Torniolaislähtöinen Pokka, 23, on pelannut tällä kaudella Rockfordissa 26 ottelua ja tehnyt niissä 3+9=12 tehopistettä eli hän on ollut joukkueensa tehokkain puolustaja. Viime kaudella Pokka oli niin ikään Rockfordin puolustajien paras pistemies tehoin 6+24=30.
Pokka on pelannut neljän AHL-kautensa aikana kaikkiaan 246 ottelua ja tehnyt niissä 27+90=117 pistettä. Hänet valittiin AHL:n tulokastähdistöön kaudella 2014-15 ja Rockfordin parhaaksi puolustajaksi kaudella 2015-16, jolloin hän iski uransa parhaat yhden kauden tehot 10+35=45. Pokka on alun perin New York Islandersin varaus vuoden 2012 NHL Draftin toiselta kierrokselta (34. varausvuoro). Hän tuli Islandersista Blackhawksiin pelaajakaupassa 4. lokakuuta 2014.
Blackhawks pelaa seuraavan kerran torstaina, jolloin se kohtaa vieraskaukalossa Dallas Starsin.