vasta kolmannen erän puolella, kun Elias Pettersson laukoi terävästi suoraan syötöstä. Loppukiri ei kuitenkaan aiheuttanut Senatorsin leirissä suurempaa paniikkia. Canucks oli pelannut myös edeltävänä iltana, joten väsymykselläkin saattoi olla osansa.

– Tiesimme, että Senators tulisi alkuun kovaa. Lankinen teki pari tärkeää torjuntaa. Kun vihdoin pääsimme peliin sisälle, pystyimme luomaan selvästi enemmän hyökkäysuhkaa, Canucksin päävalmentaja Adam Foote sanoi.

Meriläinen aloitti Senatorsin maalilla 17. kerran tällä kaudella. Voitto oli hänelle seitsemäs. Torjuntaprosentti on ollut 87,0 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 3,33. Ullmarkin tilastot 28 aloitetusta ottelusta ovat 14 voittoa, torjuntaprosentti 88,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,95. Ullmark on myös torjunut Senatorsin kauden ainoan nollapelin.

– Tämä on hauskaa. Mieluummin pelaan kuin istun penkillä, Meriläinen totesi kanadalaisen TSN-kanavan haastattelussa viime aikojen vastuustaan.

Kauden 45 ottelustaan 47 sarjapistettä raapinut Senators kärvistelee yhä Atlantic-divisioonan viimeisellä sijalla. Tämä oli ottawalaisille vasta kolmas voitto joulun jälkeen. Pelit jatkuvat keskiviikkona New York Rangersin vieraana.

– Otetaan mukaan kaikki nämä asiat, mitä teimme tänään kaukalossa. Veimme peliä täysin. Huomenna sama pitää tehdä uudelleen, Meriläinen jatkoi.

Lankisen voittotili on uuden vuoden osalta vielä avaamatta. Ottelu oli hänelle vuodenvaihteen jälkeen neljäs. Canucksin keskushyökkääjä Aatu Räty – Meriläiselle tuttu mies Oulun Kärpistä – pelasi vajaat 15 minuuttia ja laukoi entisen joukkuekaverinsa vartioimaa maalia neljä kertaa. Rädylle kirjattiin myös kaksi taklausta.

Vancouver on luisunut kahdeksan ottelun tappioputkeen, jota pyritään katkomaan torstaina kuuden ottelun pelireissun viimeisessä koitoksessa Columbus Blue Jacketsin vieraana.

Aiheeseen liittyvä sisältö