Chicagon kannu yhdisti Timosen ja Toewsin pysyvästi

Kauden 2025-26 aikana jututamme suomalaisia Stanley Cup -voittajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan sekä kultaisimpia muistojaan mestaruuskaudelta. Tänään tapaamme Kimmo Timosen, jonka kaudella 1998-99 alkanut NHL-ura huipentui mestaruusjuhliin Chicago Blackhawksin riveissä vuonna 2015.

On vuosi 2014 ja eräs elokuun alkupuolen yö. Kimmo Timonen päättää lopettaa NHL-uransa omilla ehdoillaan, eikä jääräpää antanut periksi. Seuraavaan kesään mennessä nähtiin urheiludraamaa parhaimmillaan.

– Pohkeessa ollut veritulppa oli mennyt keuhkoihin. Heti ensimmäisenä yönä sairaalassa päätin, että näin minun ura ei pääty. Olen joutunut kiipeämään vuoria pitkin pienempänä pakkina ja päässyt jonkinlaiseen statukseen. Näin minun ura ei lopu, hän muistelee NHL.com/fi:n haastattelussa.

Eikä loppunut. Timonen sai käsiinsä mestaruuskannun Chicago Blackhawksin kapteenilta Jonathan Toewsilta runsaat kymmenen kuukautta myöhemmin. Suomalaislegenda myöntää, että kannu oli painavampi kuin hän luuli, ja sen nostamiseen sai oikeasti käyttää voimaa sekä kahta kättä – mutta sydän oli kevyt.

– Jonathanin kanssa ollaan tavattu ja oltu yhteyksissä siitä lähtien. Nytkin laitoin hänelle viestiä, kun hän kahden vuoden tauon jälkeen palasi. Toivoin hänelle kaikkea hyvää ja sanoin, että toivottavasti kausi menee hyvin ja pysyt terveenä. Hän kiitti ja sanoi arvostavansa kovasti viestiäni.

Timonen myöntää, että hänen viimeisen NHL-ottelunsa aamu on yksi niistä asioista, jotka ovat piirtyneet lähtemättömästi hänen mieleensä. Kyseessä oli finaalisarjan kuudes ottelu, kotipeli. Aamujäillä kapteeni veti hänet sivuun ja sanoi, että kahta edellistä mestaruutta he eivät voittaneet kotona, mutta tämä voitetaan. Toews lupasi luovuttaa kannun ensimmäisenä Timoselle.

– Olin ihan sekaisin siitä, mitä hän sanoi. Olin ihan silleen, että olen jo nyt voittanut Stanley Cupin. Aamutreenit meni ihan pieleen, kun mietin, mitä hän sanoi. Minun piti oikeasti pysäyttää itseni aamutreenien jälkeen ja muistuttaa, että tämä on vasta peli numero kuusi. Älä anna ajatuksen karata vielä voittamiseen. Treenien jälkeen nukkumisesta ei tullut mitään.

Chicagon kapteeni Toewsin upea ele ei unohdu

Ja sitten oli finaalien kuudennen ottelun aika. Timosen ajatukset kiersivät alati kiihtyvällä vauhdilla, kun Blackhawks meni päätöserässä 2–0-johtoon. Kolmisen minuuttia ennen summeria hän alkoi pohtia, että Toews taisi sittenkin olla oikeassa, ja ajatus kostautui heti. Chicago otti jäähyn, ja Timonen melkein syytti siitä itseään, vaikka istuikin vaihtoaitiossa.

– Minkä takia menin miettimään voittoa etukäteen. Nyt kun ne tekee maalin, niin jäljellä on vielä 2,5 minuuttia. Sen tietää, mitä jääkiekossa tapahtuu, kun toinen pääsee oikein myllyttämään lopussa. Jos ne tulee tasoihin, ne menee vielä ohikin, hän ajatteli.

Loppuminuutit olivat sitten ”ihan mustaa”.

Timonen ihailee edelleen Toewsin elettä ja hymähtää, kuinka he olivat vuoden 2010 Stanley Cupin finaaleissa vääntäneet vastakkain kulmissa ja tapelleet kannusta.

– Hän (Toews) tajusi, että nyt on ukolla 40 ikää ja mahdollisuus voittaa. Kannun ojentaminen jäi kyllä mieleen, se oli niin hienosti tehty.

Timoselta oli vaadittu sitkeyttä ja itsepäisyyttä, että hän pääsi vastaanottamaan kannun. Hän oli tehnyt kesällä 2014 vuoden jatkosopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa, ajatuksenaan pelata vielä yksi kausi. Hän harjoitteli hyvin koko kesän tarkoituksenaan aloittaa jääharjoittelu tavalliseen tapaan elokuun ensimmäisellä viikolla. Veritulppa kuitenkin ehti ensin.

– Veritulppaa tutkittiin elokuun aikana Suomessa, ja tutkimukset jatkuivat Philadelphiaan palattua suvussa olevan verisairauden takia.

Tosin Timosella on oma teoriansa veritulpan synnystä.

– Kauden 2013-14 pleijareissa sain muutaman lämärin yhteen ja samaan kohtaan pohkeessa, eikä se ikinä parantunut. Veikkaan, että sinne jäi arpi, ja siitä tuli veritulppa. Mutta kukaan ei pysty todistamaan, mistä se tuli. Veritulppa meni verisairauden piikkiin.

Lääkäreiden viesti oli selkeä: edessä on vähintään kuuden kuukauden huili, koska verenohentajien kanssa ei voi pelata. Flyersin GM Ron Hextallin kanta oli yhtä yksiselitteinen: olet 39-vuotias, miksi vielä pelaisit ja ottaisit ison riskin.

Mikään puhe ei kääntänyt Timosen päätä, sillä hän oli päättänyt löytää lääkärin, joka ymmärtää hänen palavan halunsa lopettaa kausi pelaamalla. Kymmenien kontaktien jälkeen pelaajayhdistys NHLPA:n kautta löytyi Washingtonista Georgetown Universitysta lääkäri, joka oli erikoistunut verisuonisairauksiin ja hoitanut Timosen kaltaisia urheilijoita. Vastaus oli löytynyt.

Elämä aikataulutettiin kahdentoista tunnin pistosjaksoihin

Timonen harjoitteli itsekseen loppuvuoden, pääsi jäälle vuodenvaihteessa ja liittyi Flyersin mukaan helmikuussa. Pian keskustelut Hextallin kanssa jatkuivat.

– Flyersin tilanne pelaajakauppojen takarajalla oli se, että joukkue oli kahdeksan pistettä pudotuspeliviivan alapuolella. Näytti siltä, ettei pleijareihin ole asiaa. Puhuttiin kymmeniä kertoja Hextallin kanssa. Hän oli koko ajan että älä nyt enää pelaa, sinulla on kolme lasta. Minun vastaus oli, että nyt et ymmärrä. En halua lopettaa näin.

Lopulta Hextall taipui ja esitti kysymyksen:

– Haluatko lopettaa uran kaukana pudotuspeleistä vai haluatko oikeasti taistella mestaruudesta? Se sinulta puuttuu.

Timosella oli heti vastaus valmiina:

– Nyt puhut asiaa. Niin puuttuu. Haluan lopettaa luistimet jalassa. Jos jossain on mahdollisuus saavuttaa mestaruus, niin totta kai sinne.

Hextall alkoi soitella kollegoilleen ja kertoi, että ”Kimmo on nyt tarjolla”. Kolme, neljä joukkuetta oli kiinnostunut, ja yksi niistä oli Nashville Predators, jonka riveissä Timonen oli lyönyt itsensä läpi NHL-puolustajien eliittiin. Loppumetreillä myös Chicago ilmaisi kiinnostuksensa.

– Hextall sanoi minulle, että hän kyllä lähtisi Chicagoon. He oli voittaneet jo kaksi Cupia lyhyen ajan sisään, ja joukkue oli melkein sama kuin edellinen mestarijoukkue.

Pari päivää myöhemmin Chicago toivotti Timosen tervetulleeksi kokoonpanoonsa.

– Muutama kuukausi aikaisemmin oli sanottu, ettei missään nimessä enää jääkiekkoa, ja yhtä äkkiä olet lentokentällä mailojen ja kassien kanssa lähdössä Chicagoon, Timonen kuvailee uransa nopeita käänteitä.

Hän oli ehtinyt harjoitella jäällä Flyersin kanssa vain viikon ennen kauppoja, mutta Chicagossa ei aikailtu. Konkaripuolustaja laitettiin heti pelaamaan, sillä washingtonilainen lääkäri oli antanut selkeät ohjeet. Harjoitusten jälkeen Timonen piikitti verenohennuslääkettä, jonka vaikutus kesti 12 tuntia. Pelipäivät hän oli ilman pistosta, mutta ottelun jälkeen oli taas piikin aika. Sen vaikutus ehti loppua ennen seuraavia treenejä.

– Tällä lailla menin neljä, viisi kuukautta. Pistokset laitettiin mahaan. Muistan, kun loppuajasta etsittiin paikkoja, mihin voi enää pistää. Jälkiä oli mahassa, kyljessä ja melkein jo selässäkin. Nyt pelien loputtua otan verenohentajan joka päivä pillerinä.

Mestaruusjunan vauhti alkoi välillä vähän hirvittää

Timonen otettiin hienosti vastaan Chicagossa, ja hän aisti heti koppiin mennessään, mikä on homman nimi.

– Välittömästi tajusi, että kaverit on siellä puhtaasti voittamassa. Mitään muuta tavoitetta ei ole. Jokainen satsasi siihen kaikkensa jäällä ja jään ulkopuolella.

Siihen mestaruusjunaan Timonenkin hyppäsi, mutta sitten vauhti alkoi vähän hirvittää.

– Pääsin treenaamaan jäällä tammikuussa ja helmikuussa joukkueen mukaan. Sitten Chicagoon ja heti pelaamaan. Tuli sellainen tunne, että nyt tämä vauhti ja kaikki tulee silmille. Jotenkin en päässyt Chicagossa pakkikoutsin kanssa missään vaiheessa samalle sivulle. Se oli ylä- ja alamäkeä, Timonen myöntää, että olisi halunnut pelata enemmän.

Mutta seuran vaihtaminen oli hänestä silti oikea päätös ja helppo tehdä.

– Olin 40-vuotias ja mahdollisessa mestaruusjoukkueessa. Pääsin kuitenkin pelaamaan kaksi, kolme, neljä, viisi tai kuusi minuuttia. Nautin siitä ajasta. Yritin olla kopissa positiivinen hahmo enkä missään nimessä halunnut tuoda sinne mitään negaa, vaikken itse päässytkään pelaamaan paljon.

Jääkiekossa ei koskaan ole varmaa voittajaa ennen kuin ratkaiseva Stanley Cup -finaalien ottelu on pelattu. Ei Timonenkaan Chicagoon lähtiessään tiennyt, miten hänen tarinansa päättyisi.

– Kaikkein tunteellisin hetki oli ratkaisevan pelin viimeinen minuutti. Siinä kävi mielessä veritulppasotkut ja mistä kauteen lähdettiin. Vähän taputtelin itseäni selkään, että kannatti taistella. Minuutin aikana mielessä kävi läpi melkein koko ura.

Viisikymppisen ex-pelaajan vauhti vain kiihtyy

Timonen täytti maaliskuussa 50 vuotta, mutta ei suinkaan ole vauhtiaan hiljentänyt eläkeläisvaari. Hänellä on Antti Mäkisen kanssa viikoittainen podcast Kimanttia, osa ajasta kuluu New Jerseyn alueen Suomen kunniakonsulin töissä ja Kuopiossa toimiva ravintola vaatii sekin oman aikansa.

– Ravintolabisnes teettää nyt paljon hommia, kun ravintolamaailma on niin alamaissa. Melkein päivittäin joudutaan miettimään uusi ratkaisuja, millä selvitään ja pidetään pää pinnalla. Olen myös neljän, viiden start-up-yrityksen hallituksessa mukana.

Tekemistä siis riittää, vaikka pelit ja -reissut ovat taaksejäänyttä elämää.

– Nyt lasten synttärit ja muut perheen juhlat eivät jää väliin niin kuin pelatessa. Vaimon kanssa reissataan, mutta nyt lasten ja ystävien luo. Poika pelaa Vaasassa jääkiekkoa. Nuorempi tyttö aloitti opiskelut University of Wisconsinissa ja vanhempi on töissä New Yorkissa. Kohta lähdetään Suomeen kolmeksi viikoksi.

Luppoaikaa ei kerta kaikkiaan pääse syntymään, ei ainakaan Timosen mielestä.

– Jos tulee tylsä hetki, niin vaimo löytää meidän talossa aina jotain korjattavaa tai maalattavaa. Olen ainakin kerran jo maalannut talon kokonaan sisältä uusiksi, hän naureskelee.

Entä ura jääkiekon parissa?

– Esimerkiksi Flyers on viime aikoina kysynyt jääkiekkohommiin monta kertaa. Minun luonne vaan on sellainen, että jos johonkin ryhtyy, pitää olla 24/7 täysillä mukana. Jos siihen lähtisin, niin kaikki muu jäisi väliin, lapset, ystävät, perhe. Olen jo kerran jäänyt niistä paitsi, miksi tekisin sen taas.

Mutta jääkiekkoa Timonen ilman muuta seuraa, omasta mielenkiinnosta ja podcastin takia. Meneillään olevan kauden joukkueet on ruodittu tarkkaan, ja voittajaehdokkaita näyttäisi olevan kuudesta kahdeksaan. Mutta erot ovat pieniä, joten mestaruus irtoaa hyvänä päivänä hyvällä maalivahtipelillä.

– Jos Florida saa Sashan (Aleksander Barkov) mukaan pleijareihin, niin se on taas kova joukkue. Jostain syystä Colorado näyttää nyt vahvalta ja kovalta. Mutta kuten sanoin, tässä vaiheessa voittajaehdokkaita on monta, Timonen päättää.