Winnipeg Jets v Dallas Stars

NHL:ssä vietetään kesälomaa pitkän kauden jälkeen. Heinäkuun aikana palataan vielä kauden 2024-25 tunnelmiin muun muassa huippuhetkien, parhaiden pelaajien sekä suomalaisten kausikatsausten kautta. Tänään vuorossa on Dallas Starsin hyökkääjä Mikko Rantanen.

Jonkin verran on tapahtunut sen jälkeen, kun Mikko Rantanen hyppäsi kaukaloon aloittelemaan NHL-kautta 2024-25. Jo silloin puhuttiin sopimusneuvotteluista, mutta Rantanen vakuutteli, että ne eivät pyöri hänen mielessään, vaan agentti hoitaa asiat taustalla.

Sitten sopimusta ei kuulunutkaan. Kausi eteni. Colorado Avalanchen leirissä alettiin selvästi tuntea paineita. Lopulta tapahtui jättikauppa, joka lähetti suomalaistähden matkaan hänet vuosikymmentä aiemmin varanneesta seurasta.

– Kauppa tulee aina vähän yllätyksenä. Sitten kun vielä huomioi, että uuden joukkueen kanssa ei ollut sopimusta, piti miettiä kaikenlaista myös jään ulkopuolella, Rantanen sanoi siirryttyään Dallas Starsiin.

Rantasen aika Carolina Hurricanesissa jäänee pitkässä juoksussa nippelitiedoksi tai kysymykseksi tulevaisuuden pubivisoissa. Hän pelasi joukkueessa vain 13 ottelua ja teki kuusi tehopistettä. Koko ajan puhuttiin totuttelusta. Sellaiseksi se jäikin ennen toista kauppaa, vuoristoradan seuraavaa syöksyvaihetta. Se johdatti Rantasen Teksasiin. Nyt Dallasin on määrä olla pitkäaikainen koti, sillä jatkosopimus tehtiin vuoteen 2033 asti.

Tästä kaikesta huolimatta Rantasen kausi oli tehokas. Tällä kertaa hän ei saavuttanut sadan pisteen tai 40 maalin rajapyykkejä, kuten kahtena edellisenä talvena. Yhteensä 82 ottelussaan hän teki kuitenkin 32 osumaa ja 88 pistettä.

– Hänelle on tapahtunut paljon. Kenenkään ei pitäisi yllättyä siitä, että kaikki ei ole tapahtunut helpolla ja heti. Samanlaisissa tilanteissa olleiden pelaajien historia kertoo kaikille täällä, että tästä ei tule helppoa, Starsin silloinen päävalmentaja Peter DeBoer rauhoitteli pudotuspelien aikana.

Rantasen kauden alusta olisi ehkä pitänyt osata arvata, että luvassa on draamaa. Hän iski sarja-avauksessa Vegas Golden Knightsia vastaan hattutempun. Avalanche puolestaan aloitti tappioputkella, joka alkoi kirvoittaa kriisipuheita välittömästi.

Rantanen teki runkosarjan aikana kolme hattutemppua. Toinen tuli marraskuussa Los Angeles Kingsiä vastaan ottelussa, jossa Rantanen oli pisteillä kaikissa joukkueensa maaleissa. Kolmas tuli joulukuussa osana peräti viiden pisteen (3+2) iltaa Pittsburgh Penguinsia vastaan, joten Rantanen juhlisti 600. otteluaan tyylikkäästi. Siinä vaiheessa peli todella kulki, ja hattutemppu per kuukausi -tyylinen eteneminen povasi jälleen paikkaa pistepörssin kärkipäässä.

Verkko heilui kaikkein ahkerimmin marraskuussa, yhteensä 11 kertaa. Tammikuun loppuvaiheessa tapahtuneeseen Hurricanes-kauppaan mennessä Rantanen oli tehnyt 25 osumaa.

Mikko Rantanen keräsi pisteitä 13 peräkkäisessä Starsin maalissa

Keväästä tuli nousujohteinen ja tunteikas

Hurricanes-aikakausi jakautui kahtia helmikuisen maajoukkueturnauksen molemmin puolin. Rantasen oli määrä lukeutua 4 Nations Face-Off -turnauksessa Suomen tärkeimpiin palasiin. Turnaus meni tehojen osalta alakanttiin, sillä kolmessa ottelussa Rantanen kirjautti vain yhden tehopisteen (maali). Silloin menossa oli jo kaoottinen vaihe kaupan jälkeen.

Rantanen itse tunnusti, että omaan työhön keskittymisen kanssa oli vähän haasteita, eikä hän päässyt edes kotiutumaan Pohjois-Carolinaan.

– Olimme paljon reissussa. Pelejäkin oli paljon, joten yritin vain keskittyä niihin. Sopeutuminen ottaa siis aikansa, Rantanen sanoi maajoukkueturnauksen aikana.

Pääsy Starsin suomalaismafiaan oli lopulta selkeä helpotus. Tuloksentekokin palasi lähemmäs tutumpaa tasoa, sillä Rantanen teki 20 runkosarjan ottelussaan Dallasin pelaajana 18 pistettä. Avalanchessa hän oli tehnyt 49 ottelussa 64 pistettä.

Kohtalo käsikirjoitti kevään täydellisesti, sillä Stars ja Avalanche kohtasivat toisensa heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Neljän ottelun jälkeen oltiin 2-2-tilanteessa, mutta Rantasen tilillä oli vain yksinäinen syöttöpiste. Sen jälkeen hän auttoi kuitenkin Starsin viidennen kamppailun 6-2-voittoon tehoin 1+2 ja piti Dallasin mukana voittotaistelussa kuudennen ottelun 4-7-tappiossa tehoin 1+3.

WPG-DAL: Rantanen heiluttaa Jetsin verkkoa kolmesti toisessa erässä

Paras oli vasta edessä. Sarjan huipentanut seitsemäs ottelu oli Rantasen näytös, täydellinen loppuhuipennus pitkälle saagalle. Kuten nyt tiedetään, Dallas meni jatkoon voittamalla ratkaisuottelun lukemin 4-2, ja Rantanen nakutti hattutempun päälle vielä neljännen tehopisteen syöttämällä yhden osuman.

– Paremmin tätä ei olisi voinut käsikirjoittaa. Hän tuli, pudotti vanhan joukkueensa ja otti meidän joukkueemme reppuselkään. Yksi parhaista henkilökohtaisista playoff-suorituksista, jonka olen elämässäni nähnyt, Starsin maalivahti Jake Oettinger hämmästeli.

Pudotuspelien 18 ottelussa Rantasen saldoksi muodostui 22 tehopistettä. Hän oli Starsin playoff-pörssin ylivoimainen ykkönen ja koko pudotuspelien pistepörssin kahdeksas.

DAL-COL: Rantanen teki uransa ensimmäisen hattutempun pudotuspeleissä

Starsin pelit päättyivät kolmannen kerran peräkkäin Läntisen konferenssin finaaleihin. Toista kertaa peräkkäin Starsin pudotti Edmonton Oilers. Pian kauden päättymisen jälkeen Stars näytti ovea päävalmentaja DeBoerille, joten ensimmäiseen täyteen Dallas-kauteensa Rantanen lähtee syksyllä Glen Gulutzanin alaisuudessa.

– Näin nopeasti on vaikea eritellä syitä. Pelasimme mielestäni kaksi hyvää sarjaa. Oilers teki tämän meille vaikeaksi, emmekä tehneet tarpeeksi sarjan voittamiseksi tai venyttämiseksi. Jokainen antoi kaikkensa, ja tankit ovat tyhjät. Pitää antaa kehuja Oilersille, joukkue puolusti todella hyvin, Rantanen totesi kauden päätyttyä.

Aiheeseen liittyvä sisältö