Uuden kauden alkua odotellessa NHL.com/fi listaa taalajäiden parhaat pelaajat pelipaikoittain. Tällä kertaa listataan kymmenen parasta keskushyökkääjää.
10. Mark Scheifele, Winnipeg Jets
Kymppisijalle olisi voinut perustella useammankin pelaajan, mutta hyvän kauden pelannut Jetsin Scheifele ansaitsee paikkansa tässä listauksessa. Viime kaudella syntyivät uran ennätyspisteet, kun hän kirjautti 82 ottelussa tehot 39+48=87. Oli myös pudotuspeleissä runkosarjan voittaneen Jetsin kantavia voimia (11 ottelua, 5+6=11). Häntä ei voi ohittaa ensi talvena Kanadan olympiajoukkuetta valittaessa.
9. Jack Hughes, New Jersey Devils
Yhdysvaltalaiskeskushyökkääjän edelliset pari kautta ovat olleet valitettavan rikkonaisia, ja pirupaidat olisivat kaivanneet häntä pudotuspeleissä täydessä pelikunnossa. Hughesille päätettiin tehdä maaliskuun alussa olkapääleikkaus, ja kuntoutuminen siitä piti hänet sivussa kaukaloista loppukauden ajan. Hänen odotetaan kuitenkin olevan jälleen syksyllä harjoitusleirin alkaessa täydessä iskussa. Hughesilla, 24, on edellytyksiä nousta listalla ylöspäin tulevina vuosina, sillä potentiaalia on vielä lunastamatta.
8. Brayden Point, Tampa Bay Lightning
Point tekee tasalaatuista tulosta salamapaidoissa, vaikka ei ole koskaan ollut pelipaikkansa kaikkein kirkkain tähti. Viime kaudellakin homma kuitenkin toimi ja hän kirjautti 77 ottelussa tehopisteet 42+40=82. Hän teki vähintään 40 maalia jo kolmannella peräkkäisellä kaudella. Hän oli yksi kuudesta ensimmäisenä Kanadan joukkueeseen vuoden 2026 talviolympialaisiin nimetystä pelaajasta.
Lisää aiheesta: Ensimmäiset pelaajat valittu vuoden 2026 olympiajoukkueisiin
7. Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins
Penguinsin kapteeni ei tunnu hyytyvän, vaikka pelivuosia 37-vuotiaalla hyökkääjällä alkaa olla takana jo runsaasti. Viime kaudella Crosbysta tuli NHL-historian ensimmäinen pelaaja, joka on pelannut NHL:ssä 20 kautta piste per peli -tahdilla. Hän ohitti maaliskuussa Wayne Gretzkyn, joka kirjautti keskimäärin yli pisteen ottelua kohden 19 kaudella. Viime kaudella pingviinikippari nakutti 80 ottelussa tehot 33+58=91.





















