NHL:n Euroopan-mediapäivä järjestettiin tänä kesänä Italian Milanossa, ja NHL.com/fi jututti tapahtumassa liigan eurooppalaistähtiä. Tänään julkaisemme yksinoikeudella Buffalo Sabresin maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen haastattelun.
Ukko-Pekka Luukkonen on palannut Buffalo Sabresin treenivahvuuteen. New Yorkin osavaltion länsiosassa koettiin pieni säikähdys, kun suomalaismaalivahti ei ollut pelikunnossa harjoitusleirin käynnistyessä, mutta kaiken pitäisi olla nyt kohdillaan. Luukkonen osallistui Sabresin harjoituksiin ensimmäisen kerran torstaina.
– Yksin jäällä oleminen on syvältä. Harjoitusleirin paras puoli on aina pelata ja luistella jätkien kanssa, joten oli todella hauska olla jäällä. Tietenkin kun palaa kehiin, niin vauhti oli hieman erilaista, mutta kokonaisuutena tuntui hyvältä, 26-vuotias Luukkonen kertoi treenien jälkeen.
Luukkonen oli potenut alavartalon vammaa.
– Se vain tuli esiin kesän lopulla ajan myötä. Kyse ei ollut mistään yksittäisestä vääntymisestä eikä mistään sellaisesta.
Ja tulihan sieltä myös se tärkein asia.
– Minun pitäisi olla pelikunnossa, kun kausi käynnistyy.
Luukkonen vastaili kysymyksiimme NHL:n eurooppalaispelaajien mediapäivänä Milanossa.
Buffalossa on nähty playoff-jäääkiekkoa viimeksi vuonna 2011. Sabresin GM Kevyn Adams sanoi viime kauden päätöslehdistötilaisuudessaan, että loppujen lopuksi vain voittamisella on merkitystä. Onko joukkueella nyt erilaiset paineet päästä pudotuspeleihin?
– Kyllä, uskon niin. Joukkueen runko on nyt ollut pitkään kasassa. Me olemme yhä nuoria pelaajia, mutta olemme tulossa siihen pisteeseen, että emme voi käyttää sitä enää tekosyynä. Pitää lähteä kauteen osoittamaan, että pystymme siihen. Uskon, että hieman kypsempi peli tulee olemaan valtavan ratkaiseva tekijä meille.
Mikä asia tuo sinulle eniten optimismia alkavaan kauteen?
– Meillä on todella paljon nuoria ja lahjakkaita pelaajia. Olen ottanut askeleen eteenpäin. Tiedän, kuinka paljon yksi kausi ja kesä voivat merkitä. Meillä on paljon pelaajia, jotka voivat vielä ottaa valtavia askelia eteenpäin. Se tulee olemaan tärkeä asia. Se antaa ison mahdollisuuden parantaa joukkueena.
Jos unohdetaan se, että Sabres menee päätyyn asti, niin anna yksi uskalias veikkaus ensi kauteen.
– (Sabresin hyökkääjä) Tage Thompson rikkoo 50 maalin rajapyykin.






















