Golden State Rookie Faceoff-San Jose Sharks v Los Angeles Kings

Tiistaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL) ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Los Angeles Kingsin sopimuspelaaja Aatu Jämsen on pääsemässä hyvään vauhtiin farmiliiga AHL:ssä. Ontario Reignin suomalaishyökkääjä heilutti verkkoa viikon kaikissa kolmessa ottelussaan.

Jämsenin kauden alku sujui hiljaisissa merkeissä. Maalitili aukesi vasta viidennessä ottelussa, ja kahdeksan kamppailun jälkeen tilillä oli vain kaksi (1+1) tehopistettä. Ketsuppipullo pamahti auki keskiviikkona syksyn toisen osuman myötä.

– Jämsenillä oli hieman enemmän virtaa tänään. Tuo oli hyvä askel eteenpäin. Toivottavasti hän pystyy jatkamaan tuota, pääsemään todella vauhtiin ja auttamaan meitä kärkiketjujen hyökkääjänä, Ontarion päävalmentaja Andrew Lord sanoi keskiviikon pelin jälkeen.

Ja Jämsenhän jatkoi. Hän laittoi kiekon pömpeliin myös perjantaina ja lauantaina.

– Jämsenillä oli viime kaudella hieman loukkaantumishuolia, jotka tavallaan pilasivat hänen hyvän jaksonsa (heti joulun jälkeen 11 maalia reiluun kahteen kuukauteen). Tämän kauden alku oli vähän vaisu, mutta nyt hän päässyt vauhtiin. Hänen pitää vielä kehittyä kokonaisvaltaisessa pelissään, mutta hänen terävyytensä maalin tuntumassa ja muut pelin yksityiskohdat ovat menossa parempaan päin, Lord sanoi lauantaina.

Kings varasi Jämsenin kesän 2020 NHL Draftissa seitsemännellä kierroksella. Pelicans-kasvatti pelaa kolmatta kauttaan Los Angelesin farmijoukkueessa.

Jämsenin perjantain ja lauantain maalit olivat molemmat ottelun avausosumia. Ontarion kannalta potku ei valitettavasti riittänyt loppuun saakka kumpanakaan päivänä. Reign ei ollut ennen viime viikkoa hävinnyt peräkkäisiä koitoksia tällä kaudella vielä kertaakaan, mutta nyt tappioputki on jo neljän ottelun mittainen ja sarjasijoitus valahtanut Pacific-divisioonassa kahdeksanneksi.

Jämsen on pitänyt toistaiseksi yksin yllä suomalaismainetta Ontariossa. Kings laittoi Otto Salinin loukkaantuneiden listalle harjoitusleirin lopussa, eikä puolustaja ole vielä esiintynyt yhdessäkään AHL-ottelussa tällä kaudella.

Halttunen takoi kauden toisen hattutemppunsa

Belleville Senatorsin hyökkääjä Kasper Halttunen laittoi vielä paremmaksi kuin Jämsen. Hän iski ensin perjantaina joukkueensa ainoaksi jääneen osuman tappio-ottelussa, mutta johdatti sitten farmisenaattorit voittoon hattutempullaan. Kolmen maalin iltapuhde oli hänelle jo kauden toinen.

Hartford Wolf Packin Juuso Pärssinen vietti Halttusen tapaan neljän pisteen viikkoa. Pärssinen merkkautti tehot 1+3 ja venytti pisteputkensa neljään otteluun. Milwaukee Admiralsin Joakim Kemell (2+1) kasvatti maalisaldoaan kahdella osumalla. Verkkoa heiluttivat myös Utica Cometsin Lenni Hämeenaho ja Chicago Wolvesin puolustaja Aleksi Heimosalmi (1+1).

Hämeenaho ja Utican puolustaja Topias Vilen iskivät kiekon reppuun lisäksi sunnuntain voittolaukauskilpailussa. Vilen ratkaisi kyseisen rankkarikisan.

Tarjoilupuolella kunnostautui Pärssisen ohella kaksi suomalaistulokasta, Coachella Valley Firebirdsin Julius Miettinen (0+2) ja Milwaukeen puolustaja Daniel Nieminen (0+2). Miettinen (2+6) on AHL:n tulokkaiden pistepörssissä jaetulla 11. sijalla. Nieminen (1+6) on ollut tulokaspakeista neljänneksi tehokkain.

Maalivahdeista tositoimissa nähtiin Coachella Valleyn Niklas Kokko, Laval Rocketin Kaapo Kähkönen ja Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Joel Blomqvist, jotka kaikki esiintyivät yhdessä ottelussa. Vain yhden maalin päästänyt Kokko voitti pelinsä. Kähkönen aloitti kauden neljällä peräkkäisellä voitolla, mutta on nyt hävinnyt kahdesti putkeen. Blomqvist on kolmen ottelun tappioputkessa.

Päävalmentaja Jussi Ahokkaan Colorado Eagles voitti kerran ja hävisi kertaalleen sekä varsinaisella peliajalla että voittolaukauskilpailussa. Colorado majailee 10 joukkueen Pacific-divisioonassa kolmantena.

Yliopistopuolustaja heilutti verkkoa kolmesti

Joona Väisänen jatkoi mahtavan tehokasta alkukauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjassa. Western Michigan Broncosia edustava suomalaispuolustaja teki torstaina hattutempun ja merkkautti viikon kahteen otteluun viisi (3+2) tehopinnaa. Väisäsen kauden saldo on nyt seitsemän ottelua ja 5+7=12 pistettä. Koko yliopistosarjassa on viikonlopun jälkeen vain yksi puolustaja ja yhteensä kuusi pelaajaa, joilla on enemmän pisteitä kuin Väisäsellä.

Boston College Eaglesin hyökkääjät Matias Vanhanen (1+0) ja Oscar Hemming (0+1) pääsivät molemmat pisteiden makuun. Vanhanen teki perjantaina kauden kolmannen maalinsa, mutta jäi lauantaina ensimmäistä kertaa kiikaritehoille yliopistourallaan.

UMass Minutemenin puolustaja Samu Alalauri (1+1) teki perjantaina yliopistouransa ensimmäisen maalin. Verkkoa heiluttivat myös Harvard Crimsonin Heikki Ruohonen ja Lake Superior State Lakersin Markus Loponen. Ruohonen osui heti syksyn ensimmäisessä ottelussaan, kun Harvard käynnisti kautensa "jälkijunassa".

Junioriliigoissa meininki oli hiljaisempaa. Suomalaisvarauksista vain OHL:n London Knightsin puolustaja Juho Piiparinen (0+1) pääsi pisteille. Yhden maalin pohjusti myös ensi kesän NHL Draftin suomalaistoivoihin lukeutuva Luca Santala, joka kiekkoilee OHL:n Kitchener Rangersissa.

Halttunen suomalaisten uusi pörssikärki

Suomalaispelaajista liikenteessä oli vain puolustaja Jesse Pulkkinen, joka nostettiin "farmin farmista" eli ECHL:stä AHL:n puolelle Hamilton Hammersin vahvuuteen. Hyökkääjä Samu Salminen teki sunnuntaina AHL-debyyttinsä Charlotte Checkersissä. Hyvässä iskussa ollut Bakersfield Condorsin Aku Räty ei pelannut viikolla lainkaan sairastelun takia.

Texas Starsin Emil Hemming (0+1) merkkautti AHL-uransa ensimmäisen syöttöpisteen. Puolustaja Antti Tuomisto (0+1) puolestaan avasi pistetilinsä uuden seuransa Henderson Silver Knightsin nutussa. Hartford Wolf Packin puolustaja Urho Vaakanainen (0+1) merkkautti puolestaan ensimmäisen AHL-tehopisteensä sitten kauden 2021-22.

Halttunen (9+3=12) nousi suomalaisten AHL-pistepörssin kärkipaikalle. Hän jakaa liigan maalipörssin toista sijaa tällä hetkellä NHL:n puolella vaikuttavan Coachella Valleyn Jani Nymanin kanssa. AHL:n pistepörssissä Halttunen on jaetulla 10. sijalla. Grand Rapids Griffinsin Jesse Kiiskinen johtaa AHL-tulokkaiden maalipörssiä kuudella osumallaan.

Suomalaisten pistepörssissä Halttusen perässä tulevat Nyman (9+2), Kiiskinen (6+5), Aku Räty (5+3), Kemell (4+4), Miettinen (2+6), Hämeenaho (4+3), Cleveland Monstersin Mikael Pyyhtiä (3+4), Pärssinen (3+4), NHL:ssä tällä hetkellä pelaava Springfield Thunderbirdsin Aleksanteri Kaskimäki (2+5) ja Nieminen (1+6).

Aiheeseen liittyvä sisältö