Stamkos_mf12

Joko tällä kaudella olisi Tampa Bay Lightningin vuoro voittaa Stanley Cup? Sarjataulukko ja kapteenin viimeaikaiset otteet lupaavat ainakin hyvää.
Lightning kukisti maanantaina New York Rangersin kotonaan 6-3. Tampan menoa tahditti kapteeni Steven Stamkos, joka iski NHL-uransa yhdeksännen hattutempun. Se on seuran uusi ennätys.

Voitto oli Tampalle seitsemäs peräkkäinen. Lightning porskuttaa koko NHL:n kärkipaikalla jo kahdeksan pisteen erolla pahimpaan uhkaajaansa.
Stamkos aloitti kauden käsijarru päällä. Hän teki ensimmäisiin 25 otteluun vain seitsemän maalia. Viimeisissä seitsemässä kamppailussa 28-vuotias kanadalainen on hurjastellut tehot 8+4=12.
- Stamkos on luonnonlahjakkuus. Hän on todistanut jo 11 vuoden ajan, että hän on todellinen maalintekijä tässä liigassa. Hän on yksi parhaista. Kun saamme hänelle kiekon, niin olemme hyvässä jamassa, Lightningin tähtipuolustaja Victor Hedman ihasteli.
Hattutempun keskimmäinen maali oli Stamkosille NHL-uran 700. tehopiste. Hän on vuoden 2008 varausikäluokasta ensimmäinen, joka on yltänyt tuohon rajapyykkiin. Tampan kaikkien aikojen pistepörssissä Stamkosin edellä ovat vain Martin St. Louis (953) ja Vincent Lecavalier (874).

TBL-NYR: Stamkos tekee hattutempullaan seurahistoriaa

Tampan vahvuutta kuvaa se, että joukkueen kone ei juurikaan yskähdellyt Stamkosin "syyshorroksen" aikana. Siitä pitivät huolen NHL:n pistepörssissä sijoilla kolme ja neljä painelevat Nikita Kutsherov ja Brayden Point.
Lightning voitti toistaiseksi ainoan mestaruutensa vuonna 2004. Se pääsi kahdella seuraavalla pelatulla kaudella pudotuspeleihin, mutta laulukuoro kutsui kummallakin kerralla heti ensimmäisellä kierroksella.
Pohjakosketus tuli kaudella 2007-08, kun Tampa jäi koko NHL:n jumbosijalle. Palkintona siitä oli kuitenkin ykkösvarausvuoro eli Stamkos. Se oli kolmas ja toistaiseksi viimeinen kerta seuran historiassa, kun Lightning pääsi varaamaan ykkösenä. Aikaisemmat ykkösvaraukset olivat olleet tshekkipakki Roman Hamrlik (1992) ja Lecavalier (1998).
Kun Stamkos aloitti NHL-uransa, Lightningissa vaikuttivat vielä seuraikonit Lecavalier ja St. Louis. Lecavalier vaihtoi osoitetta kesällä 2013 ja St. Louis keväällä 2014. Stamkos nimettiin kapteeniksi välittömästi sen jälkeen kun St. Louis oli kaupattu New York Rangersiin. Siitä päivästä lähtien Lightning on ollut virallisesti vuoden 2008 NHL Draftin ykkösvarauksen joukkue.
Lisää aiheesta: [Tähtihyökkääjien peliaika\]
- Steven Stamkosin kohtalo oli tulla joukkueemme johtajaksi, yhä Lightningin päävalmentajana vaikuttava Jon Cooper julisti tuolloin.
Stamkosin uran alkupaineita helpotti se, että hän sai olla seuraikonien suojaamana. Pelillisesti huolehdintaa ei juuri tarvittu, sillä hän jakoi heti toisella kaudellaan NHL:n maalipörssin voiton Sidney Crosbyn kanssa. Stamkos vei yksin maalikuninkuuden nimiinsä 2011-12, jolloin osumia syntyi komeat 60.
Stamkos pääsi ensimmäisillä viidellä NHL-kaudellaan pudotuspeleihin vain 2011. Silloin Lightning paineli konferenssifinaaleihin saakka, mutta taipui tulevalle Stanley Cup -mestari Boston Bruinsille - tosin vasta seiskapelissä.
Viimeisten neljän kauden aikana Tampa on päässyt kerran Stanley Cup -finaaleihin ja kahdesti konferenssifinaaleihin. Lightning jäi kaudella 2016-17 pudotuspelien ulkopuolelle, kun Stamkosin kausi päättyi jo marraskuussa polvivammaan.
Se oli kapteenin uran toinen vakava loukkaantuminen. Hän oli kaudella 2013-14 kauan sivussa jalkavamman takia. Tuolloin Lightning pääsi kyllä pudotuspeleihin, mutta Stamkos itse menetti tilaisuutensa käydä hakemassa olympiakultaa Sotshista.
[Äänestä 2019 NHL All-Star -kapteeneja!]
Mutta nyt mies on jälleen täydessä iskussa. Tampa kuului jo ennen kauden alkua lähes kaikkien papereissa NHL:n suurimpiin mestarisuosikkeihin. Joukkueen peruskiveksi aikanaan huudetun ykkösvarauksen tehtävä on viedä oma Lightning-sukupolvensa vihdoin sinne huipulle asti.
- Meiltä löytyy juuri nyt itseluottamusta. Aina kun pääsee tällaiseen voittoputkeen, niin joukkueen henki on todella korkealla. Me vain teemme asioita suurimmaksi osaksi oikealla tavalla. Kun sitä tekee jatkuvasti, niin me uskomme, että voimme voittaa joka ilta, Stamkos julisti.
Lupauksia Lightningin juhlista on ollut ilmassa jo jokusen kauden ajan. Edellisestä mestaruudesta tulee keväällä 15 vuotta täyteen. Ensi kesäkuu, Amalie Arena ja NHL-komissaari Gary Bettman ojentamassa Stanley Cupia Stamkosille. Se saattaa olla jopa aika todennäköinen tapahtuma.
Mutta pudotuspeleihin on vielä aikaa. Valmentajan tehtävä on siihen asti olla se ilonpilaaja.
- Me pelaamme 82 ottelua. Ei pidä antaa asioiden mennä päähän, Cooper varoitteli.