Hurricanes oli kotiyleisönsä edessä selvästi hallitsevampi osapuoli, varsinkin avauserässä, jossa laukaukset kirjattiin hurrikaaneille peräti 22-6. Rangersin ykkösketjun keskellä pelannut ja Artemi Panarinin (1+1) tekemän avausosuman syöttänyt Ryan Strome korosti voitossa peräänantamatonta sitkeyttä, joka toi tarvittavan itseluottamuksen joukkueen työskentelyyn.
- Aloitimme mielestäni hyvin, vaikka vastustaja painoikin kovaa päälle. Selvisimme monesta tiukasta tilanteesta ja pääsimme hieman yllättäen johtoon. Keskustelimme ennen kamppailua taktiikasta, ja se toimi lopulta todella hyvin. Pidimme kiinni pelitunteestamme läpi ottelun, emmekä hätäilleet kiekon kanssa, Strome analysoi.
Uhrautuvaisesti puolustanut vierasjoukkue oli varsinkin tasaviisikoin pelattaessa välillä pahasti tuuliajolla liukkaasti luistelevien Hurricanes-pelaajien kanssa. Joukkueiden välisistä voimasuhteista kertovat myös laukausten blokkaukset, jotka kirjattiin vieraille selvästi 17-4.
Ottelun kiistaton sankari seisoi kuitenkin vieraiden tolppien välissä. Ikinuori ruotsalaisvahti Henrik Lundqvist, 37, esiintyi maalinsa suulla kuin uransa parhaimpina aikoina ja torjui kahdesta takaiskusta huolimatta huimat 45 kertaa. Suorituksen arvoa nostaa erityisesti se, että kokenut konkarivahti oli pelivuorossa myös keskiviikkona, kun Rangers juhli voittoa idän hännänhuipuksi valuneen Detroit Red Wingsin kustannuksella maalein 5-1.