BUF Rasmus Dahlin

NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Buffalo Sabres.

Huhtikuun 26. päivä vuonna 2011. Buffalo Sabres häviää Philadelphia Flyersille pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ratkaisuottelussa ja joutuu kesälomalle. Loma on hieman venähtänyt, sillä Sabresia ei ole sittemmin playoffeissa nähty.

Yli 14 vuoden ajan on kuultu korulauseita, tehty jälleenrakennusta – ja epäonnistuttu kerta toisensa jälkeen. Kaudella 2025-26 on tuloksenteon aika, mutta ilman uusia ideoita ja merkittävää venymistä ei kuivalle kaudelle ole loppua luvassa vieläkään.

Viime kaudella Sabres sentään hävisi alle puolet otteluistaan (39) ja vältti Atlantic-divisioonan jumbosijan. Pudotuspeliviiva jäi kokeneen Lindy Ruffin valmentamalta joukkueelta silti 12 sarjapisteen päähän.

Synkistä vuosista huolimatta Buffalon organisaatiota on turha syyttää yrityksen puutteesta, ja uusia keinoja kehitellään jatkuvasti. Ehkä Jarmo Kekäläinen on avain uuteen tulemiseen?

Sabres tiedotti toukokuussa, että Kekäläinen oli nimitetty seuran vanhemmaksi neuvonantajaksi. Kekäläinen toimii GM Kevyn Adamsin aisaparina ja osallistuu kaikkiin urheilutoimintoihin. Työnkuva on siis merkittävä. Kekäläinen totesi, että hänen ajatuksensa voittavan joukkueen rakentamisesta ovat samanlaiset kuin Buffalolla.

– Kävi hyvin nopeasti selväksi, että Jarmo on ihanteellinen lisä seuraamme, Adams sanoi toukokuussa.

– Hänellä on pitkä ura GM:nä, paljon kokemusta pelaajatarkkailusta sekä taustaa kansainvälisestä ammattilaisjääkiekkoilusta. Olen varma, että Jarmo sopii Sabresiin täydellisesti, GM lisäsi.

Ensimmäinen työnäyte saatiin kesäkuun lopulla. Sabres kauppasi toiseksi parhaan pistemiehensä, hyökkääjä JJ Peterkan, Utah Mammothiin. Vastikkeeksi Buffalo sai hyökkääjä Josh Doanin ja puolustaja Michael Kesselringin. Peliliikkeen motivaatio oli selkeä: Sabresista halutaan tehdä rajumpi ja inhottavampi vastustaja, jopa lahjakkaan ja taitavan hyökkääjän menettämisen kustannuksella.

Puolustus, jota oikealta ampuva ja raamikas Kesselring entisestään vahvistaa, on Sabresin ehdoton valtti. Sitä johtavat Rasmus Dahlin ja Owen Power, jotka olivat NHL Draftin ykkösnimet kolmen vuoden välein (2018 ja 2021). Luottokasvoja ovat lisäksi Bowen Byram ja Mattias Samuelsson. Onnistuessaan Buffalon puolustus ei kalpene minkään vastustajan edessä NHL:ssä.

Ukko-Pekka Luukkonen kantaa ykkösmaalivahdin vastuuta. Kaikkiaan 155 NHL-ottelua pelanneen veskarin tilastot ottivat viime kaudella takapakkia, mutta se ei lähtökohtaisesti horjuta hänen asemaansa ykkösenä. Alex Lyon ja Devon Levi antavat suomalaiselle oivaa taustatukea.

BUF-EDM: Luukkonen torjuu Sabresin kuuden ottelun tappioputken poikki

Tage Thompson on paukuttanut parhaalla kaudellaan 47 maalia, ja hänen lisäkseen Alex Tuch ja Jason Zucker kuuluvat Sabresin hyökkäyksen ytimeen. Alle 22-vuotiailta Zach Bensonilta ja Jiri Kulichilta on lupa odottaa edistysaskelia.

Josh Norris, Jack Quinn ja Ryan McLeod ovat puolestaan hieman kokeneempia hyökkääjiä, joiden potentiaali ei ole vielä realisoitunut. Kolmikolla on niin paljon kapasiteettia, että venyminen saattaa nostaa koko joukkueen suorituksen plussan puolelle.

Harjoitusotteluissaan Sabres kohtaa Columbus Blue Jacketsin, Detroit Red Wingsin ja Pittsburgh Penguinsin kunkin kaksi kertaa. Buffalo on harjoituskauden kiinnostavimpia joukkueita, koska nuorelle katraalle on luvassa paljon näyttöpaikkoja. Lisäksi saadaan esimakua siitä, millaiseen kehitysloikkaan Norrisin ja Quinnin kaltaisilla pelaajilla on eväitä.

Alustava kokoonpano 2025-26

Zach Benson - Jiri Kulich - Tage Thompson
Jason Zucker - Josh Norris - Alex Tuch
Jordan Greenway - Ryan McLeod - Jack Quinn
Beck Malenstyn - Peyton Krebs - Josh Doan

Bowen Byram - Rasmus Dahlin
Owen Power - Michael Kesselring
Mattias Samuelsson - Conor Timmins

Ukko-Pekka Luukkonen
Alex Lyon

Ylimääräiset: Justin Danforth, Jacob Bryson, Devon Levi

Seuraa tätä nuorta lupausta

Konsta Helenius saapui viime kaudeksi Pohjois-Amerikkaan ja debytoi AHL:n Rochester Americansissa. NHL-ensiesiintyminen jäi vielä tulevaisuuteen, mutta suomalaishyökkääjä oli Americansin toiseksi tehokkain tulokas kerättyään 65 otteluun 14+21=35 pistettä.

BUF konsta helenius

Sabres varasi Heleniuksen vuoden 2024 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella, numerolla 14. Ylöjärveläissyntyiseltä pelaajalta odotetaan Buffalossa paljon, joten avauskauden tulos oli kenties hienoinen pettymys.

– On vaikeaa tehdä pisteitä joka ilta. Jos menettää hermonsa jokaisesta pisteettömästä ottelusta, niin kaudesta tulee todella pitkä. Pitää osata olla tyytyväinen myös niistä peleistä, joissa ei tule tehoja, Helenius totesi huhtikuussa.

Oikealta ampuva monipuolinen hyökkääjä on pelannut sekä keskellä että laidassa. Harjoitusottelut ovat Heleniukselle upea tilaisuus näyttää kykynsä ja todistaa mahdollisuutensa vääntää paikasta NHL-miehistössä.

Sabresin kauden päätavoitteet

Tavoitteenasettelu on varsin yksinkertainen: lähes puolitoista vuosikymmentä kestäneen pudotuspelittömän aikakauden on päätyttävä. Vahvan alakerran menestymisedellytyksistä on pidettävä huolta, ja hyökkäyspelaamiseen täytyy löytyä aivan uusi punainen lanka. Yli- ja alivoima kuuluivat koko liigan alakastiin, joten erikoistilannepelaamisen kehittäminen on varmasti harjoitusleirin ja -otteluiden keskeinen painopiste.

Aiheeseen liittyvä sisältö