Helenius oli aikaisemmin syyskuussa mukana Sabresin nuorten pelaajien leirillä. Niissä harjoitusotteluissa ruuti oli vielä kuivaa.
– Tiedämme, että Heleniukselta löytyy taitoa. Mutta hän ei käyttänyt paikkoja hyväkseen nuorten pelaajien harjoitusotteluissa, Ruff totesi.
Onneksi ne pelit eivät määrittäneet Heleniuksen mahdollisuuksia.
– Jokainen aloittaa puhtaalta pöydältä (Sabresin varsinaisella harjoitusleirillä). Niillä kavereilla, jotka eivät saaneet tehoja aikaiseksi (nuorten pelaajien otteluissa), on tilaisuus näyttää mihin pystyvät. Pääsee sitten pelaamaan yhdessä, kahdessa tai kolmessa harjoitusottelussa, niin se on paikka esittää taitojaan, Heleniuksen valmentajana nuorten pelaajien leirillä ja viime kaudella AHL:ssä toiminut Michael Leone sanoi.
Eikä Heleniuksen peli ole pelkkää taitokiekkoa. Ruff pitää myös hänen muusta osaamisestaan.
– Pidän hänen kilpailuhenkisestä luonteestaan ja kovuudesta, jolla hän yrittää pelata, sekä fyysisestä pelistä. Hän teki samaa nuorten pelaajien otteluissa eli oli mukana fyysisessä pelissä ja yritti pelata kovaa. Olemme puhuneet siitä, että meidän pitäisi olla kovempi joukkue. Hän auttaa meitä olemaan kovempi joukkue, Ruff kiitteli Sabresin kesän 2024 ykköskierroksen varausta.
Tiistaina Helenius sai vastuuta 16.01, josta 2.21 oli ylivoimaa. Hänellä oli nyt rinnallaan kokeneemmat Jason Zucker ja Ryan McLeod. Columbus meni toisessa erässä 1-0 johtoon, mutta Buffalo nousi rinnalle ennen jälkimmäistä taukoa. Kamppailu ratkesi kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria, kun Zucker viimeisteli Heleniuksen ja McLeodin esityöstä.
– Pidin Heleniuksen taisteluilmeestä ja hänen pelistään. Se vaihto, joka johti toiseen maaliimme, oli häneltä hitonmoinen. Tuo oli varmaan parasta peliä, mitä olen nähnyt häneltä, Ruff ihasteli.
Mutta kyllä Helenius sai myös valmentajan verenpaineen nousemaan otettuaan jäähyn ajassa 55.20.
– Helenius käytti mailaansa loistavasti – paitsi sen yhden kerran, kun hän sai jäähyn. Mailan pitäisi olla jäässä. Olemme puhuneet joukkueessa itsekurista. Alle viisi minuuttia jäljellä, ja otamme jäähyn mailarikkeestä hyökkäyspäässä. Tuollaisia jäähyjä ei saa ottaa, Ruff jyrisi.
Ruff antoi kuitenkin Heleniukselle tilaisuuden synninpäästöön.
– Ajattelin sitä kahdella tavalla. Voisin penkittää hänet tai voisin katsoa, miltä hänen seuraava vaihtonsa näyttäisi. Pidin hänen vastauksestaan jäähyn jälkeen. Hän antoi meille hitonmoisen vaihdon (Columbuksen hakiessa lopussa tasoitusta ilman maalivahtia), Ruff kiitteli.
Tuore ketjukaveri oli myös vakuuttunut näkemästään.
– Helenius pelasi loistavasti ja on selvästikin todella taitava. Hän tulee olemaan todella hyvä pelaaja tässä liigassa pitkään. Oli hauska rupatella hänen kanssaan vaihtopenkillä ja oppia hieman lisää hänen pelistään. Hän on erittäin lupaava, Zucker kehui.