sabresceleb1016

CALGARY - Rasmus Ristolainen näytti jotenkin oudolta jo World Cupin ensimmäisissä harjoituspeleissä. Tai siis jokin hänen varusteissaan näytti oudolta, jotenkin valkoisemmalta kuin aiemmin.

Maila.
Ristolainen otti täksi kaudeksi käyttöön Warriorin pääväriltään valkoisen työvälineen. Kun vielä mailan lavan teippikin on valkoista, televisiokuvassa näyttää välillä kuin hänellä ei olisi mailaa ollenkaan kädessä.
- Kokeilin mailaa kesällä ja se tuntui hyvältä. Ja kyllä se näyttääkin ihan hyvältä, Ristolainen kertoo NHL.com/FI:lle.
Pelaajat ovat välillä hysteerisen tarkkoja pienistä varusteasioista. Yksi tärkeimmistä on mailaerkan väri.
- En ole koskaan aiemmin pelannut valkoisella mailaerkalla, mutta se tuntui yllättävän hyvältä ja otin sen käyttöön täksi kaudeksi. Yleisesti en ole kovin tarkka mailasta. Teipit lapaan ja menoksi!
Ristolainen on raamikas puolustajakolossi, jolle pitää rakentaa työvälineet sen mukaan. Hänen mailansa jäykkyyslukema on peräti 110-115. Lukema kertoo, kuinka suurella voimalla (paunoissa mitattuna) varttaa pitää painaa, että se taipuu tuuman. Ristolaisen mailaan pitää siis kohdistaa yli 50 kilon voima, että se taipuu 2,5 senttiä.
Jos harrastekiekkoilija yrittäisi laukoa niin jäykällä kepillä, tuloksena olisi välitön urheiluvamma.
- Tykkään käyttää aika jäykkää mailaa. Kyllä sillä jonkinmoinen rannekin lähtee.
Mailan kruunaa pieni Suomen lippu varressa. Väritys on muutenkin hyvin suomalainen, koska tekstit ovat sinisiä.

Ristolainen_stick

Sergei Fedorov kohahdutti varustefriikkejä ilmestymällä NHL-kaukaloon Detroitissa valkoiset luistimet jalassa 1990-luvun puolessavälissä. Samaa kokeili myöhemmin Ville Leino.
Fedorovin valkoiset Niken luistimet komeilevat Toronton Hockey Hall of Famen vitriinissä.
- Voisin pelata valkoisilla luistimillakin, jos ne muuten hyvät. Tosin nykyisiä ei tarvitse vaihtaa mihinkään, joten mennään mustilla, Ristolainen sanoo.
Niin tärkeitä kuin varusteet ovatkin, käyttäjän kyvyt ovat vielä isommassa osassa. Valkoinen pelimaila joutui vähäksi aikaa varastoon, kun Ristolainen kävi kauden alla sopimusneuvotteluja Buffalon kanssa. Hän sai ne päätökseen juuri runkosarjan alla, eikä väliin jäänyt yhtään ottelua.
- Olisin mielellään pelannut harjoitusotteluitakin, koska World Cupin jälkeen tuli aika pitkä tauko peleistä, mutta ihan hyvältä on kuitenkin tuntunut jäällä.
Vaikka Dimitri Kulikov tuli täksi kaudeksi leventämään Buffalon pakkiosastoa, Ristolainen on edelleen takalinjojen tärkein kanuuna. Valmentajan Dan Bylsma vihjaili kauden alla, että Ristolaiselle riittäisi pienempikin peliaika kuin viime kaudella. Kauden ensimmäissä otteluissa hän on kuitenkin joukkueensa selkeä peliaikaykkönen.

Ristolainen pelaa joka ilta vastustajan parhaita vastaan, ja Bylsma haluaa peluuttaa paljon kenttä kenttää vastaan jo runkosarjassa.
Suomalaispuolustaja on kerännyt kolmessa ottelussa jo viisi syöttöpistettä, mutta Buffalo kaipaa valkoisen mailan taikaa entistä enemmän, koska joukkueella on sivussa tärkeitä kulmapalasia. Jack Eichel loukkaantui jo ennen kauden alkua, Evander Kane heti ensimmäisessä ottelussa.
- Hyvin äijät ovat vastanneet huutoon. Meillä on leveä materiaali, ja taistelemme hyvin. Vaikka poissaolot ovatkin isoja, ei kaksi äijää saisi vaikuttaa ratkaisevasti.
New York Islandersista Buffaloon siirtynyt Kyle Okposo huomasi Ristolaisen kovuuden jo pelatessaan häntä vastaan.
- Hän on nuori ja fiksu pelaaja, joka tekee jäällä paljon asioita oikein. Joukkueessa on hyvä olla tuollainen nuori puolustaja, joka pystyy pyörittämään ylivoimaa ja toimittamaan kiekkoa tehokkaasti ulos alueelta, Okposo sanoi NHL.com/FI:lle.
- Ristolainen on varmasti tässä sarjassa hyvä pelaaja vielä pitkään.
Oliko teillä kovia taisteluita, kun pelasit vielä Islandersissa?
- Ei tule mieleen mitään yksittäistä tapausta, mutta häntä vastaan oli vaikea pelata. Hän pelaa kovaa ja suhtautuu peliin oikealla tavalla.
Okposoa naurattaa, kun häneltä kysyy Ristolaisen valkoisesta mailasta. Värivalinta on ilmiselvästi pantu merkille Sabresin pukukopissa.
- Valkoinen maila on ihan ok, vaikka itse en ole pelannut vastaavalla. Olen enemmän vanhan koulukunnan edustaja, laitahyökkääjä virnistää.