Dallas Stars jatkaa moitteetonta alkukauttaan. Tiistaina Minnesota Wildia vastaan pelattu kotiottelu ei horjuttanut tappiotonta saldoa, kun runkosarjasta on takana kolme ottelua. Samaan aikaan maalinteko on toiminut mainiosti, sillä Stars on tehnyt kaikissa otteluissaan viisi maalia vastustajan verkkoon. Tällä kertaa sarjapisteet tulivat lukemin 5-2.

– Olimme 3-1 johdossa, kun jouduimme alivoimalle. Jos se olisi kestetty, erä olisi voinut mennä eri tavalla. Nyt Minnesota kuitenkin sai kaksi ylivoimamaalia ja pelistä tulikin jännittävä, Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan sanoi.

Voittoisan lopputuloksen taustalla oli vahvasti sinivalkosävytteinen näytös. Stars on NHL:n suomalaisimpia joukkueita, ja suomalaiset myös ottivat roolia American Airlines Centerin yli 18 000 katsojan edessä. Roope Hintz, Esa Lindell ja Mikko Rantanen kirjauttivat yhteenlaskettuna kuusi tehopistettä. Starsin viidestä osumasta kolmessa tehopisteillä oli vähintään yksi suomalainen pelaaja.

Maalivahti Oettinger viimeisenä lukkona

Viiden minuutin pelaamisen jälkeen Hintz kiersi hyökkäysalueella Wildin maalin takaa ja syötti siniviivaa kohti Lindellille, joka laukoi kiekon verkkoon. Erän loppuvaiheessa Stars vyörytti ylivoimaa, kun Rantanen ja Hintz rakensivat tilanteen Wildin maalin eteen. Kiekko päätyi lopulta Wyatt Johnstonille, joka täräytti tilanteeksi 2-0 molempien suomalaisten saadessa syöttöpisteet. Maali oli ensimmäinen Starsin kahdesta ylivoimamaalista.

DAL-MIN: Lindell laukoo Starsin avausmaalin Hintzin tarjoilusta

– Ylivoima on tärkeää saada kulkemaan. Olemme aiemmissakin otteluissa saaneet aikaan tilanteita, mutta hyvä, että nyt tuli myös tulosta, Hintz sanoi.

Kolmannen erän lopussa Stars sinetöi loppulukemat, kun Wild pelasi ilman maalivahtia. Lindellin blokkaaman laukauksen jälkeen Hintz kiihdytti purkukiekon perään, liu'utti sen maaliin ja huudatti yleisöä vielä kerran.

Hintz vietti kolmen (1+2) ja Lindell kahden (1+1) tehopisteen iltaa. Rantaselle merkittiin syöttöpiste.

– Alku on ollut hyvä. Joitain juttuja pitää ehdottomasti parantaa jatkoa kohti. Alut ja kolmannet erät ovat olleet meille vähän vaikeita. Ne kun saadaan siivottua, niin näyttää hyvältä, Hintz arvioi ja antoi vielä erikseen tunnustusta maalivahti Jake Oettingerille.

– Mielestäni pelaamme erittäin hyvää hyökkäyspeliä ottelun ensimmäisen puoliskon ajan, mutta sitten toisessa päädyssä Jake pitää meitä peleissä mukana.

DAL-MIN: Hintz upottaa kiekon Wildin tyhjään reppuun päätöserän lopussa

Stars pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisönsä edessä. Se oli avannut kautensa kahdella vierasottelulla, joista molemmista tuli yhden maalin voitto. Ensin kaatui Winnipeg Jets, sitten voittolaukauskilpailussa Colorado Avalanche. Molemmat vastustajat pystyivät tekemään neljä maalia Starsin verkkoon. Nyt oma maali pysyi puhtaampana, kiitos peräti 39 kertaa torjuneen Oettingerin.

Rantanen kipuaa historiatilastossa

Rantasen kausi on käynnistynyt kolmen ottelun pisteputkella. Tilillä on nyt viisi (1+4) pistettä, joilla hän johtaa Starsin sisäistä pistetilastoa yhdessä Hintzin ja Thomas Harleyn kanssa. Samaan aikaan Rantanen kohoaa myös suomalaisten NHL-pelaajien kaikkien aikojen pistepörssissä.

Rantasella on nyt koossa 655 NHL-ottelustaan 710 tehopistettä, joilla hän on NHL-historian seitsemänneksi tehokkain suomalainen pelaaja. Seuraavana edellä on kuudetta sijaa hallussaan pitävä Mikko Koivu, joka teki 1 035 ottelussaan 711 pistettä. Seuraava tehomerkintä siis nostaa Rantasen kuuden joukkoon huomattavasti kaikkia edellä olevia pelaajia pienemmällä ottelumäärällä. Tällä kaudella pitäisi olla mahdollista tavoittaa Koivun lisäksi Olli Jokinen (750) ja Aleksander Barkov (782), mikä tarkoittaisi neljättä sijaa kautta aikain.

Stars pelaa kotikaukalossaan myös seuraavan ottelun, sillä Vancouver Canucks saapuu torstaina visiitille Texasiin. Silloin pyrkimyksenä on jatkaa puhtaalla saldolla eli ilman pistemenetyksiä. Tiistain kierroksen jälkeen Starsin lisäksi ainoastaan Carolina Hurricanes (3-0-0) on voittanut kaikki alkukauden ottelunsa.

NHL:n historiassa vain kaksi joukkuetta on tehnyt neljässä ensimmäisessä ottelussaan vähintään viisi maalia: Vancouver Canucks kaudella 1992-93 ja Boston Bruins kaudella 2022-23, joten Dallas voi liittyä harvinaiseen joukkoon.

Päävalmentaja Gulutzan katsoi kuitenkin tuloksen taakse ja löysi vielä selvästi parannettavaa.

– Olin jälleen tyytyväinen 40 minuutin peli-ilmeeseen. Minnesotaa vastaan pelattaessa tilanteita ei yleensä tule kauheasti, ja kahden erän jälkeen olimme saaneet enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja. Kolmannessa erässä Wild paransi, ja me passivoiduimme liikaa. Tämä tapahtui myös Jetsiä vastaan pelatussa ottelussa. Jossain kohtaa tällaisesta joutuu maksamaan, joten siinä pitää petrata, Gulutzan sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö