Skip to main content

Rask kannustaa Patriotsia Super Bowlissa

Bruinsin pelaajat ovat Bostonin seudulta tulevan New England Patriotsin puolella

Teksti Amalie Benjamin @AmalieBenjamin / NHL.comin toimittaja

BOSTON -- Suomessa varttuneelle maalivahti Tuukka Raskille jalkapallo tarkoitti lapsuudessa eurooppalaista jalkapalloa, ja hän tutustui amerikkalaiseen jalkapalloon vasta aikuisiän kynnyksellä. Mutta kun Rask muutti Bostoniin ja tapasi New England Patriotsin pelaajia, kuten potkaisija Stephen Gostkowskin, laji imaisi hänet mukaansa.

Nyt Rask on kova Patriots-fani

Gostkowskista ja Raskista on tullut ystäviä reilun puolenkymmenen vuoden aikana. Heitä yhdistää samanlainen temperamentti ja tavallaan samanlainen rooli joukkueessa.

-Stephen on joukkueen yksinäinen susi. Toisinaan pelin ratkaisu on hänen harteillaan, ja usein sama pätee myös jääkiekkomaalivahtiin, jonka pitää pystyä tekemään tarvittava torjunta oikeassa paikassa. Puhuimme siitä jonkin verran viime vuonna. Olemme aika samanlaisia rentoja kavereita. Veskarin ja potkaisijan on mielestäni oltavakin sellaisia, sanoi Rask.

He eivät ole keskustelleet strategioista tai paineiden käsittelystä, eikä heidän Raskin mukaan tarvitsekaan. He molemmat kestävät paineet isoissakin otteluissa. Gostkowskilla on sellainen edessä sunnuntaina, kun Patriots kohtaa Philadelphia Eaglesin Minneapolisissa pelattavassa Super Bowlissa.

Rask tietää, miltä Gostkowskista tuntuu, kun tämä astelee kentälle ja valmistautuu hoitamaan hommansa.

- Kaikki tällä seudulla toivovat, että hänen potkunsa onnistuvat. Tietenkin toivomme parasta ja luotamme siihen, että hän nousee ratkaisupelaajaksi niin kuin hänellä on tapana.

Useimmat Bruinsin pelaajat kannattavat Bostonin seudulta tulevaa Patriotsia ja aikovat kokoontua yhteen seuraamaan sunnuntain ottelua. Aiempina vuosina Super Bowlia on jännätty useimmiten keskushyökkääjä Patrice Bergeronin kotona.

Kaikki eivät kuitenkaan liputa täysillä Patriotsin puolesta.

Bruinsin puolustaja Torey Krug on kotoisin Michiganin Livoniasta, joten Detroit Lionsilla on erityinen paikka hänen sydämessään. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö Krug voisi arvostaa Patriotsia ja kannustaa heitä sunnuntaina.

- En muista, milloin Lions olisi viimeksi voittanut playoff-ottelun. On ollut ihan virkistävää olla täällä ja seurata Patriotsin toimintaa, Krug kertoi.

On ihan ymmärrettävää, että 26-vuotias Krug ei muista Lionsin voittaneen pudotuspeleissä. Detroitin viimeisin voitto on nimittäin tammikuulta 1991, jolloin Krug ei ollut vielä edes syntynyt.

Krug varoittelee, että voitto ei ehkä lohkea Patriotsille sunnuntaina niin helposti kuin fanit luulevat.

- Minusta Eagles on mainettaan parempi joukkue. Täälläpäin uskotaan, että Patriots pystyy suurin piirtein kävelemään mestaruuteen. Vaikka Eaglesin pelinrakentaja Carson Wentz onkin loukkaantunut, heidän hyökkäyksessään riittää leveyttä, Krug arvioi.

Mutta asetelmat ovat kuitenkin Patriotsin kannalta varsin hyvät.

- Patriotsilla on henkisesti vahva joukkue. Heitä ei voi koskaan jättää pois laskuista, vaikka he olisivat alakynnessä. He ovat nousseet useita kertoja sinnikkäästi takaa voittoon. Se on Patriotsin paras vahvuus. Ja tietenkin heillä on pelinrakentaja Tom Brady johtamassa joukkoa, Krug totesi.

Entä heikkoudet?

- Puolustus ei aina pääse heti peliin mukaan. Mutta mikään joukkue ei ole Patriotsia parempi toisella puoliajalla. Heidän valmentajansa osaavat mukauttaa pelin vastustajan pelityyliin sopivaksi, Krug luonnehti.

Osa Bruinsin pelaajista - Krug ja Rask mukaan lukien - vieraili viime syksynä Patriotsin harjoitusleirillä. He pääsivät näkemään, miten jalkapallojoukkue toimii. Krug sanoi arvostavansa sitä asennetta, millä Patriotsin pelaajat suhtautuvat työhönsä.

- Heidän ammattimaisuutensa, järjestelmällisyytensä ja yksityiskohtaisuutensa oli vaikuttavaa. Kaikki oli tarkasti käsikirjoitettu, eikä sovitusta passannut jäädä jälkeen. Joukkueen perspektiivistä sellainen ei ehkä aina toimi, mutta kyllä se toisaalta pitää porukan ruodussa. Sitä oli hauska seurata, Krug kertoi.

Edellä mainittu ei ollut ainoa kerta, kun Patriotsin ja Bruinsin polut ovat kohdanneet viime aikoina. Patriotsilla on ollut tapana vierailla TD Gardenissa jossain vaiheessa kautta, ja silloin pelaajat pääsevät tapaamaan toisiaan. Patriotsin takamies Patrick Chung kävi maaliskuussa pyörähtämässä jäälläkin Bruinsin harjoitushallissa Warrior Ice Arenassa.

Raskin mukaan Patriotsin laitahyökkääjä Rob Gronkowski haluaisi tulla piipahtamaan kaukalossa tällä kaudella, kunhan amerikkalaisen jalkapallon kausi on ohi. Gronkowski osaa kuulemma luistella, mutta Rask haluaisi nähdä 198-senttisen ja 120-kiloisen tähtipelaajan kokeilevan eräällä tietyllä pelipaikalla.

- Sanoin Robille, että hänen pitäisi kokeilla maalivahtina olemista. Siitä tulisi mielenkiintoista. Hän toki tekee, mitä haluaa, mutta olisi aika hauskaa nähdä hänet veskarin tamineissa, Rask tuumi.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.